Lähijunaliikenteen pysähtymispaikkoja korjataan Huopalahdessa, Mäkkylässä ja Pitäjänmäellä

Report this content

Lähiliikennejunien pysähtymispaikkoja osoittavia merkkejä siirretään marraskuun lopussa Huopalahden, Mäkkylän ja Pitäjänmäen asemilla, jotta junat seisahtuisivat jatkossa pääosin katosten kohdalle.

Pysähtymismerkkejä siirrettiin kertaalleen lokakuussa Vantaankosken radalla ja Leppävaaran kaupunkiradalla tehdyn liikennöintisuunnanmuutoksen yhteydessä, mutta niiden sijaintia on nyt tarkistettu matkustajilta saadun palautteen perusteella.

– Saimme matkustajilta palautetta siitä, että esimerkiksi lipunmyyntivaunut eivät pysähtyneet laiturialueella olevan katoksen kohdalle. Pyrimme vastaamaan saamaamme palautteeseen nopeasti, ja tilanne korjataan Huopalahden, Mäkkylän ja Pitäjänmäen asemilla maanantain 25. marraskuuta ja keskiviikon 27. marraskuuta välisinä öinä, ylitarkastaja Kimmo Turunen Liikennevirastosta kertoo.

Korjaustyöt koskevat Huopalahdessa kaikkia raiteita. Mäkkylässä ja Pitäjänmäellä muutostöitä puolestaan tehdään raiteella 3 Helsingin suuntaan.

Pysähtymispaikkojen vaihtelemisen taustalla on osaksi lähijunakaluston uusiutuminen: uudet Flirt-junat ovat rungoltaan pidempiä kuin vanhemmat käytössä olevat lähijunamallit, mikä vaikuttaa esimerkiksi lipunmyyntiosaston pysähdyspaikkaan laiturilla.

– Jatkossa pyrimme siihen, että lipunmyyntivaunu pysähtyisi aina pääosin laiturilla olevan katoksen kohdalle. Lähiviikkojen aikana ohjaamme matkustajia Huopalahden, Mäkkylän ja Pitäjänmäen asemilla laiturialueen näyttöjen sekä asemilla tehtävien kuulutusten avulla, Turunen kertoo.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Kimmo Turunen, Liikennevirasto, puh. 029 534 3873

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi

Avainsanat: