Kehä III:n parannustyöt käynnistyneet Lentoasemantien alueella

Report this content

Kehä III:n parannushankkeen toisen vaiheen työt ovat alkaneet Lentoasemantien alueella. Urakan ensimmäisinä työvaiheina kaadetaan puustoa ja poistetaan pintamaata. Myöhemmin tässä kuussa on vuorossa työvaiheita, jotka tuovat muutoksia Lentoasemantien liikennejärjestelyihin.

Kehä III:n parannushankkeeseen kuuluva Lentoasemantien alueen urakka on käynnistynyt puuston kaatamisella sekä pintamaan poistolla. Hiljalleen alkamassa ovat myös silta- ja louhintatyöt Lentoasemantien ja Tikkurilantien risteyksessä Tikkurilantien pohjoispuolella, mikä aiheuttaa muutoksia Lentoasemantien liikennejärjestelyihin.

Töiden alkamisen myötä bussilinjojen 615 ja 941 käyttämä pysäkki V5203 ”Veromiehen teollisuusalue” Lentoasemantien ja Tikkurilantien risteyksessä poistuu käytöstä torstaina 12.9.2013. Pysäkki ei palaa käyttöön enää sellaisenaan, sillä urakan valmistuttua pysäkit sijoitetaan uusiin paikkoihin.

Parannuksia voimakkaasti kehittyneen alueen yhteyksiin

Nyt alkaneessa Lentoasemantien alueen urakassa Lentoasemantien yhteyteen rakennetaan uudet eritasoliittymät Kehä III:n ja Lentoasemantien risteykseen sekä Tikkurilantien ja Lentoasemantien risteykseen.

Uusien eritasoliittymien myötä liikenne väylien välillä pääsee kulkemaan pysähtymättä. Liikenteen katkotonta kulkua alueella edesauttavat myös Pakkalan eritasoliittymässä tehtävät ramppijärjestelyt sekä Kehä III:lle rakennettava lisäkaista Tuusulanväylän ja Lentoasemantien välille.

Kehä III:n parantamishankkeessa otetaan huomioon Lentoaseman seudun maankäytön voimakas kehitys, sillä alueen tieverkkoa kehitetään esimerkiksi uudella kiertoliittymällä ja sekä uusin linja-autopysäkein. Myös kevyen liikenteen verkkoa täydennetään.

Alueella on käynnissä tällä hetkellä myös Kehärata-projektiin kuuluvien Aviapoliksen sekä Lentoaseman rautatieasemien rakennustyöt.

Vuosina 2013–2016 tehtäviin Kehä III:n parannustöihin kuuluu nyt käynnistyneen Lentoasemantien urakan lisäksi Lahdenväylä–Porvoonväylä -urakka, joka alkaa ensi vuonna.

Lue lisää Kehä III:n parantamisen etenemisestä www.liikennevirasto.fi/keha3

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Antti Koski, Liikennevirasto, puh. 0295 34 3546, antti.koski(at)liikennevirasto.fi

Mikko Ratia, Graniittirakennus Kallio Oy, puh. 040 723 0670, mikko.ratia(at)grk.fi

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi

Avainsanat: