Vältä ruuhkia käyttämällä korvaavia joukkoliikennevälineitä ti 23.9. jos JHL:n työnseisaus toteutuu

Report this content

Helsingin yhteisjärjestö JHL ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n mahdollinen työnseisaus pysäyttäisi raitio- ja metroliikenteen Helsingissä yhdeksi päiväksi huomenna tiistaina 23.9.2014. Liikenneviraston mukaan työnseisaus tulisi toteutuessaan aiheuttamaan ruuhkia pääkaupunkiseudulla. Työnseisauksen arvioidaan vaikuttavan jopa 200 000 ihmisen liikkumiseen.

Liikenteen sujuvuuden vuoksi on tärkeää, että puuttuvaa metro- tai raitiovuoroa ei korvattaisi omalla autolla, vaan pyrittäisiin käyttämään korvaavia joukkoliikennevälineitä. Bussiliikenteeseen on luvassa lisävuoroja, jos työnseisaus toteutuu. Lähijunat kulkevat normaalisti. Mahdollisuuksien mukaan myös pyöräilyä ja kävelyä kannattaa suosia.

”Jos työnseisaus toteutuu, niin monet Helsingin pääväylät tulevat ruuhkautumaan merkittävästi”, kertoo liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen.

Pahiten ruuhkautuvia väyliä ovat Itäväylä, Sörnäisten rantatie, Hämeentie, Mäkelänkatu, Koskelantie, Kustaa Vaasan tie, Lahdenväylä ja Tuusulanväylä. Ruuhkat tulisivat vaikuttamaan merkittävästi myös satama-alueiden ja kantakaupungin tieliikenteeseen.

Työnseisauksen toteutuminen varmistuu lopullisesti tänään maanantain 22.9. kuluessa.

Korvaavat reitit ja bussivuorot

HSL järjestää mahdollisen työnseisauksen aikana myös lisävuoroja bussiliikenteeseen. Metroa korvaavaa bussiliikennettä järjestetään Itä-Helsingin ja keskustan välillä. Raitioliikennettä korvaavia busseja ajetaan vain laivaterminaaleille Katajanokalle, Olympiaterminaalille ja Länsiterminaalille matkustajalauttojen saapumis- ja lähtöaikojen mukaan. Lisätietoa korvaavista vuoroista löydät HSL:n sivuilta: https://www.hsl.fi/lakko.

Lisätietoa

Liikennevirasto, liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen, p. 029 534 3649

Liikennevirasto, viestintäpäällikkö Rauha Kiljunen-Ruotsalainen, p 040 5117903

www.liikennevirasto.fi
www.facebook.com/liikenneverkossa
www.twitter.com/liikennevirasto

Fiksut väylät ja älykäs liikenne - sinua varten.

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Helsingin yhteisjärjestö JHL ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n mahdollinen työnseisaus pysäyttäisi raitio- ja metroliikenteen Helsingissä yhdeksi päiväksi tiistaina 23.9.2014. Liikenneviraston mukaan työnseisaus tulisi toteutuessaan aiheuttamaan ruuhkia pääkaupunkiseudulla. Työnseisauksen arvioidaan vaikuttavan jopa 200 000 ihmisen liikkumiseen.
Tweettaa

Lainaukset

”Jos työnseisaus toteutuu, niin monet Helsingin pääväylät tulevat ruuhkautumaan merkittävästi”, kertoo liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen.
Mika Jaatinen