E18-työmaa rauhoittuu juhannukseksi

Report this content

Koskenkylä-Kotka-moottoritien rakentaminen on täydessä vauhdissa koko tieosuudella. Juhannuksen ajaksi työmaa kuitenkin rauhoitetaan juhannusliikennettä varten. Kesän merkittävin muutos liikennejärjestelyihin tehdään juhannuksen jälkeisen viikon lopulla, kun Kotkan Sutelassa Prisman kohdalla otetaan käyttöön uusi silta.

Juhannusliikenne on huomioitu rakennustöissä siten, että liikennettä ei pysäytetä klo 12 jälkeen torstaina 21.6.2012. Lisäksi liikenteen vilkastuessa pyritään välttämään kaikkea liikennettä häiritsevää toimintaa klo 12 jälkeen. Työt hiljenevät työmaalla torstaina iltapäivästä, lukuun ottamatta Pyhtään Siltakylässä sijaitsevaa rakennuskohdetta. Siltakylässä tehtävistä töistä ei aiheudu häiriötä asukkaille eikä liikenteelle.

Kesän työt pähkinänkuoressa

  • Työt ovat täydessä vauhdissa koko urakka-alueella. Tällä hetkellä tehdään maanrakennustöitä, louhintoja ja siltoja.
  • Kesän aikana töiden johdosta tehdään muutoksia liikennejärjestelyihin ja liikennettä pysäytetään ajoittain valtatiellä 7.
  • Kesän merkittävin liikennejärjestely toteutetaan juhannuksen jälkeisen viikon lopulla, kun Prisman kohdalla Kotkan Sutelassa otetaan käyttöön uusi silta ja vanha silta puretaan. Liikennejärjestelyistä tiedotetaan myöhemmin erikseen.
  • Markkinamäen tunnelin louhinta on käynnissä. Kesällä louhintoja tehdään pääsääntöisesti arkipäivisin klo 6–22 välisenä aikana, ja lähtökohtaisesti kesän aikana ei työskennellä viikonloppuisin tai öisin. Loppukesästä lähtien louhintoja tehdään kolmivuorotyönä.
  • Työt toteutetaan siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa asukkaille ja tienkäyttäjille. Tienkäyttäjiltä toivotaan kuitenkin kärsivällisyyttä, koska työt aiheuttavat väliaikaista haittaa liikenteelle.

Katso rakentamisen tilanne uusista ilmakuvista (25.5.2012)

Lisätietoja

työmaainsinööri Noora Linnasalo-Aho
TYL Pulteri
puh. 050 4062527
noora.linnasalo-aho@destia.fi

projektinjohtaja Hannu Lehtikankare
Liikennevirasto
puh. 020 637 3555
hannu.lehtikankare@liikennevirasto.fi

E18 Koskenkylä–Kotka-hankkeessa valtatie 7 (E18) rakennetaan vihreäksi moottoritieksi Loviisan Koskenkylän ja Kotkan Kyminlinnan välillä. Tavoitteena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Moottoritie avataan liikenteelle osittain jo vuonna 2013 ja kokonaisuudessaan vuonna 2014. Muut tiejärjestelyt ovat valmiita vuoden 2015 lopussa. Vuoteen 2026 kestävällä elinkaarisopimuksella toteutettavan hankkeen palveluntuottaja on Tieyhtiö Valtatie 7 Oy, ja urakoitsijana YIT Rakennuksen ja Destian muodostama työyhteenliittymä Pulteri. www.liikennevirasto.fi/e18

Avainsanat: