Käsihygienia kouluissa ja päiväkodeissa

Päiväkodeissa ja kouluissa kohtaavat satojen, jopa tuhansien kotien bakteerit ja virukset. Näissä tartunnoille alttiissa paikoissa on hygieniaan kiinnitettävä erityistä huomiota, erityisesti hyvään käsihygieniaan. Lasten oikeaoppinen käsienpesu säännöllisesti on tärkeää, ja sen ohjaamiseen ja auttamiseen tarvitaan aikuista.

Tärkein asia on lasten terveys, mutta hygieniaan panostamalla saadaan vähennettyä myös lapsen koko perheen sairasteluja. Näin vanhempienkaan ei tarvitse olla töistään poissa oman tai lapsen sairastumisen vuoksi. Tärkeää on myös jäädä kotiin mikäli sairaus yllättää. On tutkittu, että peräti 80 % tartunnoista leviää käsien välityksellä. Välittömästi yskimisen tai niistämisen jälkeen on huolehdittava käsien pesusta ja desinfioinnista, jotta kädet eivät pääse levittämään tautia pinnoille ja sitä kautta toisiin ihmisiin.

Avainsanat:

Yrityksestä

Kiilto on 100-vuotias suomalainen perheyritys, joka luo hyvinvointia puhtaudesta ja rakentaa kestävää tulevaisuutta, ihmiset ja ympäristön huomioiden. Kemianteollisuuden ratkaisuja kehittävä, valmistava ja markkinoiva Kiilto toimii neljällä toimialalla: rakentaminen, teollisuuden kiinnitysratkaisut, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet. Kiilto toimii yhdessätoista maassa ja työllistää yhteensä lähes 1000 henkilöä. Vuonna 2019 Kiillon liikevaihto oli noin 222 miljoonaa euroa. Kiillon toiminnan ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen.

Tilaa

Multimedia

Multimedia