Palveluaikamme laajenevat

Report this content

Tavoitat asiakaspalveluryhmämme nyt myös iltaisin ja lauantaisin, sillä olemme laajentaneet palveluaikojamme.

Asiakaspalveluryhmä on tavoitettavissa puhelinnumerossa 010 7770 arkisin 8.00–20.00 ja lauantaisin 10.00–16.00. Ruotsin kielellä palvelua saa arkisin kello 16.00 saakka.

”Haluamme olla tavoittavissa varsinaisen työajan ulkopuolellakin, jotta metsänomistajilla on mahdollisuus asioida kanssamme silloin, kun se heille itselleen parhaiten sopii”, jäsenpalvelupäällikkö Jyrki Husu toteaa.

”Saman puhelinnumeron kautta järjestyy myös sähköisen Metsäverkkopalvelumme ja uuden -mobiilisovelluksen tuki. Vanha Metsäverkon tukinumero on poistunut käytöstä.”

Husu painottaa, että omistajajäsenen ensisijainen yhteyshenkilö on kuitenkin edelleen paikallinen oma puukaupan ja metsäpalveluiden metsäasiantuntija. Asiakaspalveluryhmä ottaa yhteyttä omistajajäseniin paikallisten metsäasiantuntijoiden apuna ja erilaisten kampanjoiden aikana.

”Jos omistajajäsen tarvitsee tietoa esimerkiksi tavallista monimutkaisemmissa jäsenyyksien siirroissa, sukupolvenvaihdoksessa tai muissa jäsenyyteen liittyvissä asioissa, asiakaspalveluryhmä on hänen käytettävissään”, Husu kertoo.

Ryhmään saa yhteyden myös sähköpostitse: jasenpalvelut@metsagroup.com.

Tilaa