E18 Koskenkylä–Kotka-moottoritien rakentaminen alkaa – hankintapäätös töiden toteuttamisesta on tehty

Report this content

Liikennevirasto on päättänyt hankkia elinkaarimallilla toteutettavan E18 Koskenkylä–Kotka-moottoritien rahoituksen, rakentamisen ja kunnossapidon tieyhtiöltä, jonka omistavat Meridiam Infrastructure Projects S.á.r.l, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, YIT ja Destia.

Varsinainen palvelusopimus on tarkoitus allekirjoittaa joulukuussa. Sopimuksen tekeminen edellyttää hankkeen rahoitusjärjestelyjen lopullista sopimista. Hankkeen toteuttamiseksi Liikennevirastolle on myönnetty 650 miljoonan euron sopimusvaltuus.

Rakentaminen käynnistyy heti

Jotta moottoritien arvioitu valmistumisajankohta saavutetaan, Liikennevirasto on sopinut rakentajayritysten YIT:n ja Destian kanssa, että rakennustyöt voidaan aloittaa nyt, ennen talven tuloa. Arvion mukaan moottoritie avataan liikenteelle osittain jo vuonna 2013 ja kokonaisuudessaan vuonna 2014. Kaiken kaikkiaan tiejärjestelyt ovat valmiita vuoden 2015 lopussa. Tien kunnossapidon ja rahoituksen sisältävä sopimuskausi ulottuu vuoteen 2026 saakka.

Työt käynnistyvät ensimmäisenä etenkin Ahvenkoskella, Pyhtäällä ja Kotkan alueella, joissa tehdään myös liikennejärjestelyjä. Puuston ja kantojen poisto jatkuu koko tielinjalla.

Lisätietoja

projektinjohtaja Hannu Lehtikankare
p. 020 637 3555
hannu.lehtikankare(at)liikennevirasto.fi

ylijohtaja Kari Ruohonen
p. 020 637 3831
kari.ruohonen(at)liikennevirasto.fi

www.liikennevirasto.fi/e18 

 

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi.

Avainsanat: