Vt 19 Seinäjoki: Loppuvuoden liikennejärjestelyt vievät uudelle tielinjalle

Report this content

Seinäjoen itäisellä ohikulkutiellä ei huilata loppuvuonnakaan. Koko työmaalla käy melkoinen kuhina kun Kuortaneentien ympäristössä louhitaan yli puolet koko tielinjan louhintamäärästä talven aikana, siltatöitä tehdään useassa kohteessa ja liikennejärjestelyjen myötä uteliaimmat pääsevät jo pieneltä osin uudelle tielinjalle.

Rengonkylän alueella Viljanmaantien kohdalta Seinäjokeen jatketaan maanleikkauksia ja louhintaa sekä tehdään kuivatusrakenteita ja rakennekerroksia poikittaisilla teillä. Jussilanmäen risteyssillan valu on valmis, muotteja puretaan ja kaiteita aletaan laittaa paikoilleen.
     Liikennejärjestelyt: Teboilin kohdalle rakennetaan kiertotie, josta liikenne ohjataan uudelle tielinjalle Alaanentien ja Honkakyläntien välillä. Nopeusrajoitus 50 km/h Vilja-maantien ja Honkakyläntien välillä. Loppuvuoden työt tehdään pääosin sivussa nykyiseltä liikenteeltä. Uutta tietä otetaan käyttöön noin 1,5 km matkalla talven aikana.
 
Seinäjoen ja Törnäväntien välillä ajetaan louherakennetta vuoden loppuun saakka. Luiskia rakennetaan ja tehdään alittavien väylien kuivatusrakenteita. Seinäjoen ylittävällä S5 Ala-Rengon sillalla työllistävät kannen muotti- ja rakennustyöt sekä kannen valu. Silloilla S6–S8 tehdään kaidetöitä.
     Liikennejärjestelyt: nopeusrajoitus 50 km/h, kiertotie maantielle 694 / Törnäväntielle käytössä.
 
Törnäväntien ja Parkanon radan välisellä työosuudella kiilataan louherakennetta ja tehdään kantavaa kerrosta. Päällystystöitä tehdään noin kilometrin matkalla Routakalliosta etelään. Siltatöistä käynnissä ovat Pajuluoman putkisillan rakentaminen ja Parkanon radan ylittävän S13 Siliäkallion ylikulkusillan telineen purku, siirtymälaattojen rakentaminen sekä päätyjen täyttötyöt. Työmaaliikenne kulkee sillan yli, mutta massoja ei ajeta.
     Liikennejärjestelyt: louheen ajoreitti risteää Routakalliontien speedway-radan kohdalla.
 
Parkanon ja Haapamäen ratojen välillä tehdään penkereitä ratasiltojen vieressä. Penkereisiin ajetaan louhetta ja uusiomateriaalina hyödynnettävää lentotuhkaa. Yksityisteitä ja luiskia rakennetaan, valaisinpylväiden jalustoja asennetaan. Päätien massat saadaan ajettua tämän vuoden aikana.
     Liikennejärjestelyt: työmaa risteää Kalliosalontien.
 
Haapamäen radan ja Mäki-Hakolantien välillä tehdään rumputöitä koko matkalla. Kuortaneentien ja Haapamäen radan välisellä osuudella ajetaan louherakennetta ja tehdään penkereitä. Louhintatöitä tehdään Kuortaneentien molemmin puolin. Louhintaa ja louherakenteen ajamista tehdään Kuortaneentieltä Mäki-Hakolantielle.
Silloilla tehdään alusrakenteita, louhintaa, rakennetaan tukia sekä kannen muotteja ja telineitä.
     Liikennejärjestelyt: siltatöiden takia on kiertotie Vt 18 Kuortaneentiellä käytössä ja Mäki-Hakolantien kiertotie otettiin käyttöön viikon 43 lopulla. Massiiviset louhinnat  jatkuvat Kuortaneentien ympäristössä läpi talven.


Lisätietoja antavat

Liikennevirastosta:
Projektipäällikkö Ari Mäkelä, puh. 040 847 8192 ari.makela@liikennevirasto.fi
Projekti-insinööri Outi Leuhtonen, p. 0400 834 330 outi.leuhtonen@liikennevirasto.fi

Skanska Infra Oy:
Projektipäällikkö Sami Immonen puh. 050 414 7236 sami.immonen@skanska.fi
Työmaapäällikkö Sami Laakso puh. 050 380 3105 sami.laakso@skanska.fi

Hanke verkossa
www.liikennevirasto.fi/seinajoenitainenohikulkutie

Valtatie 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie -projektissa rakennetaan 18,5 kilometrin mittainen, keskikaiteellinen ohituskaistatie uudelle paikalle Ilmajoen Rengonkylästä Seinäjoen Nurmoon.

Liite        Kartta Rengonkylän alueen liikennejärjestelyistä

Avainsanat:

Liitteet & linkit