Suomen paras Lidl löytyy Tampereelta

Report this content

Lidl Suomi palkitsee vuosittain parhaan Lidl-myymälän lähes 190 myymälän joukosta. Tänä vuonna voiton nappasi Tampereen Rautatienkadun Lidl-myymälä. 

Kilpailussa tarkastellaan myymälöiden onnistumista ja kehittymistä useilla eri osa-alueilla. Suoriutumiseen vaikuttavat esimerkiksi onnistumiset asiakaspalvelussa, myynnissä sekä hävikin vähentämisessä. Lisäksi valinnassa otetaan huomioon henkilöstöön liittyviä aiheita, kuten työntekijöiden vähäinen vaihtuvuus. 

Alun perin vuonna 2004 avatussa ja vuonna 2017 uudelleen rakennetussa Rautatienkadun myymälässä työskentelee noin 25 lidliläistä. Yli kymmenen vuoden ajan myymäläpäällikkönä toiminut ja Tampereen myymälää 2,5 vuotta luotsannut Jani Moisio iloitsee voittoa. 

-    Ihan loistavalta tuntuu! Olemme tehneet kovasti töitä hyvien tulosten eteen. Tämä palkinto kuuluu ihan kaikille, myymäläpäällikkö Moisio hymyilee.  

Moision mukaan voitto on seurausta hyvästä työilmapiiristä sekä ahkerasta työnteosta. Hän kehuu työntekijöiden hyvää asennetta sekä mahtavaa esimiestiimiä. Moision mukaan tästä on hyvä jatkaa eteenpäin työntekoa samaan malliin, entistä motivoituneempana. 

- Me Lidlissä uskomme vahvasti siihen, että työntekijöidemme hyvinvointi on menestyksen perusta. Haluamme positiivisessa hengessä kannustaa myymälöitämme mahdollisimman hyviin suorituksiin  tärkeiden teemojen, kuten asiakaspalvelun, hävikintorjunnan sekä henkilökunnan hyvinvoinnin äärellä. Erityisen onnistuneisiin tuloksiin yltäneille työyhteisöille haluamme antaa ansaittua tunnustusta, kertoo Tampereen alueen myyntipäällikkö Mikko Laanniemi

Palkinnoksi myymälä saa yhteistä aikaa: voittajajoukkue pääsee ensimmäisten joukossa viettämään iltaa uudistetulla Olympiastadionilla tulevana syksynä. 

Vuoden paras Lidl -palkinto jaettiin tänä vuonna viidettä kertaa. Viime vuonna voiton vei Tornion myymälä.  


 

Lisätietoja: kesäreportteri Johanna Liukkonen, p. 09 2345 6400, media@lidl.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Haluamme positiivisessa hengessä kannustaa myymälöitämme mahdollisimman hyviin suorituksiin  tärkeiden teemojen, kuten asiakaspalvelun, hävikintorjunnan sekä henkilökunnan hyvinvoinnin äärellä. Erityisen onnistuneisiin tuloksiin yltäneille työyhteisöille haluamme antaa ansaittua tunnustusta.
Mikko Laanniemi