Metsäverkkoon lisää uusia toimintoja

Report this content

Metsäverkko-palvelun uudistaminen jatkuu. Metsäsuunnitelmatyökaluun on lisätty toiminnot kuviotietojen ja metsässä tehtyjä toimenpiteitä koskevien tietojen muokkaamiseen. Lisäksi kartta- ja kuviotietojen tulostus on jälleen käytössä.


Metsäverkko on Metsäliitto Osuuskunnan omistajajäsenille suunnattu maksuton sähköinen palvelu metsävarallisuuden hallintaan. Metsänomistajat voivat muun muassa seurata palvelun avulla metsäomaisuutensa arvon kehitystä ja nähdä metsänsä kiireelliset metsänhoitotyöt ja korjuut omalla tietokoneellaan.

Metsäverkkoa on viime syksystä lähtien uudistettu voimakkaasti. Ensimmäisten uutuuksien joukossa jäsenetu- ja metsäomaisuuden hoitosopimusasiakkaiden käyttöön tulivat vaihtoehtoislaskurit, joilla metsänomistaja voi suunnitella entistä paremmin oman metsäomaisuutensa hoitoa ja metsätaloutensa kannattavuutta. Hän voi selvittää esimerkiksi, mitä metsä tuottaa nyt ja mikä sen arvokasvu voisi olla erilaisin hoitotavoitteiden hoidettaessa.


Päivitysmahdollisuus käytössä

”Metsän- ja luonnonhoidon metsäasiantuntijamme tekevät entiseen tapaan metsänhoitosopimusasiakkaiden puusto- ja toimenpidetietojen päivitykset Metsäverkkoon. Nyt myös hoitosopimusasiakas voi halutessaan kirjata sinne itse vaikkapa tekemänsä raivaustyöt. Tieto tehdyistä muutoksista ja niiden sisällöstä tulee metsäasiantuntijan sähköpostiin, jotta hän voi tarkistaa muutokset. Vastuu palvelun tietojen oikeellisuudesta on edelleen meillä”, jäsenpalvelupäällikkö Hannes Vickholm sanoo.

Kehittämispäällikkö Olli Leino kertoo, että tietojen syöttäminen palveluun on tehty helpoksi. ”Järjestelmä ohjaa tietojen syöttäjää etenemään kohta kohdalta niin, että virheitä ei pitäisi päästä syntymään. Syötettävän tiedon tarkastuksella estetään puutteellisen tai keskenään epäloogisen informaation syöttö.”

Miehet korostavat sitä, ettei Metsäverkkotietojen päivitysvastuisiin ole tullut muutoksia. Metsä Groupin toimesta päivitetään puusto- ja toimenpidetiedot automaattisesti edelleen vain metsänhoitosopimusasiakkaille. Muille päivityksiä voidaan tehdä esimerkiksi neuvontatilanteessa.

Monet Metsäverkon käyttäjät ovat kaivanneet mahdollisuutta printata metsäsuunnitelmastaan karttoja kuviotietoineen. Nyt se on jälleen mahdollista. Vielä ei koko suunnitelmaa pysty uudesta järjestelmästä tulostamaan, mutta yksittäisen kuvion tietojen sekä toimenpidelistojen tulostus onnistuu.

”Metsäverkon uudistusten ansiosta palveluun tehtävät päivitykset tallentuvat saman tien, joten tulostettavat kartatkin ovat niiden jälkeen heti ajantasaisia”, Vickholm mainitsee.

Tutustu Metsäverkkoon osoitteessa www.metsaverkko.fi

Tilaa