Kaarinan kaupunki lisää hyvinvointia ja säästää tilakuluissa
Tehokkuusvaatimukset korostuvat nykyisessä julkisessa keskustelussa ja erityisesti kuntataloudet ovat tiukoilla. Kaarinan kaupungissa säästöjä päätettiin hakea henkilöstöresurssien sijaan tilakuluista.
”Meillä kärsittiin kaupungin vanhassa virastotalossa sisäilmaongelmista, ja henkilökunta oli hajautettu ympäri kuntaa. Halusimme taata työntekijöillemme turvallisen työskentely-ympäristön, joka samalla tehostaisi työntekoa ja karsisi turhia kustannuksia”, Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta taustoittaa.
Kaarinan kaupungille tehtiin osana työympäristötarpeen määrittelyä työympäristökysely, jossa kartoitettiin työntekijöiden työskentelytapoja sekä toiveita työn suhteen. Selvisi, että suuri osa työntekijöistä ei tarvinnut omaa työpistettä. Vaikka toimitilat muodostavat merkittävän menoerän, olivat monet työpisteet suuren osan viikosta tyhjinä. Tavoitteeksi asetettiin työtilojen käyttöasteen lisääminen ja turhien vuokra- ja lämmityskustannusten karsiminen.
”Minulla oli käytössäni koko kaupungin suurin työhuone, jossa istuin työtehtävistäni johtuen vain murto-osan viikosta. Tulevaisuudessa minulla ei ole enää omaa työpistettä”, kaupunginjohtaja kertoo.
Tuleva kaupungintalo on Martelan suunnittelema monitilatoimisto, joka on räätälöity juuri Kaarinan tarpeisiin. Toimistosta löytyy oikeanlainen työtila niin keskittymistä kuin ryhmätyötäkin varten.
”Näen, että tulevaisuudessa sosiaalisuus ja viestintä helpottuvat. Julkinen sektori on tällä hetkellä varsin siiloutunut, vaikka asiakkaan ongelmat ovat monialaisia. Monitilatoimiston rakenteet ohjaavat entistä paremmin yhteistyöhön ja myös hiljainen tieto siirtyy paremmin. Näin tilaratkaisumme toimii johdon tukena”, Virta näkee.
OMAA TYÖTÄ TUKEVA TYÖTILA
Osa julkisen sektorin työtehtävistä edellyttää omaa työtilaa. Tämä tulee kysymykseen erityisesti, kun käsitellään asiakkaiden yksityisyydensuojaan kuuluvia tietoja.
”Kaikilla, joiden työtehtävä edellyttää omaa työtilaa, tällainen on. Olen huomannut, että työntekijät saattavat pelätä monitilatoimistoon siirtymistä. Tästä syystä on olennaisen tärkeää, että henkilöstö sitoutetaan jo suunnitteluvaiheessa mukaan toimiston kehittämiseen. Koska henkilöstö on oman työnsä asiantuntijoita, lopputuloksesta tulee näin myös toimivampi”, Martelan myyntijohtaja Matti Mäenpää kertoo.
Monitilatoimiston tavoitteena lisätä työntekijöiden hyvinvointia ja huomioida paremmin yksilöiden tarpeet. Martela korostaa käyttäjälähtöisen suunnittelun tärkeyttä.
”Ihmiset ovat kunta-alallakin yksilöitä, ja suunnittelun tulee olla käyttäjälähtöistä. Kun työntekijä voi vaikuttaa omaan tekemiseensä ja valita itselle parhaat toimintatavat, viihtyy hän tutkitusti paremmin töissä. Toisen kohdalla tämä tarkoittaa etätyötä, toinen haluaa rauhallisen tilan toimistolta ja kolmas haluaa olla ihmisten ympäröimänä. Onnellisempi ihminen on myös tehokkaampi. Tämä, jos mikä luo säästöjä!” Mäenpää toteaa.
Lisätiedot:
Minna Andersson, Markkinointi- ja vastuullisuusjohtaja, Martela Oyj, 040 087 8101, minna.andersson@martela.com
Martela-konserni kuuluu alansa johtaviin käyttäjälähtöisiä työympäristöjä tuottaviin yrityksiin Pohjoismaissa. Halu tarjota asiakkaille parhaita työympäristöjä on ohjannut toimintaamme jo seitsemänkymmenen vuoden ajan. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Martelan palveluille ja valituille tuotteille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetuista tuotteista ja Suomessa työllistävästä toiminnasta. Parannamme työhyvinvointia samalla tilojen käyttöä tehostaen työympäristöjen lisäksi oppimisympäristöissä sekä hoivakohteissa. Liikevaihto oli vuoden 2015 lopussa 132,8 miljoonaa euroa ja vuoden 2015 keskimääräinen henkilömäärä 622.
Avainsanat: