Kesällä tehdään töitä sekä tie-, rata- että vesiväylillä

Report this content

Liikenneväylillä tehdään töitä kesän aikana eri puolilla Suomea: maanteiden päällysteitä uusitaan, rataverkkoa parannetaan ja vesiväylillä tehdään ruoppaustöitä. Väylätöiden vaikutukset henkilö- ja tavaraliikenteelle pyritään minimoimaan, mutta ajoittaisilta viivästyksiltä ja häiriöiltä ei täysin vältytä.

Maanteiden päällysteitä uusitaan tänä kesänä noin 2100 kilometrin matkalta. Päällysteiden uusimiseen ja samalla tehtäviin tien rakenteiden korjauksiin sekä tiemerkintöjen uusimiseen käytetään tänä vuonna noin 130 miljoonaa euroa. Päällystyspituus jää viimevuotista lyhyemmäksi raaka-aineiden, erityisesti bitumin, huomattavan hinnan nousun takia. Bitumi valmistetaan raakaöljystä, joten sen hinta vaihtelee öljyn hintaa vastaavasti.

Muista huomioida tietyömaat kesällä liikkuessasi

Päällystystyöt pyritään ajoittamaan niin, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa liikenteelle. Häiriöiltä ei kuitenkaan vältytä täysin, koska vain harvoin työmaa voidaan sulkea kokonaan työn ajaksi. Päällystystyömaalla työntekijät tekevät työtään vaarallisissa oloissa liikenteen seassa, ja siksi nopeutta alennetaan työmaan kohdalla. Tienkäyttäjien tarkkaavaisuus ja nopeusrajoitusten seuraaminen on erittäin tärkeää. Huomaavaisuus on niin työntekijöiden kuin tienkäyttäjienkin etu.

Vastavalmistunut päällyste vaatii aikaa jäähtyäkseen, jotta se ei urautuisi heti. Mitä lämpimämpi ilma, sitä kauemmin jäähtyminen kestää. Sen takia helteisinä päivinä voi valmis kaista olla pitkäänkin suljettuna liikenteeltä. Vaahtohattaroilla tai muovikeiloilla varoitetaan ajamisesta tuoreen tiemerkinnän päälle. Työt voivat olla kesken, vaikka työkoneita ei enää tiellä näkyisikään. Nopeutta alennetaan turvallisuussyistä niin kauan kunnes tiemerkinnät ja piennartäyte on saatu valmiiksi. On muistettava, että uudet päällysteet ja tiemerkinnät ovat aina sateella liukkaampia kuin vanhat tienpinnat.

Tarkempia alueellisia lisätietoja päällystystöistä saa ELY-keskuksilta.

Kesän tietyöt

Pääkaupunkiseudulla tehdään kesän aikana Kehä III:n viimeistelytöitä. Valtatie 3:n parannustyöt Keimolan ja Kivistön kohdalla aiheuttavat merkittävää haittaa liikenteelle. Kirkkonummi–Kivenlahti-osuudella liikenne kulkee jo uudella tiellä, mutta tietyöt näkyvät myös siellä.

E18 Koskenkylästä Kotkaan on kokonaisuudessaan työn alla, ja Haminan ohikulkutiellä työt ovat myös näkyvässä vaiheessa. Työt Savonlinnan keskustassa ja Joensuun kehätiellä saadaan valmiiksi tänä vuonna, mutta vielä tänä kesänä töitä tehdään merkittävällä panoksella. Kuopiossa Kallansillat on myös suuri työmaa.

Valtatie 2:ta Karkkilasta pohjoiseen levennetään. Turun keskustassa on aloitettu Turun satamayhteys -hankkeen työmaa. Vaasan ja Mustasaaren välillä talvella alkaneet tietyöt näkyvät tänä kesänä, mutta pääosin työt tehdään liikenteeltä sivussa.

Ratatöitä tehdään ympäri Suomea

Pääkaupunkiseudulla Kehäradan ja pääradan liitoksen silta- ja raidetyöt jatkuvat vuoden 2012 loppuun asti. Työt Vantaankosken asemalla puolestaan valmistuvat elokuun loppuun mennessä.

Seinäjoki–Oulu-ratahankkeessa tapahtuu kesän aikana paljon, ja työt aiheuttavat jonkin verran liikennekatkoksia. Seinäjoen ja Ruhan välisellä rataosuudella rakennetaan kaksoisraidetta, rataosan Pännäinen–Kokkola ratasiltoja uusitaan ja Pännäisten liikennepaikalla tehdään muutostöitä. Lisäksi Tuomiojan ja Limingan välisellä rataosuudella tehdään tasoristeysten poistoja, Tikkaperän uusi liikennepaikka rakennetaan sekä Ruukin ja Hirvinevan liikennepaikoilla tehdään muutostöitä. Kilpuan ja Tuomiojan välisen rataosuuden alusrakenne, tukikerros ja kuivatukset uusitaan.

Rataosien Kokemäki–Lielahti ja Pieksämäki–Kuopio peruskorjaustyöt alkavat kesäkuussa, ja ne saattavat vaikuttaa liikenteeseen. Huopalahden ja Vantaankosken välisellä rataosuudella uusitaan päällysrakennetta. Rataosalla Kirkkonummi–Turku tehdään muun muassa routapaikkojen korjaustöitä ja Kontiomäen ja Vartiuksen välillä pölkynvaihtoja.

Rataosan Rovaniemi–Kemijärvi sähköistyshankkeessa ryhdytään kesän alussa pylväsperustustöihin. Kesällä alkavat myös raidemuutokset ja autolastauspaikan rakentaminen Kemijärvellä. Lisäksi kyseessä olevalla rataosalla tehdään sähköistyksestä johtuvia ristikkosiltojen muutostöitä.

Tarkempaa tietoa ratatöiden vaikutuksista junaliikenteeseen saa VR:n sivuilta.

Vesiväylätyöt ajoittuvat avovesikauteen

Vesiväylillä tehdään avovesikauden aikana ruoppaustöitä, turvalaitteiden korjauksia, väylien hoitotyötä sekä väylien mittaus- ja tutkimustöitä. Vesillä liikkujia pyydetään huomioimaan näitä töitä tekevät alukset ja välttämään haittaavan aallokon aiheuttamista.

Kalajoen satamaan johtavalla Rahjan 8,5 metrin väylällä tehdään kunnossapitoruoppausta 25.6.–31.8.2012.

Pyhtään Kaunissaaren yhteysalusväylällä suoritetaan ruoppaustöitä 15.8 alkaen. Työssä voidaan joutua rajoittamaan väliaikaisesti vesiliikennettä. Työstä ja mahdollisista liikennerajoituksista tiedotetaan erikseen.

Merenkulun kelluvia turvalaitteita voi olla pois paikaltaan tai kadonnut talven jäljiltä. Niiden sijaintitarkastukset sekä korjaukset aloitetaan avovesikauden alussa ja saadaan päätökseen Suomenlahdella, Ahvenanmaalla ja Selkämerellä 31.5., Saaristomerellä 15.5., Vaasan ja Kokkolan alueella 20.6. ja Perämerellä 30.6. mennessä sekä sisävesillä juhannukseen mennessä.

Myös väylien merkinnän muutostöitä suoritetaan avovesikauden aikana. Muuttuneet merkinnät ilmoitetaan Tiedonantoja merenkulkijoille ja Tiedonantoja veneilijöille -julkaisuissa. Niissä julkaistaan myös muun muassa tietoa vesiliikenteelle aiheutuvista häiriöistä, kuten ruoppaustöistä, kaapeleiden ja johtojen asennustöistä sekä sillankorjaustöistä.

Tiedonantoja merenkulkijoille -julkaisu on ladattavissa maksutta Liikenneviraston www-sivuilta.

Lisätietoja:

Alueelliset päällystystyöt: ELY-keskusten päällysteasiantuntijat p. 0206 90300, ELY-keskusten tiedotteet.

Päällystystyöt yleisesti: hankinnan asiantuntija Katri Eskola, p. 020 637 3507
Ratatyöt: johtaja Harri Yli-Villamo, p. 020 637 3842
Vesiväylätyöt, Meriväylät-yksikkö:
Helsingin toimipiste, yksikön päällikkö Simo Kerkelä, p. 020 637 3354
Vaasan toimipiste, aluepäällikkö Vilho Asunmaa, p. 020 637 3382
Turun toimipiste, aluepäällikkö Marko Reilimo, p. 020 637 3372
Sisävesiväylät-yksikkö: Tero Sikiö, p. 020 637 3409

Ajantasaista tietoa tietöistä: www.liikennevirasto.fi/tietyot

Ratatöiden vaikutus junaliikenteeseen: www.vr.fi/ratatyot

Hankkeet: www.liikennevirasto.fi/hankkeet

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi.

Avainsanat: