Lidl Suomen toimitusjohtaja vaihtuu

Report this content

Lidl Suomi Ky:n uusi toimitusjohtaja on 1.10.2019 alkaen Nicholas Pennanen. Pennanen on toiminut konsernin palveluksessa eri maissa ja eri tehtävissä vuodesta 2009 alkaen. Tällä hetkellä hän työskentelee Lidl Suomen johtoryhmässä operatiivisena johtajana.

Lauri Sipponen on ollut Lidl Suomen palveluksessa yhtiön alusta alkaen. Hän siirtyi Sampo-Yhtiöistä alkuvuonna 2001 vastaperustettuun Lidl Suomeen. 2000-luvulla Lauri perehtyi toimintaan Hollannissa ja Saksassa sekä työskenteli Suomessa operatiivisen liiketoiminnan johdossa aluejohtajana sekä myöhemmin hallintojohtajana. Helmikuussa 2010 emoyhtiö nimitti Lauri Sipposen Lidl Suomen toimitusjohtajaksi vastaamaan yhtiön toiminnoista Suomessa.

Pitkäaikainen väistyvä toimitusjohtaja jättää tehtävän luottavaisin ja hyvin mielin.

”Tämä on henkilökohtainen päätökseni ja nyt on oikea hetki vaihtaa kapulaa yhtiön johdossa. Olemme rakentaneet hienon ja vahvan uuden toimijan Suomen päivittäistavaramarkkinoille. Markkinaosuus on kasvanut 10:een prosenttiin ja yhtiön yli 5000 taitavaa työntekijää palvelevat joka viikko yli kahta miljoonaa suomalaista asiakasta. Olemme investoineet Suomeen tähän mennessä yli miljardi euroa. Oudosta uudesta kauppaliikkeestä on kehittynyt luotettu ja arvostettu päivittäistavarakaupan toimija, innovatiivinen suomalaisten kuluttajien palvelija ja aktiivinen yhteiskunnallinen toimija.”

”Omasta lähes kahden vuosikymmenen palvelusajastani olen ensimmäisen vuosikymmenen saanut olla mukana perustamassa ihan alusta alkaen täysin uutta yritystä ja liiketoimintamallia Suomeen. Jälkimmäisen vuosikymmenen eli koko 2010-luvun olen saanut olla vetovastuussa kehittämässä yritystä nykyaikaiseen moderniin muotoonsa.”

”Olemme mullistaneet markkinaa ja hieman yhteiskuntaakin ja olemme onnistuneet pääsemään osaksi miljoonien suomalaisten viikoittaista arkea. Tällainen omalle kohdalle osunut ainutlaatuinen kokemus ja onnistuminen vetää samanaikaisesti kiitolliseksi ja nöyräksi.”

”Tämä on ollut hieno matka. Yhtiön perusta on vahva ja olen varma, että menestystarina jatkuu Nicholaksen ja yli 5000 taitavan kollegani voimin.”

Nicholas Pennanen on iloinen kiittäessään Lauri Sipposta ja ottaessaan vakaan yhtiön johtoonsa.

”Kiitän omasta ja koko henkilökuntamme puolesta Lauri Sipposta hänen lähes 20 vuoden erinomaisesta työstään yhtiön hyväksi. Laurin johdolla Lidl on kasvanut ja kehittynyt merkittävästi, ja hän on luonut yhtiöön hyvän, innostavan ja uudistumishaluisen ilmapiirin. On hienoa jatkaa kasvua yhdessä huippuammattitaitoisen henkilöstömme kanssa.”

Multimedia

Multimedia