Kelluslehtisten kasvien juurakoiden poistaminen parantaa vesistöjen tilaa – kokemuksia Kangaslahdelta
Niittäminen ei välttämättä ole aina paras ratkaisu vesistöille. Kangaslahden kylässä Pohjois-Savossa on selvitetty kestäviä ratkaisuja rantojen kunnostamiseen.
Nurmesjärven ranta-asukkaat Pohjois-Savossa ovat ajoittain kunnostaneet rantoja niittämällä vesikasvillisuutta. Niittojätettä ei ole aina kerätty pois vaan kasvimassa on jätetty veteen, jolloin massat ovat muodostaneet nopeasti lauttoja, jotka ovat kulkeutuneet haitallisesti muiden rannoille.
Maisemasuunnittelun asiantuntija Sinikka Jokela Pohjois-Savon Maa- ja kotitalousnaisista on kertonut Nurmesjärven ranta-asukkaille kasvimassan aiheuttamista ongelmista vesistöihin.
”Esimerkiksi järvikortteen ja kelluslehtisten kasvien, kuten lumpeiden niitosta syntyvän kasvimassan jättäminen vesistöön heikentää luonnon monimuotoisuutta ja estää rantojen virkistyskäyttöä”, Jokela kertoo.
Kelluslehtisillä kasveilla tarkoitetaan mm. lumpeita ja ulpukoita.
Yhdessä asukkaiden kanssa on todettu, että niitto ei ole paras hoitotapa Nurmesjärvellä.
”Nurmesjärvellä huomattiin, että niittoa kestävämpi ratkaisu on kelluslehtisten juurakoiden huolellinen nosto ja siirto rannalle kompostoitavaksi ja edelleen jatkokäyttöön”, Jokela kuvailee.
Rannat kuntoon yhteistyössä asukkaiden kanssa
Rantojen kunnostamiseen liittyy paljon vesistökohtaisia erityispiirteitä. Maanomistajat ja asukkaat tarvitsevat paljon tietoa siitä, miten vesistöjä voi hoitaa oikein.
Maa- ja kotitalousnaisten Rannat kuntoon -hankkeessa kehitetään muunneltavissa olevia toimintamalleja rantojen kunnostukseen ja toteutukseen yhdessä asukkaiden kanssa. Hankkeessa pilotoidaan erilaisia rannan ja vesistön hoitotapoja kuudessa eri maakunnassa, kuudessa erilaisessa pilottikohteessa. Pohjois-Savon Nurmesjärvi on yksi Rannat kuntoon -hankkeen pilottikohde.
Rannat kuntoon -hankkeen pilottikohteet
Pohjois-Savo Nurmesjärvi, Kangaslahden kylä
Varsinais-Suomi Taivassalo, Helsingin kylä
Satakunta Merikarvia, Riispyyn kylä
Etelä-Pohjanmaa Kyrönjoki, kolme kylää joen rannalla
Pohjois-Karjala Liperi, Riihilampi- Reilampi -alue
Häme Loppijärvi, kolme kylää järven rannoilla
Rannat kuntoon -hanketta rahoittaa ympäristöministeriön Ravinteet kiertoon -ohjelma.
Lisätietoja
Sinikka Jokela, maisemasuunnittelun asiantuntija, Pohjois-Savon Maa- ja kotitalousnaiset
sinikka.jokela@maajakotitalousnaiset.fi
p. 0400 571 643
Leena Lahdenvesi-Korhonen, kehitysjohtaja, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus
leena.lahdenvesi-korhonen@maajakotitalousnaiset.fi
p. 040 523 5133
Maa- ja kotitalousnaiset on ruuan, maiseman ja yrityspalveluiden asiantuntijajärjestö. Maa- ja kotitalousnaisten 70 asiantuntijaa työskentelee 11 piirikeskuksessa yhteistyössä ProAgria Keskusten kanssa. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus on järjestön valtakunnallinen keskusjärjestö. MKN Maisemapalvelut tarjoaa monipuoliset maiseman- ja luonnonhoitoon liittyvät suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut. Edistämme avoimen kulttuurimaiseman hoitoa, maatalousluonnon monimuotoisuutta ja rantojen kunnostamista.
Avainsanat: