Valtatien 5 parantaminen välillä Päiväranta–Vuorela: Hankkeen työllisyysvaikutukset 2012

Report this content

Kallansillat parantamishankkeen toteuttaminen työllisti vuoden 2012 aikana noin 180 henkilötyövuoden verran. Työllistelyistä Itä-Suomen alueella asui 78 %. Itäsuomalaisten osuus kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 5 %. Työllistetyistä Pohjois-Savon maakunnan alueella asui 60 %, Pohjois-Karjalassa 8 %, Kainuussa 5 % ja Etelä-Savossa 5 %. Muut olivat eri puolelta Suomea.

Vuoden 2012 aikana erityisen paljon työllistivät siltarakennuskohteet, joita oli työn alla yhteensä 12 kappaletta.

Kallansillat hankkeen toteuttamisen suorat työllisyysvaikutukset vuosien 2009–2012 aikana ovat olleet yhteensä noin 530 henkilötyövuoden verran. Kun välilliset työllisyysvaikutukset ovat noin kaksinkertaiset verrattuna suoraan työllistämisvaikutukseen, kokonaisuudessaan hanke on työllistänyt tähän mennessä noin 1500 henkilötyövuoden verran.

Lokakuussa 2009 alkaneessa hankkeessa on työmaalla työskennellyt eripituisia työjaksoja noin 500 henkilöä.

Vuoden 2013 aikana henkilöstön määrä on noin 100 henkilötyövuotta.

Lisätietoja

projektipäällikkö Hannu Nurmi p. 0400 377 637

Hankkeen verkkosivut: www.liikennevirasto.fi/vt5paivaranta-vuorela

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi.

Avainsanat: