Uusia moottoritieosuuksia avataan liikenteelle etuajassa

Report this content

Tiistaina 22.10. iltapäivällä avataan moottoritienä liikenteelle Koskenkylän ja Loviisan sekä Ahvenkosken ja Pyhtään väliset tieosuudet. Tämän jälkeen yhtenäinen moottoritie kulkee Kehä III:lta Loviisaan asti. Jatkossa moottoritien rakentaminen jatkuu pääasiassa täysin uudella moottoritielinjauksella, joten liikennettä häiritsevät työt vähenevät merkittävästi Koskenkylän ja Kotkan välillä.

Yhteensä lähes 55 kilometriä pitkän Koskenkylä–Kotka-moottoritien rakentaminen on jaettu kuuteen tieosuuteen, joista kaksi, osuudet Koskenkylän ja Loviisan sekä Ahvenkosken ja Pyhtään välillä, valmistuu tiistaina 22.10.2013.

”Saamme tieosuudet avattua tienkäyttäjille lähes kaksi kuukautta suunniteltua aiemmin. Töiden valmistuminen näkyy selvästi valtatie 7:n liikenteessä, sillä avaamisen myötä liikennettä häiritsevät työt vähenevät huomattavasti. Kolme vielä rakenteilla olevaa tieosuutta kulkee pääasiassa uudella linjauksella, eikä siis valtatie 7:n liikenteen seassa”, kertoo projektinjohtaja Jukka Hietaniemi Liikennevirastosta.

”Vaikka liikennettä häiritsevät työt vähenevät merkittävästi, toivomme tiellä liikkujien noudattavan nopeusrajoituksia. Poikkeusjärjestelyjä on jatkossa muun muassa moottoritien ja nykyisen valtatie 7:n liittymäkohdissa”, Hietaniemi painottaa.

Yhtenäinen moottoritie Kehä III:lta Loviisaan

”Aiemmin Loviisaan kulki kaksikaistainen tie, jolla kulki paljon raskasta liikennettä. Moottoritien avaaminen Loviisaan asti tekee liikenteestä turvallisempaa ja sujuvampaa. Lisäksi osuudelle rakennettiin noin neljä kilometriä melusuojausta, joten liikenteen melulle altistuvien määrä vähenee myös merkittävästi”, Hietaniemi toteaa.

Koskenkylän ja Loviisan välillä olemassa oleva moottoriliikennetie rakennettiin moottoritieksi. Uutta moottoritietä rakennettiin 15 kilometriä. Osuuden merkittävin rakennuskohde oli Loviisan läntisen eritasoliittymän parantaminen. Osuudelle rakennettiin myös yhdeksän risteyssiltaa sekä kevyen liikenteen yhteyksiä. Talvinopeusrajoitus tieosuudella tulee olemaan 100 km/h.

Ahvenkosken ja Pyhtään välillä kokonaan uusi moottoritie

Koskenkylä-Loviisa-osuuden kanssa samana päivänä valmistuu Ahvenkosken ja Pyhtään välinen, seitsemän kilometriä pitkä moottoritieosuus.

Tälle tieosuudelle rakennettiin kokonaan uusi moottoritie valtatie 7:n välittömään läheisyyteen. Osuuden merkittävimmät rakennuskohteet olivat Kymijoen Pyhtään haaran ylittävät moottoritiesillat, sekä Pyhtään ja Ahvenkosken uudet eritasoliittymät. Talvinopeusrajoitus tieosuudella tulee olemaan 100 km/h:ssa.

”Eritasoliittymien lisäksi mielenkiintoisia yksittäisiä rakennuskohteita Ahvenkosken ja Pyhtään välillä olivat eläinten käyttöön rakennettu Skoasin vihersilta ja Pyhtään puusilta. Tieosuudelle rakennettiin myös lähes neljä kilometriä melusuojausta ja kevyen liikenteen yhteyksiä yli kuusi kilometriä”, Hietaniemi kertoo.

Koskenkylä–Loviisa pähkinänkuoressa

  • 15 kilometriä uutta tietä
  • 9 risteyssiltaa
  • Sarvilahden levähdysalueiden rakentaminen
  • 200 metriä uutta kevyen liikenteen väylää, kunnostettua 200 metriä
  • 4 kilometriä melusuojausta
  • pohjavedensuojausta 45 000 m2
  • Merkittävin rakennuskohde osuudella on Loviisan läntisen eritasoliittymän parantaminen.

Ahvenkoski–Pyhtää pähkinänkuoressa

  • 7 kilometriä uutta tietä
  • 10 siltaa: 3 vesistösiltaa, 5 risteyssiltaa,1 puusilta,1 vihersilta
  • 3,7 kilometriä melusuojausta
  • kevyen liikenteen yhteyksiä on rakennettu noin 6 500 metriä
  • pohjavedensuojausta 30 000 m2

E18 Koskenkylä–Kotka -hankkeessa valtatie 7 (E18) rakennetaan vihreäksi moottoritieksi Loviisan Koskenkylän ja Kotkan Kyminlinnan välillä. Tavoitteena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Moottoritie avataan liikenteelle osittain jo vuonna 2013 ja kokonaisuudessaan vuonna 2014. Muut tiejärjestelyt ovat valmiita vuoden 2015 lopussa. Vuoteen 2026 kestävällä elinkaarisopimuksella toteutettavan hankkeen palveluntuottaja on Tieyhtiö Valtatie 7 Oy, ja urakoitsijana YIT Rakennuksen ja Destian muodostama työyhteenliittymä Pulteri. www.liikennevirasto.fi/e18

Lisätietoja:

projektinjohtaja Jukka Hietaniemi
Liikennevirasto
puh. 0400 422 251
jukka.hietaniemi@liikennevirasto.fi

työmaainsinööri Noora Linnasalo-Aho
TYL Pulteri
puh. 050 4062527
noora.linnasalo-aho@destia.fi

Avainsanat: