Asumistuen uusi laskuri on nyt käytössä

Report this content

Yleinen asumistuki uudistuu ensi vuoden alusta. Tuen uuden määrän voi nyt arvioida Kelan verkkosivuilla olevan laskurin avulla.

Uudistuksen vuoksi lähes kaikkien tuensaajien tuet muuttuvat, mutta muutokset ovat enimmäkseen vähäisiä. Noin 73 prosentilla tuen arvioidaan nousevan tai pysyvän ennallaan ja noin 27 prosentilla tuen arvioidaan pienentyvän. Tuki voi hieman laskea esimerkiksi niillä, joiden nykyinen asumistuki on myönnetty enimmäisasumismenojen mukaan.

Asumistuen uuden määrän tai mahdollisuuden saada asumistukea voi arvioida laskurilla osoitteessa www.kela.fi/laskurit

Omaishoidon tuki ei enää vaikuta asumistukeen

Uuden lain mukaan omaishoidon tuki ja ruokakunnan alaikäisten lasten tulot eivät enää vaikuta yleisen asumistuen määrään. Lisäksi omaisuuden vaikutus yleisessä asumistuessa muuttuu. Omaisuusrajat poistuvat, eikä omaisuudesta enää lasketa tuloa. Omaisuudesta saatava tuotto kuitenkin vaikuttaa edelleen asumistuen määrään.

Jos edellä mainitut tulot ovat aiemmin ylittäneet yleisen asumistuen tulorajat, kannattaa laskurin avulla arvioida uudelleen mahdollisuus saada yleistä asumistukea. Erityisesti omaishoidon tukea ja yleistä asumistukea saavien asiakkaiden kannattaa arvioida asumistuen määrä uudelleen ja tehdä tarkistushakemus Kelaan.

Tuki ei katkea lainmuutoksen vuoksi

Uusi laki yleisestä asumistuesta tulee voimaan ensi vuoden alusta. Tuen maksaminen ei katkea vuodenvaihteessa lainmuutoksen vuoksi, eikä tukea tarvitse hakea uudelleen. Kela tarkistaa asumistuen seuraavassa väli- tai vuositarkistuksessa vuoden 2015 aikana. Siihen saakka tuen maksaminen jatkuu entisin perustein. Jos elämäntilanne muuttuu, siitä pitää kuitenkin ilmoittaa viipymättä Kelaan.


Lisätietoja medialle:
Kela, lakimies Mikko Horko, puh. 020 634 3428
Kela, etuuspäällikkö Heli Kauhanen, puh. 040 186 2317
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätietoja asiakkaille:
Asumistuen palvelunumero 020 692 201 arkisin klo 8–18
Verkossa www.kela.fi/asumistuki on lisätietoa uudistuksesta ja vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Liitteet & linkit