Konecranesin vastuullisuustyö palkittiin jälleen EcoVadisin kultaluokituksella

Report this content

Konecranesin kunnianhimoinen vastuullisuustyö on palkittu jo kolmena peräkkäisenä vuonna kultaluokituksella, jonka myöntänyt EcoVadis kuuluu maailman johtaviin yritysten vastuullisuusluokituksia laativiin laitoksiin. Konecranes kuuluu toimiensa, käytäntöjensä ja raportointinsa ansiosta maailman kaikkien luokituksen saaneiden yritysten joukossa neljän prosentin parhaimmistoon. Yleiskäyttöön tarkoitettujen koneiden valmistajien keskuudessa se taas kuuluu kärkiprosentin joukkoon.

Konecranesin kokonaispistemäärä parani vuoteen 2022 verrattuna, mikä osoittaa, että yrityksen järjestelmällinen työ vastuullisuusohjelman toteuttamiseksi tuottaa tulosta. EcoVadisin näyttöön perustuvassa arvioinnissa huomioidaan yrityksen hallintajärjestelmien monia erilaisia ei-taloudellisia vaikutuksia ja vastuullisuutta esimerkiksi ympäristöön, työntekijöiden oikeuksiin, ihmisoikeuksiin, eettisyyteen ja vastuullisiin hankintoihin liittyvien toimien osalta.

”EcoVadisin kaltaiselta toimijalta saatu tunnustus vahvistaa, että Konecranes ottaa merkityksellisiä askelia kohti vastuullisuustavoitteitaan. Tästä hyötyy planeettamme lisäksi myös liiketoimintamme, kun yritykset kiinnittävät EcoVadis-luokitukseen yhä enemmän huomiota valitessaan laitteidensa ja palveluidensa toimittajia. Tämän vuoksi vastuullisen liiketoiminnan edistäminen on yksi strategisista avaintekijöistä, jotka auttavat meitä kehittymään materiaalinkäsittelyratkaisujen globaaliksi johtajaksi, joka luo lisäarvoa kaikille”, kertoo Konecranesin toimitusjohtaja Anders Svensson.

”Konecranes haluaa johtaa vastuullisuustoimia alallamme. EcoVadisin kultaluokituksen saaminen paremmalla kokonaispistemäärällä ja korkealla sijoituksella kaikkien luokituksen saaneiden – ei pelkästään oman alamme – yritysten joukossa vahvistaa, että olemme ottaneet selkeitä, konkreettisia edistysaskelia kohti tätä tavoitetta”, sanoo Konecranesin vastuullisuusjohtaja Anniina Virta-Toikka.

Konecranes on tiivistänyt toimintansa keskeiset tekijät neljään vastuullisuussitoumukseen: edistämme vähähiilistä ja kiertotalouteen pohjautuvaa maailmaa, toimitamme turvallisia materiaalinkäsittelyratkaisuja, luomme reilun, osallistavan, monimuotoisen ja sitouttavan työympäristön sekä noudatamme korkeimpia eettisiä periaatteita ja odotamme itseltämme ja liikekumppaneiltamme korkeiden eettisten standardien mukaista toimintaa. Yritys on asettanut kaikille neljälle sitoumukselle kunnianhimoiset tavoitteet, seuraa niiden edistymistä ja raportoi niistä säännöllisesti.

Vahva asiakaslähtöisyys sekä sitoutuminen liiketoiminnan kasvuun ja jatkuvaan kehittämiseen tekevät Konecranesista nostolaitealan johtajan. Tätä tukevat investoinnit digitalisaatioon ja teknologiaan sekä työmme materiaalivirtojen tehostamiseksi ratkaisuilla, jotka vähentävät hiilidioksidipäästöjä ja edistävät kiertotaloutta ja turvallisuutta.

Voit katsoa tiivistetyn yleiskatsauksen Konecranesin liiketoiminnasta klikkaamalla tästä. Jos haluat lisätietoja siitä, miten Konecranes edisti vastuullisuutta vuonna 2022 ja miten yritys ohjaa taloudellisia, ympäristöllisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksiaan, tutustu uusimpaan vastuullisuusraporttiin.

Lisätietoja:
Anniina Virta-Toikka, Konecranesin vastuullisuusjohtaja
anniina.virta-toikka@konecranes.com tai puhelin +358 40 722 2823


Konecranes Media Desk
media@konecranes.com


Lisätietoja sijoittajille ja analyytikoille:
Kiira Fröberg, Konecranesin sijoittajasuhdejohtaja
Sähköposti: kiira.froberg@konecranes.com tai puhelin: +358 20 427 2050

Tämä julkaisu on saatavilla sivustolla Konecranes.com. Lisätietoja EcoVadisista on osoitteessa www.ecovadis.com.

Konecranes on materiaalinkäsittelyalan globaaleja johtajia. Palvelemme laajaa asiakasjoukkoa useilla eri toimialoilla. Olemme kerta toisensa jälkeen määrittäneet alan parhaat käytännöt, jokapäiväisistä parannuksista isoihin läpimurtoihin kriittisillä hetkillä. Tiedämme, että voimme aina löytää turvallisemman, tuottavamman ja vastuullisemman tavan toimia. Siksi 16 300 työntekijäämme yli 50 maassa ovat ansainneet asiakkaiden luottamuksen, ja olemme päivittäin mukana nostamassa, käsittelemässä ja siirtämässä asioita, joita maailma tarvitsee. Vuonna 2022 konsernin liikevaihto oli 3,4 miljardia euroa. Konecranesin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä (tunnus: KCR).

Tilaa