Lidlissä tarjolla tuhat kesätyöpaikka – työntekijöitä etsitään myös Tinderissä

Report this content

Lidlillä aukeaa haettavaksi tuhat kesätyöpaikkaa tulevalle kesälle maanantaina 14. tammikuuta. Tänä keväänä Lidlin kesätyökampanja näkyy myös deittisovellus Tinderissä, jossa Lidl houkuttelee hakijoita tarttumaan kesäromanssiin ”luotettavan kumppanin kanssa, joka ei pelkää sitoutua”.

Lidl-myymälät eri puolilla Suomea, jakelukeskukset Janakkalassa ja Laukaassa sekä pääkonttori Espoossa työllistävät tulevana kesänä kaikkiaan noin tuhat kesätyöntekijää. Paikat aukeavat haettavaksi maanantaina 14. tammikuuta. Haku päättyy myymälöiden osalta 5. helmikuuta ja jakelukeskusten osalta 12. helmikuuta.

Lidlin kesätyöntekijät mahdollistavat liiketoiminnan sujuvuuden myös lomakautena ja he ovat odotettuja vahvistuksia vakituiseen työporukkaan. Arvostusta halutaan osoittaa myös niin, että kesätyösopimuksen mukana työntekijä saa Lidlin henkilökunnalle kuuluvaa liikunta-, kulttuuri- ja työmatkarahaa.

- Meillä koko henkilökunta on oikeutettu liikunta- kulttuuri- ja työmatkaetuun ja kesätyöntekijät saavat aivan samat edut käyttöönsä. Meistä se on ennen kaikkea reilua ja haluamme sillä osoittaa, miten tärkeitä kesätyöntekijät meille ovat, henkilöstöpäällikkö Sanna Rainio sanoo.

Saitko matchin Tinderissä?

Lidlin kesätyökampanjassa uppoudutaan tänä vuonna kesäromanssin pyörteisiin: kesätyöntekijöitä etsitään leikkisästi myös Tinderissä, jossa Lidl lupaa olevansa luotettava ja sitoutumiskykyinen kesäkumppani.

- Kesätyöstä voi syntyä myös pitkäaikainen kumppanuus. Näistä meillä on paljon kokemusta, Rainio naurahtaa ja viittaa siihen, että monelle tarjoutuu kesän jälkeen mahdollisuus jatkaa Lidlissä osa-aikaisena esimerkiksi opintojen ohessa.

Kesätyökampanjan kasvoina nähdään nyt pariskunta. Supersuositut YouTube-tähdet Miklu ja Sara Karoliina jatkavat Lidlin kesäromanssiteemaa sosiaalisen median eri kanavissa.

Kaupan ala nuorten suurin työllistäjä

Lidl on tänäkin vuonna mukana Taloudellisen tiedotustoimiston Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jossa mukana olevat työnantajat sitoutuvat vastuullisen kesätyön periaatteisiin.  Lidlin kesätyöntekijöilleen tekemän kyselyn mukaan lähes 95 prosenttia aiempien vuosien kesätyöntekijöistä on kokenut Lidlin hyvänä työnantajana. Viime vuonna kesätyöhakemuksia vastaanotettiin kaikkiaan lähes 40 000 kappaletta.

Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä ja niin ikään nuorten suurin kesätöiden tarjoaja. Kaupan liitto arvioi, että kaupan alalla työskentelee joka kesä arviolta 25 000 nuorta.

Lisätietoja: Lidlin viestintä, p. 09 2345 6400, media@lidl.fi

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5200 henkilöä. 179 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa lidl.fi.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit