22-vuotias Maria Åhman grillauksen SM-finaaliin Jyväskylän huipputason kokkauskisasta

Report this content

Jyväskylä tarjosi mestarillisia herkkuja lauantaina grillauksen SM-osakilpailussa. Tuomarit olympiauimari Ari-Pekka Liukkonen ja kokki Roope Rehbinder harmittelivat vain sitä, ettei voittajia voi valita kuin yhden.

”Mielettömän hieno päivä, huikeata ruokaa”, suitsuttivat molemmat tuomarit kisan jälkeen. Voiton nappasi paikallinen nuori kokki Maria Åhman, 22, jonka annosta Ari-Pekka Liukkonen ei ollut päästää käsistään. Herkkulautaselle oli grillattu muun muassa kanaa vuohenjuustolla ja yrteillä sekä ananasta pekonimuruilla - lisäkkeenä kasvisspagettia itämaisella twistillä.

Huimat kehut keräsi myös toiseksi tullut vihtavuorelainen Tero Tyrväinen, 42. Tyrväinen toi tuomariston eteen kekseliään ”pekonitikkarin”, jossa varrastikun ympärille oli kieritetty grillissä kypsennettyä leipätaikinaa ja pekonia. Kisassa grillaajien on kokattava kuudesta valmiiksi määritetystä pääraaka-aineesta, joten luovuutta onkin löydyttävä. Aikaa on vain 30-45 minuuttia.

Kohti 10 000 euron pottia

Grillauksen SM-kiertueen osakilpailut on käyty nyt seitsemällä paikkakunnalla halki maan ja kaksi on jäljellä. Koko kiertue huipentuu sunnuntaina 9.7. SM-finaaliin, jossa tarjolla on 10 000 euron voittopotti sekä komea titteli grillauksen virallinen Suomen mestari.

Jyväskylän voittaja Maria Åhman kertoo lähtevänsä finaaliin rennolla fiiliksellä ilman suuria paineita. Varmuutta löytyy, sillä Åhman on harrastanut ruuanlaittoa jo 5-vuotiaasta asti ja työskentelee ammattikokkina kuudetta vuotta. Ensi viikolla nähdään, miten ensi kertaa grillauskisaan lähteneen kokin käy.

Tulevat osakilpailut ja finaali:
Sunnuntai 2.7. klo 12–17 Lahden osakilpailu, Kauppatori
Lauantai 8.7. klo 11–17 Helsingin osakilpailu, Narinkkatori

Sunnuntai 9.7. klo 12–20 SM-FINAALI, Helsinki, Narinkkatori
Tuomareina Roope Rehbinder, Janne Pekkala, Meri-Tuuli Lindström, Hans Välimäki sekä Sara La Fountain. Päivän aikana ilmaiskeikoilla Jenni Vartiainen, Anna Puu, Pete Parkkonen ja Pariisin kevät.

Kilpailun järjestää Lidl Suomi. Lisätietoa osoitteessa grillimaisteri.fi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Lotta Kivekäs, kesäreportteri Lidl Suomi Ky, 09 2345 6400, media@lidl.fi


Avainsanat:

Multimedia

Multimedia