Kaivostoiminnan kuljetustarpeet voivat moninkertaistua tulevaisuudessa

Report this content

Liikennevirasto selvittää liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta kaivostoiminnan liikenteellisiä tarpeita. Työryhmässä on mukana ministeriöiden, Pohjois- ja Itä-Suomen maakuntien, pohjoisten kuntien ja viranomaisten edustajia. Tavoite on löytää yhteinen näkemys tulevista liikenneratkaisuista ja palvelutasosta myös naapurimaiden kanssa. Selvitys on käynnistynyt tammikuussa 2012 ja valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Kuljetusmääriltään suurimmat kaivokset toimivat Kemissä (Outokumpu Chrome), Kittilässä (Suurikuusikko) ja Sotkamossa (Talvivaara). Toiminta on käynnistymässä Sodankylässä (Kevitsa). Suunnittelussa pitkälle edenneitä kaivoshankkeita on Savukoskella (Sokli), Sodankylässä (Sakatti), Kolarissa (Hannukainen) ja Ranualla (Suhanko). Suomen malmivarannoista on kiinnostunut yli 30 toimivaa kaivosyhtiötä ja toimivia kaivoksia on tällä hetkellä noin 50.

Nykyiset kaivoskuljetukset aiheuttavat välityskykypuutetta lähinnä Oulun ja Kokkolan välisellä rataosalla. Lähivuosien kuljetuskysyntään vaikuttavat eniten Kolarin ja Soklin kaivokset. Kuljetusvolyymit ovat Kolarin alueella lähes neljä miljoonaa tonnia vuodessa. Avattavaksi suunnitellussa Soklin kaivoksessa on kysymys lähes kahden miljoonan tonnin vuotuisista kuljetuksista. Uuden ratayhteyden rakentaminen edellyttää vähintään miljoona tonnia kuljetettavaa tavaraa vuodessa.

Pidemmällä aikajänteellä kuljetustarvetta on muodostumassa Keski-Lapin malmivyöhykkeelle. Kuljetusmäärät ovat vielä hahmottumatta, mutta niiden tarve on otettava huomioon liikenneverkon kehittämisessä. Muilla alueilla nykyinen ja mahdollinen uusi kaivostoiminta sijoittuu hyvin jo olemassa olevan liikenneverkon läheisyyteen ja kuljetusten toimivuutta voidaan parantaa muun muassa nykyisiä tie- ja ratayhteyksiä sekä kuormausalueita kehittämällä. Satamien ja merikuljetusten rooli on kuljetusketjujen osana merkittävä. Selvityksessä arvioidaan, onko Perämeren satamayhteyksiä tarpeellista täydentää uusilla Jäämeren yhteyksillä Narvikin, Tromssan, Kirkkoniemen tai Kantalahden suuntiin.

Työryhmä järjestää 31.5.2012 Rovaniemellä Hotelli Santa Clausissa kansallisen kuulemistilaisuuden, johon osallistuu noin 70 alalla toimivaa asiantuntijaa. Tilaisuudessa esitellään kaivostoiminnan tulevaisuuden näkymiä ja esitetään selvitystyön alustavia tuloksia sekä kuullaan osanottajien mielipiteitä jatkotyötä varten. Tilaisuus on avoin medialle - tervetuloa!

Lisätietoja   

ylijohtaja Kari Ruohonen Liikennevirasto, p. 020 6373831
suunnittelupäällikkö Jorma Leskinen Lapin ELY- keskus, p. 0400 289569
He ovat tavattavissa haastatteluja varten tapahtumapaikalla 31.5. klo 12–13 ja klo 16 jälkeen.

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi.

Avainsanat: