Kestävä kehitys on yksi Kelan strategisista painopisteistä

Report this content

Kestävä kehitys on nostettu yhdeksi Kelan strategisista painopisteistä. Kelan mahdollisuudet toimia ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta on tunnistettu, ja Kela on tehnyt myös oman kestävän kehityksen sitoumuksensa.

-  Kun tulin Kelan pääjohtajaksi vuonna 2010, teimme henkilöstölle kyselyn. Kävi ilmi, että moni kantoi huolta siitä, miten me Kelassa suhtaudumme kestävään kehitykseen. Tämän takia kestävä kehitys onkin nostettu yhdeksi Kelan strategisista painopisteistä, kertoo Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä.
- Kun johtajina teemme päätöksiä, meidän on mietittävä päätöstemme vaikutuksia myös kestävyyden näkökulmasta.

Jo aiemmin Kelalla on ollut oma ympäristöohjelmansa, joka otti huomioon ekologisen kestävyyden. Vuonna 2012 Kela laajensi näkemystä sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen Kestävä kehitys Kelassa -ohjelmassaan.

Syksystä 2013 Kela on ollut mukana Suomen kestävän kehityksen toimikunnan työskentelyssä.
-  Hienoa, että Suomessa tehdään näin laajaa kansallista yhteistyötä asian edistämiseksi. Kela on tässä työssä erittäin mielellään mukana. Olemmekin nyt julkaisseet oman Kela kehittää palvelukanaviaan -sitoumuksen, Liisa Hyssälä kertoo.
-  Sitoudumme Kelassa asiointikanavien kehittämiseen. Se on meillä sosiaalisen kestävyyden ydintä. Meidän on oltava helposti ja yhdenvertaisesti saavutettavissa. Kehittämisen painopiste on nyt verkkoasioinnissa ja asioinnin automatisoinnissa. Näiden molempien kehittäminen tukee myös ekologista ja taloudellista kestävyyttä. Nehän tarkoittavat säästöjä myös paperinkulutuksessa ja postituksessa.

Kela seuraa sitoumuksensa toteutumista erilaisilla mittareilla. Tätä sitoumusta tukevat toimet ovat valmiit vuoden 2017 lopussa.
- Seuraamme koko ajan kehitystä ja reagoimme uusiin ideoihin. Työ jatkuu luonnollisesti myös sitoumusta tukevien toimien jälkeen. Suunnittelemme, millä muilla tavoin Kela voisi olla kehittämässä ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä, Hyssälä luotaa tulevaisuuteen.

Lisätietoja

http://www.kela.fi/kestava-kehitys
Kelan kestävän kehityksen sitoumus

Lisätietoja medialle
Hallinto-osaston suunnitteluryhmä
Erikoissuunnittelija Petra Elomaa, puh 040 687 8598
etunimi.sukunimi@kela.fi

Liitteet & linkit