Lidl kutsuu isät mukaan töihin – keväällä oli jo äitien vuoro

Report this content

Tulevan isänpäivän kunniaksi Lidl järjestää Isä mukaan töihin -päivän. Pääkonttorin työntekijät ovat voineet kutsua isänsä mukaan työpaikalle perjantaina 8. marraskuuta. Isä mukaan töihin -päivä on jatkoa Lidlin viimekeväiselle tempaukselle, jolloin Lidl kutsui ensimmäisenä työpaikkana Suomessa äidit mukaan töihin.

"Viime keväänä halusimme huomioida äitejä kutsumalla heidät mukaan töihin. Äideistä oli hauskaa päästä tutustumaan jälkikasvunsa työhön ja työpaikkaan. Ovathan he omalta osaltaan myös tukeneet opiskelua ja uran eri vaiheita. Nyt on sitten isien vuoro päästä fiilistelemään sitä, me täällä teemme, kertoo HR-asiantuntija Nina Jousenkylä.

Lapsi mukaan töihin -teemapäiviä on järjestetty suomalaisissa yrityksissä jo jonkin aikaa. Lidl on tiettävästi ensimmäinen työpaikka Suomessa, joka kutsuu äitien lisäksi myös isät omaan päiväänsä.

Isille on luvassa monipuolista ohjelmaa. He saavat asiantuntijoiden johdolla syväluotauksen Lidlin vihannesvalikoimaan, markkinointiin ja kaupan ympäristöystävällisiin energiaratkaisuihin.

Lisäksi isät kiertävät pääkonttorilla ja näkevät eri osastoja työn touhussa. Päivä huipentuu Lidlin koekeittiöön, jossa on luvassa ohjattu olut- ja makkaramaistelu talon omilla tuotteilla.

Yksi isänsä mukaan kutsuneista työntekijöistä on digital-tiimissä työskentelevä Henna Valonen.

”Isäni on päivästä innoissaan. Hän pyysi omista töistään vapaapäivää tätä varten ja saapuukin Nousiaisista pääkaupunkiseudulle tätä varten. On kiva, että isä tutustuu samalla myös uusiin työkavereihini”, Lidlillä syksyn alussa aloittanut Henna hymyilee.

Mukana työntekijöidensä elämässä

Lidl tukee perheystävällisyyttä monella eri tavalla. Esimerkiksi jokainen tuore vanhempi saa perhepakkauksen, joka sisältää niin vauva-arkea helpottavia tuotteita kuin vanhempia ilahduttavia herkkuja. Esimiehet saavat myös neuvoja siihen, miten he voivat huomioida raskaana olevan työntekijänsä hyvinvoinnin töissä. Joustoa perheen arkeen tuovat myös toimihenkilöidemme etätyömahdollisuudet ja pääkonttorilaisten hoitopalvelut sairastavalle lapselle.
 

Katso video siitä, kun lidliläiset toivat äitinsä mukaan töihin: https://youtu.be/3YCOR0q4feo

Lisätietoja: viestintäasiantuntija Janina Haapaniemi, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi