Lidl ottaa pikaeron muovista – muovikassit pois myynnistä päiväksi

Report this content

Keskiviikkona 26.9. Lidlin kassoilla ei ole myynnissä kertakäyttöisiä muovikasseja eikä hedelmien ja vihannesten osastolla tarjolla muovipusseja. Tempauksella Lidl haluaa näyttää, että turhan muovin vähentäminen on helppoa. Jatkossa muovi- ja paperikassit ovat Lidlissä saman hintaisia.

Lidl kannustaa suomalaisia ottamaan eron ylimääräisestä muovista. Osoittaakseen, miten helppoa turhan muovin vähentäminen arjessa on, Lidl poistaa Suomessa muovikassit myynnistä ja ottaa hedelmien ja vihannesten pakkaamiseen tarkoitetut pienet pussit pois telineistä yhden päivän ajaksi keskiviikkona 26.9.

Päivän ajan muovikassien tilalla kassalla on tarjolla samoja kesto- ja paperikasseja kuin normaalistikin ja hedelmäpussien tilalla biopusseja. Ensisijaisesti Lidl kannustaa asiakkaita ottamaan ostoksille mukaan oman kauppakassin.

– Muovikassit ovat vain yksi, mutta konkreettinen ja helppo tapa vähentää turhaa muovia, toteaa Lidl Suomen vastuullisuusasiantuntija Maija Järvinen.

Motiivina tempaukselle Lidlillä on muovikassien käytön pysyvä vähentäminen. Euroopan unionissa yhteiseksi tavoitteeksi on asetettu, että vuoteen 2025 mennessä muovikasseja kulutettaisiin vuosittain vain 40 kappaletta per henkilö. Suomessa tästä tavoitteesta ollaan vielä kaukana.

Muovikassi ja paperikassi saman hintaiset

Muovikassittoman keskiviikon jälkeen muovikassien hinta muuttuu Lidleissä. Torstaista 27.9. alkaen muovikassi maksaa saman verran kuin paperikassi, 25 senttiä.

– Olemme tehneet toimenpiteitä muovikassien kulutuksen vähentämiseksi ennenkin, mutta kulutus ei ole laskenut mielestämme riittävästi. Hinta ohjaa valintoja, joten päätimme korottaa muovikassin hintaa, Maija Järvinen kertoo.

Muovipussi on usein tarpeeton

Lidl haluaa kannustaa jokaista muuttamaan omaa arkista toimintaansa niin, että kertakäyttöisiä muovikasseja ja -pusseja käytettäisiin vähemmän. Ympäristön kannalta oleellista on käyttää ostoskassia useita kertoja, oli se sitten muovi- tai paperikassi. Kestokassia voi käyttää satoja kertoja ja oma kauppakassi kannattaakin pitää mukana.

– Monet irtomyynnissä olevat hedelmät ja vihannekset eivät tarvitse suojapussia ollenkaan, sillä kuori suojaa kyllä. Irtonaisetkin vihannekset voi hyvin nostaa ostoskärryyn ja edelleen kassahihnalle. Koska hedelmät ja vihannekset punnitaan meillä kassalla, tarrallekaan ei tarvitse etsiä paikkaa, Järvinen sanoo.

Osana Schwarz-ryhmää Lidlillä on kokonaisvaltainen muovistrategia. Yhtenä maailman suurimmista päivittäistavarakaupan toimijoista Schwarz-ryhmä, johon myös Lidl kuuluu, tunnistaa vastuunsa erityisesti ympäristöä kohtaan. Muovistrategiansa mukaisesti Schwarz kehittää tapoja vähentää muovin käyttöä toiminnassaan maailmanlaajuisesti, ja edistää muovin kierrätystä ja suljettua kiertoa.

Lisätietoja:
Tiedottaja Anna Rissanen, Lidl Suomi Ky, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.


Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Muovikassit ovat vain yksi, mutta konkreettinen ja helppo tapa vähentää turhaa muovia.
Maija Järvinen, vastuullisuusasiantuntija