MARTELAN UUDEKSI TOIMITUSJOHTAJAKSI TULEE MATTI RANTANIEMI

Report this content

Insinööri, MBA Matti Rantaniemi (s. 1973) on nimitetty työympäristöjen kehittämiseen erikoistuneessa Martela Oyj:ssä toimitusjohtajaksi 1.10.2015 alkaen. Martela Oyj:n hallitus on päättänyt, että samassa yhteydessä nykyinen toimitusjohtaja Heikki Martela siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.

Heikki Martela on ilmoittanut hallitukselle käyttävänsä mahdollisuutensa jäädä eläkkeelle 60-vuotiaana vuonna 2016. Hän jatkaa yhtiön palveluksessa noin puoli vuotta. ”Olen henkilökohtaisesti erittäin tyytyväinen uuden toimitusjohtajamme monipuoliseen osaamiseen ja intoon tarttua tehtäviinsä. Matti Rantaniemi siirtyy Martelaan yhdysvaltalaisesta monialayrityksestä United Technologies Corporationista, jossa hän on vetänyt Otis Oy:n, Carrier Oy:n ja Kidde Finland Oy:n toimintoja”, Heikki Martela sanoo.

Rantaniemi on ollut uransa aikana tekemisissä Martelan kannalta relevanteissa yhteyksissä. ”Tunnen hyvin palveluliiketoiminnan ja B-to-B-kaupan, joiden kannattavuus on uudessakin työssäni keskeistä. Haastavat markkinatilanteet ovat niinikään tulleet tutuiksi, esimerkkinä voisi mainita vaikka kasvun saavuttamisen vahvojen kilpailijoiden dominoimissa hissi- ja kaupan kylmäkalustemarkkinoissa. Tärkeäksi vahvuudekseni tulevassa tehtävässäni koen myös sen, että olen toiminut aiemmin tilasuunnittelun ja arkkitehtuurin määrittämissä asiakasympäristöissä”, Rantaniemi summaa.

”Arvostan kovasti Martelan sitoutunutta omistusrakennetta, joka antaa selkeän suunnan yritykselle pidemmällä aikavälillä. Lyhyellä tähtäimellä tulen keskittymään olemassa olevan strategian jalkauttamiseen. Olen varma myös siitä, että yhteistyö nykyisen toimitusjohtajan ja tulevan hallituksen puheenjohtajan kanssa tulee olemaan hedelmällistä. Sen verran innokas monitilatoimisto-ajattelun myyntimies Heikki Martela on”, Rantaniemi naurahtaa.

”Martelan strategia on säädetty palvelemaan uudenlaisia työympäristöjä, ja olemme tehneet onnistuneita ratkaisuja rakenteidemme muokkaamiseksi vastaamaan nykyistä markkinaympäristöä. Uskon, että tästä on hyvä jatkaa”, Heikki Martela toteaa.

Heikki Martelan siirtyessä hallituksen puheenjohtajaksi nykyinen hallituksen puheenjohtaja KTM Heikki Ala-Ilkka siirtyy hallituksen jäseneksi.

Lisätiedot:

Heikki Ala-Ilkka, puh. 040 521 5005
Heikki Martela, puh. 050 502 4711 (1.-2.6. tavoitettavissa puhelimitse klo 10.30-12)
Matti Rantaniemi, puh. 0400 801 045 (1.6. tavoitettavissa klo 10-14, 2.6. klo 17 jälkeen)

Kuvat ja muut materiaalit Martelan mediasivulta http://news.cision.com/fi/martela-oyj

Martela-konserni kuuluu alansa johtaviin yrityksiin Pohjoismaissa. Halu tarjota asiakkaille parhaita työympäristöjä on ohjannut toimintaamme jo lähes seitsemänkymmenen vuoden ajan. Ergonomisten ja innovatiivisten kalusteratkaisujen lisäksi Martela suunnittelee ja tuottaa monipuolisesti työympäristöihin liittyviä palveluja. Parannamme työhyvinvointia samalla tilojen käyttöä tehostaen työympäristöjen lisäksi oppimisympäristöissä sekä hoivakohteissa.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Matti Rantaniemi, insinööri, MBA - 2011-2015 Toimitusjohtaja, Otis Oy & Carrier Oy & Kidde Finland Oy, UTC Building & Industrial Systems Finland - 2010-2011 Liiketoimintajohtaja/toimitusjohtaja, Halton Puzair Oy - 2000-2010 Infosto Group, jonka aikana liiketoimintojen perustamista ja kasvattamista eri yritysten osalta mm. Kiinassa, USAssa, Hongkongissa ja Iso-Britanniassa
Tweettaa