Lidl ottaa käyttöönsä biokaasulla kulkevan rekan – tavarakuljetukset hoituvat myymälöiden omilla biojätteillä

Gasum ja Lidl Suomi tuottavat yhteistyössä Lidlin ruokakauppojen biojätteestä ympäristöystävällistä ja kotimaista biokaasua. Lidl ottaa myös käyttöönsä nesteytetyllä biokaasulla kulkevan rekan, johon tankataan myymälöiden omista jätteistä tuotettua biokaasua. Biokaasukäyttöisellä rekalla Lidl vähentää päästöjään jopa 193 tonnia vuodessa.

Päivittäistavaraketju Lidl ja energiayhtiö Gasum edistävät kiertotaloutta yhteistyössä. Osana yhteistyötä Lidl toimittaa myymälöidensä biojätteet biokaasulaitoksille, joissa niistä tuotetaan liikennekäytössä hyödynnettävää uusiutuvaa kotimaista energiaa, ympäristöystävällistä biokaasua.

– Myös päivittäistavarakaupat voivat toteuttaa kiertotaloutta tuottamalla kauppojen biojätteistä uusiutuvaa energiaa. Kun esimerkiksi biojätteestä tuotetaan biokaasua, se saadaan tehokkaasti hyötykäyttöön ja yritys voi käyttää sitä energiana toiminnassaan, kertoo Gasumin myyntiyksikön päällikkö Jani Arala.

Lidl on ottanut tavarakuljetuksia varten käyttöönsä nesteytetyllä biokaasulla (LBG) kulkevan rekan, johon tankataan myymälöiden jätteistä tuotettua biokaasua.  

– Biokaasukäyttöinen rekkaveturi on hieno lisä kalustoomme: tavarakuljetukset saadaan tehtyä pienillä päästöillä ja kuljettajat arvostavat rekkaveturin hiljaista käyntiääntä. Tähän mennessä saamiemme kokemusten perusteella voimme kasvattaa kaasukäyttöistä kalustoa hyvinkin nopeasti”, toteaa Lidlin käytössä olevan auton omistaja, kuljetusalan yhtiön Antiokia Oy:n toimitusjohtaja Eeva Virtanen.

Suuret päästövähennykset nesteytetyllä biokaasulla

Ympäristöystävällisen biokaasun liikennekäytöllä on mahdollista vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonepäästöjä jopa 85 prosenttia verrattuna perinteisiin polttoaineisiin. LBG-käyttöisellä rekalla Lidl vähentää päästöjä jopa 193 tonnia vuodessa. Yksi tonni CO2-päästöjä vastaa noin 7 500 kilometrin ajomatkaa dieselkäyttöisellä farmariautolla, jolla pääsisi esimerkiksi Helsingistä Pariisiin ja takaisin.

– Uudella biokaasurekalla ajetaan myymälätoimituksia ensin Janakkalan ja myöhemmin pääasiassa Järvenpään jakelukeskuksesta käsin. Olemme iloisia saadessamme käyttöömme uuden sukupolven vähäpäästöistä kuljetuskalustoa. Tämä yhteistyö tukee panostuksiamme ympäristöystävällisyyteen ja kierrätysjakeiden tehokkaaseen hyödyntämiseen, Lidlin projektipäällikkö Anna Liitiäinen sanoo.

Uusiutuvaa biokaasua tuotetaan esimerkiksi kotien ja kauppojen ruokahävikistä, jätevesilietteestä ja teollisuuden sivutuotteista. Biokaasun tuotanto edustaa myös kiertotaloutta parhaimmillaan, sillä valmistuksen sivutuotteena syntyvää orgaanista ainesta voidaan hyödyntää ympäristöystävällisinä kierrätyslannoitteina suomalaisilla pelloilla.

– Jakelu- ja raskas liikenne aiheuttavat yli neljänneksen maantieliikenteen päästöistä EU:ssa. Yksi rekkaveturi vastaa kokoluokasta riippuen vuosipäästöltään noin 40–50 henkilöautoa. LBG:llä on mahdollista saada päästöt merkittävään laskuun. Jotta raskaan liikenteen päästöjä saadaan pienennettyä, tarvitsemme Lidlin kaltaisia edelläkävijöitä”, Arala kertoo.

Tällä hetkellä Gasum investoi 50 uuden raskaan liikenteen kaasutankkausaseman rakentamiseen ja avaamiseen 2020-luvun alkuun mennessä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tankkausasemat tukevat raskaan liikenteen liikkumista vähäpäästöisellä kaasulla pohjoismaissa.

Lisätietoja:

Jani Arala, yksikön päällikkö, myynti, liikenne, Gasum

puh. +358 44 054 8583, etunimi.sukunimi(a)gasum.com

Linda Pukka, viestintäasiantuntija, Lidl Suomi Ky

media@lidl.fi, 09 2345 6400

Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasualan asiantuntija, joka kumppaniensa kanssa rakentaa siltaa kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa maalla ja merellä. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua ja edistää kiertotaloutta käsittelemällä jätteitä sekä tuottamalla biokaasua ja kierrätysravinteita Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiö tarjoaa energiaa sähkön ja lämmöntuotantoon, teollisuudelle sekä maa- ja meriliikenteelle. Gasum on Pohjoismaiden johtava biokaasun tarjoaja. Yhtiöllä on kaasutankkausasemaverkosto, joka palvelee myös raskasta kalustoa. Tytäryhtiö Skangas on nesteytetyn maakaasun (LNG) Pohjoismaiden markkinoiden johtava toimija. Yhtiö jatkaa LNG:n aseman ja infrastruktuurin vahvistamista ja toimittaa LNG:tä merenkulun, teollisuuden ja raskaan liikenteen tarpeeseen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Gasum-konsernissa työskentelee noin 400 henkeä, Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 925 milj. euroa. Gasum on 100-prosenttisesti Suomen valtion omistama yhtiö.

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa Lidl-myymälöitä on tällä hetkellä 177 Hangosta Sodankylään. Lidl Suomi Ky työllistää 5200 henkilöä, joille on tarjolla etenemis- ja uramahdollisuudet sekä Suomessa että ulkomailla. Lidl sai alkunsa Lounais-Saksassa 1930-luvulla perustetusta Lidl & Schwarz -yhtiön elintarviketukkuliikkeestä. Ensimmäiset Lidl-myymälät perustettiin 1970-luvulla ja kansainvälinen laajentuminen alkoi 1990-luvulla. Lidlin toiminta perustuu selkeään ja yksinkertaiseen konseptiin, joka mahdollistaa tuotteiden korkean laadun ja edullisen hinnan yhdistelmän. Lidl-myymälöitä on lähes kaikissa Euroopan maissa, joissa kaikissa Lidl toimii itsenäisinä tytäryhtiöinä. Ensimmäiset Lidl-myymälät Suomessa avattiin 29.8.2002.

Yrityksestä

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5300 henkilöä. 182 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia