METSO-kävely lisää metsäluonnon arvostusta

Report this content

METSO-kävelyllä lisätään metsäluonnon hoidon arvostusta ja METSO-ohjelman tunnettuutta. Ohjattu kävelyretki METSO-kohteisiin innosti harkitsemaan metsän monimuotoisuuden turvaamista.

Maa- ja kotitalousnaisten kehittämän METSO-kävelyn reitti suunnitellaan etukäteen ja sen varrella pysähdytään keskustelemaan erilaisiin kohteisiin. Asiantuntijoina toimivat Suomen metsäkeskuksen ja ELY-keskusten asiantuntijat. Kävelyt soveltuvat metsänomistajille, metsäalan toimijoille ja metsäluonnosta kiinnostuneille.

Kävelyn aikana nostetaan esille se, että myös talousmetsissä on monipuolista luontoa, jota metsänomistajat arvostavat ja hoitavat. Samalla kun keskustellaan luonnon kehittymisestä, tuodaan esille metsänhoidon ja -suojelun erilaiset rahoitusmahdollisuudet.

METSO on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat suojella metsiensä monimuotoisuutta.

Kävelyä testattu eri puolilla Suomea

METSO-kävelyä pilotoitiin tänä vuonna kymmenen kertaa viidellä eri alueella. Maa- ja kotitalousnaisten maisema-asiantuntijat ovat suunnitelleet reitit ja sisällöt sekä markkinoinnin yhdessä Suomen metsäkeskuksen ja ELY-keskusten METSO-vastaavien kanssa.

Pilottialueet olivat Pohjois-Karjala, Häme, Pohjois-Savo, Keski-Suomi ja Etelä-Savo. Kohteet valikoitiin niin, että niiden maanomistajilla oli valmiiksi suunnitelmia suojelualueen hyödyntämisestä ja kohteilla oli valmiit polut. Kävelyt kestivät noin kolme tuntia.

– Osallistujat pitivät METSO-kävelyjä hyvin mielenkiintoisina ja ne herättivät paljon kysymyksiä ja keskustelua. Osa osallistujista omisti mahdollisia METSO-ohjelmaan sopivia kohteita, ja retki sai heidät miettimään suojeluun ryhtymistä. Osallistujia kiinnosti myös se, miten suojeltuja kohteita voisi hyödyntää luontomatkailussa, kertoo kehityspäällikkö Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.

Retket toimivat hyvänä konkreettisena esimerkkinä siitä millainen suojelukohde voi olla. Kävelyllä puhuttiin yleisesti metsien hoidosta ja miten alueita voi jättää hakkaamatta ilman, että siitä maksetaan korvausta.

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama hanke toteutettiin yhteistyössä Suomen metsäkeskuksen ja ELY-keskusten asiantuntijoiden kanssa. Saatujen kokemusten perusteella METSO-kävely kehitetään pysyväksi toimintamalliksi. Pilottialueille suunnitellaan pysyvät reitit METSO-kävelyille.

METSO-ohjelma perustuu vapaaehtoisuuteen

METSO-ohjelmassa metsänomistajan on mahdollisuus saada monimuotoisuuden turvaamisesta taloudellista korvausta. Korvauksen suuruus perustuu kohteen metsätaloudelliseen arvoon. METSOn keinoja ovat pysyvä suojelu, määräaikainen monimuotoisuuden turvaaminen ja metsäluonnonhoito. METSO-toimenpiteet yksityisillä mailla perustuvat aina metsänomistajan vapaaehtoisuuteen. www.metsonpolku.fi

Lisätietoja Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta

Hannele Partanen
kehityspäällikkö, maaseutumaisema ja luonnonhoito
puh. 040 521 7814
hannele.partanen@maajakotitalousnaiset.fi

Silja Varjonen
vs. viestintäpäällikkö
puh. 040 526 8475
silja.varjonen@maajakotitalousnaiset.fi

Maa- ja kotitalousnaiset on ruuan, maiseman ja yrityspalveluiden asiantuntijajärjestö. Maa- ja kotitalousnaisten 60 asiantuntijaa työskentelee 11 piirikeskuksessa yhteistyössä ProAgria Keskusten kanssa. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus on järjestön valtakunnallinen keskusjärjestö.

Maa- ja kotitalousnaiset – juuret maalla
www.maajakotitalousnaiset.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia