Puhtausalan vuoden 2015 esimieheksi Pirjo Pellikka ISS Palveluista

Report this content

Palveluesimies Pirjo Pellikka ISS:n Oulun yksiköstä sai eilisiltana kannettavakseen puhtausalan esimiesten kirkkaimman ”kruunun” SSTL Puhtausala ry:n järjestämillä esimies- ja asiantuntijapäivillä. Hänen valintaan vuoden esimieheksi vaikuttivat kyky toimia kaikenikäisten työntekijöiden kanssa heitä innostaen, sinnikkyys jatkuvassa itsensä kouluttautumisessa työn ohessa sekä aktiivisuus alan kehitystyössä.

– Finalistien taso oli tänä vuonna äärimmäisen korkea. Tuomariston tehtävä oli erittäin haasteellinen, kertoo valintatuomariston puheenjohtajana toiminut toiminnanjohtaja Harri Piiparinen SSTL Puhtausala ry:stä.

– Puhtausalan esimiehiltä vaaditaan tänä päivänä tehokkuusvaatimusten jatkuvasti lisääntyessä hyvän substanssiosaamisen lisäksi erityisesti kykyä innostaa ja rakentaa luottamuksellinen työilmapiiri, jossa uskalletaan ottaa asiat esille ja yhdessä kehittää toimintoja jatkuvasti, Piiparinen summaa.

Pirjo Pellikka on koulutukseltaan siivoustyön ohjaaja, siivousteknikko, restonomi, tekniikan erityisammattitutkinnon suorittanut ja näyttötutkintomestari. Hänellä on 10 vuoden kokemus esimerkillisestä esimiestyöstä, jonka lisäksi hän on toiminut viisi vuotta palveluohjaajana. Palveluesimiehenä hänellä on ISS Palveluissa vastuullaan iso määrä työntekijöitä. Hän on esimiehenä erittäin positiivinen, helposti lähestyttävä, tasapuolinen ja innostava.

Pirjo Pellikka on myös työskennellyt aktiivisesti, jotta alalle saataisiin uutta, nuorta työvoimaa ja nykyisiä pysymään alalla.

Lue lisää palkitsemisesta SSTL Puhtausala ry:n sivulta.

SSTL Puhtausala ry on neuvonta- ja koulutusjärjestö, joka toimii puhtausalan aktiivisena ja puolueettomana asiantuntijana ja etujärjestönä. Puhtausalan vuoden esimies valittiin nyt neljännen kerran. Titteli on alaa esimerkillisesti eteenpäin vieville puhtausalan esimiehille myönnettävä kunnianosoitus, jonka avulla halutaan korostaa laadukkaan esimiestyön merkitystä tuloksekkaan toiminnan ja henkilöstön hyvinvoinnin kannalta. www.puhtausala.fi


Kuvateksti: Palveluesimies Pirjo Pellikka tiiminsä kannateltavana.

Kuva: JUHA@STUDIOJUHASARKKINEN

ISS Palvelut on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme henkilöstövaltaisia tukipalveluita yrityksille ja yhteisöille sekä julkiselle sektorille. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli 534 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on lähes 12 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii yli 50 maassa. www.iss.fi, www.issworld.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Palveluesimies Pirjo Pellikka ISS:n Oulun yksiköstä sai eilisiltana kannettavakseen puhtausalan esimiesten kirkkaimman ”kruunun” SSTL Puhtausala ry:n järjestämillä esimies- ja asiantuntijapäivillä.
Tweettaa

Lainaukset

Puhtausalan esimiehiltä vaaditaan tänä päivänä tehokkuusvaatimusten jatkuvasti lisääntyessä hyvän substanssiosaamisen lisäksi erityisesti kykyä innostaa ja rakentaa luottamuksellinen työilmapiiri, jossa uskalletaan ottaa asiat esille ja yhdessä kehittää toimintoja jatkuvasti.
Toiminnanjohtaja Harri Piiparinen, SSTL Puhtausala ry