Konecranes palkittiin parhaana suuryrityksenä monimuotoisuuden edistämisessä

Report this content

Arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita edistävä Pörssisäätiö on palkinnut Konecranesin parhaana suomalaisena Large Cap-pörssiyhtiönä monimuotoisuuden edistämisessä. Palkinto jaettiin eilen 17.5.2022 Pörssigaalassa. Moninaisuus ja osallistaminen ovat Konecranesin kulttuurin ja toiminnan keskiössä, mikä vahvistaa sekä yhtiön suorituskykyä että organisaatiota.

Perusteluissaan Pörssisäätiö kehui Konecranesin koko henkilöstöä koskevia monimuotoisuuskoulutuksia, yhtiön asetettuja tavoitteita, toimenpiteitä ja prosesseja. Konecranes on kiinnittänyt erityistä huomiota keskeisiin aiheisiin, kuten osallistavaan rekrytointiin ja vastuunkantoon.  

“Monimuotoisuus ja osallistaminen ovat keskeisiä Konecranesin kulttuurille ja suorituskyvylle. Olemme kiitollisia palkinnosta ja haluan kiittää työntekijöitämme, jotka ovat mahdollistaneet edistyksemme”, Konecranesin väliaikainen toimitusjohtaja Teo Ottola sanoo.

Monimuotoisuus ja osallistaminen ovat Konecranesille ensisijaisen tärkeitä ja tavoitteena on kehittää sekä yhtiötä että toimialaa. Vuonna 2019 Konecranes perusti moninaisuuden ja osallistamisen johtajan tehtävän ja aloitti monivuotisen tiekartan rakentamisen. Monimuotoisuuden edistäminen tuo monia hyötyjä: se vauhdittaa innovaatiotyötä ja suorituskykyä sekä antaa yhdenvertaiset mahdollisuudet työntekijöille. Konecranes pääsee lähemmäksi asiakaitaan edustamalla itse niitä yhteiskuntia, joissa se toimii.

Konecranes seuraa monimuotoisuustyönsä etenemistä avainmittareilla, kuten sukupuolijakaumalla ja kansallisuuksien sekä alueiden edustuksella. Monimuotoisuuteen ja osallisuuteen liittyvät koulutukset ovat pakollisia kaikille yhtiön työntekijöille.

“Olen ylpeä edistyksestämme. Osallisuus on olennainen osa kulttuuriamme ja olemme saavuttaneet parannuksia sukupuolten edustuksessa. Moninaisuutta edistetään läpi koko yhtiön. Sekä meillä että koko alalla on vielä paljon saavutettavaa, ja haluamme olla sen työn edelläkävijöitä”, Konecranesin moninaisuuden ja osallistamisen johtaja Mara Zavagno sanoo.

Konecranesin työtä moninaisuuden ja osallistamisen parissa käsitellään tarkemmin vastuullisuusraportissa 2021 (englanniksi).

Lisätietoja:
Mara Zavagno, moninaisuuden ja osallistamisen johtaja, Konecranes
Sähköposti: mara.zavagno@konecranes.com tai puhelimitse: +491722030543

Lisätietoja medialle:

Niina Suhonen, viestintä- ja markkinointijohtaja, Konecranes
Sähköposti: niina.suhonen@konecranes.com tai puhelimitse: +358 40 843 9438

Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Konecranes toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille. Vuonna 2021 konsernin liikevaihto oli yhteensä 3,2 miljardia euroa. Konsernilla on noin 16 600 työntekijää noin 50 maassa. Konecranesin osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR).

Tilaa

Multimedia

Multimedia