Kuka on Suomen paras grillaaja? Tarjolla titteli ja 10 000 euroa

Report this content

Kesäkuun alussa starttaavalla grillauksen suomenmestaruuskiertueella selvitetään, kuka on maan paras grillaaja. Kiertue huipentuu Helsingissä järjestettävään finaaliin, jossa voittaja pokkaa itselleen 10 000 euron pääpalkinnon ja himoitun tittelin. Tänä vuonna kiertueen mukana kulkee myös Hans Välimäen pop up -ravintola.

Perinteistä grillauksen Suomen mestaria etsitään jälleen kesäkuun alussa starttaavalla kesäkiertueella. Mukaan kilpailuun on valittu kokeilunhaluisia ja rohkeita kokkeja, ja kilpailusta odotetaan edelliskesien tapaan tiukkaa taistoa. Pääpalkintona kilpailussa on kymppitonni riihikuivaa käteistä sekä virallinen grillauksen Suomen mestarin titteli. Lisäksi kaikki finalistit palkitaan eri suuruisin lahjakortein. Tuomareina kisassa toimivat huippukokit Hans Välimäki, Roope Rehbinder ja Meri-Tuuli Väntsi.

- Grillauskisassa toiveena olisi saada nähdä omintakeista, raikasta sekä samalla herkullista grillaamista, jossa alkuperäisen raaka-aineen laatu korostuu ja nousee esille. Pekoni-herkkusienet eivät välttämättä enää riitä, sillä taso on viime vuosien aikana noussut kovaksi, toteaa kilpailun päätuomari Hans Välimäki.

Mukana Hans Välimäen pop up -ravintola

Tänä vuonna tapahtumavieraiden makuhermoja kutkutellaan oikein olan takaa, sillä kiertueen mukana kulkee myös Hans Välimäen pop up -ravintola. Vieraat pääsevätkin pikkurahalla nautiskelemaan maailmanluokan kokin ideoimista street foodin uusimmista vivahteista. Palanpainikkeeksi ruoka-annosten kanssa nautitaan moctailbaarin raikkaita kesäjuomia.

- Perusideana oli lähteä tarjoamaan "tuttua ja turvallista" mutta sillä tavalla, että annoksessa olisi myös jotain uutta ja raikasta. Mukana on vivahteita hieman Lähi-idästä, Aasiasta ja Välimereltä – mausteisuutta, raikkautta ja sopivasti tulisuutta, Hans kertoo annostensa makumaailmoista.

Koko perheen kesätapahtuma

Grillauksen Suomen mestaruudesta on mitelty jo kahdeksan vuotta. Aiemmin Grillimaisterina tunnettu kiertue koki tänä vuonna kasvojenkohotuksen. Uudistusten myötä tapahtuma on myös kaikkea muuta kuin grillimakkaraa.

- Olemme halunneet uudistaa kesäkiertueen iloiseksi koko perheen kesätapahtumaksi suositun grillauksen suomenmestaruuskilpailun ohessa. Kesäkiertue onkin aiempaa viihdyttävämpi ja ohjelma sekä ruokatarjonta todella monipuolisia, iloitsee tapahtumasta vastaava Lidlin event manager Pia Rencic.

Lidl kesäkiertueen juontaa tuttuun tapaan radiosta tuttu Anssi Honkanen, ja Hansin lisäksi grillauksen Suomen mestaruuden ratkovat tähtikokit Roope Rehbinder ja Meri-Tuuli Väntsi. He myös jakavat tapahtumassa parhaat grillausvinkkinsä kesäkeittiössä.

Kiertueen mukana kulkee myös upeaääninen laulaja Ilta, joka esiintyy sekä jakaa nimikirjoituksia jokaisella kiertuepysähdyksellä. Paikalla nähdään myös lasten oma suosikki Lido Lohikäärme, joka viihdyttää veikeällä olemuksellaan koko perhettä.

Kiertue huipentuu tänä vuonna Helsingin Kansalaistorilla järjestettävään finaaliin, jossa Illan lisäksi lavalle nousevat kotimaiset tähtiartistit Anssi Kela, Jannika B ja Pyhimys.

Kiertueaikataulu 2019:

  • Lauantai 1.6. Tampere, Keskustori
  • Sunnuntai 2.6. Turku, Hämähäkkitontti
  • Lauantai 8.6. Oulu, Toriparkki
  • Sunnuntai 9.6. Jyväskylä, Kauppatori
  • Lauantai 15.6. Helsinki, Kansalaistori

Lisätietoja: kesäreportteri Marjo Alste, Lidlin viestintä, p. 09 2345 6400, media@lidl.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia