Keliberin Syväjärven kaivostoimitus päätökseen
Keliberin Syväjärven kaivosalueen kaivostoimituksen loppukokous on pidetty. Syväjärven kaivostoimituksen aikana määriteltiin maanomistajille sekä tulevan kaivosalueen käytöstä että kaivostoiminnasta aiheutuvista haitoista maksettavat korvaukset. Lisäksi toimituksessa määrättiin maanomistajien esittämien vaatimusten mukaisesti kahden kiinteistön lunastusmenettelystä.
Asetettujen korvausten maksamisen jälkeen yhtiöllä on oikeus käyttää Syväjärven aluetta Turvallisuus- ja kemikaaliviraston joulukuussa 2018 myöntämässä kaivosluvassa osoitettuihin tarkoituksiin ympäristölupaehtojen mukaisesti.
”Syväjärven kaivosalueen kaivostoimitus on meille tärkeä virstanpylväs. Kaivostoimituksen loppuun saattaminen antaa meille mahdollisuuden edetä kohti litiumprojektimme rakennusvaihetta. Tavoitteenamme on aloittaa varsinaista rakentamisvaihetta edeltävät valmistelevat työt Syväjärven kaivosalueen osalta vielä tämän vuoden aikana,” sanoo Keliberin toimitusjohtaja Pertti Lamberg.
Lisätietoja
Päägeologi Pentti Grönholm, puhelin 050 348 1535
Toimitusjohtaja Pertti Lamberg, puhelin 050 599 1189
Keliber Oy
Keliber Oy on suomalainen kaivos- ja kemianteollisuuden yhtiö, jonka tavoitteena on tuottaa akkulaatuista litiumhydroksidia kansainvälisten litiumakkumarkkinoiden tarpeisiin.