Michelin Nordic Guide 2016 julkaistiin tänään

Pohjoismaat saivat kaksi 3 tähden ravintolaa ja yhden uuden 2 tähden ravintola!

Tänään julkaistaan Michelin Nordic Guide 2016, josta löytyy kaksi uutta kolme Michelin-tähteä ansainnutta ravintolaa. Maaemo Oslossa ja Geranium Kööpenhaminassa ovat ensimmäiset ravintolat Pohjoismaissa, jotka saavat tavoitellun arvion liittyen samalla eksklusiiviseen kerhoon, johon kuuluu vain 116 ravintolaa maailmassa.

”Tämän vuoden pohjoismainen oppaamme on jännittävä kahdestakin syystä. Ensinnäkin sieltä löytyy kaksi uutta, upeaa kolmen tähden ravintolaa. Lisäksi olemme ensimmäistä kertaa laajentaneet oppaamme sisällön maaseudulle, suurten kaupunkien ulkopuolelle. Olemme huolellisesti poimineet kaikkein parhaat ravintolat ja hotellit kaikkialta Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Tanskasta – minkä myötä on annettu ennätysmäärä uusia tähtiä vuodelle 2016”, kertoo Rebecca Burr, Michelin Nordic Guiden päätoimittaja.

Oppaan laajemman kattavuuden myötä muun muassa Fåviken Magasinet on mukana ensimmäistä kertaa. Tuo Ruotsissa, Järpenissä sijaitseva ravintola, jonka yhteydessä on myös huoneita yöpymiseen, liittyy komeasti mukaan nousten heti kaksi tähteä saaneiden joukkoon.

”Fåviken Magasinet tarjoaa ainutlaatuisen ruokailukokemuksen idyllisessä ympäristössä, kaukana kiireestä sijaitsevalla metsästystilalla. Ruoanlaiton taso on erittäin vakuuttavaa ja niin ruokalajit kuin niiden ainekset ovat lähiympäristöstä”, kuvailee Burr ravintolaa.

Ruotsin ruoanlaittotaito vakuuttaa tänä vuonna, sillä uuden kaksi tähteä saaneen ravintolan lisäksi viisi ravintolaa on ansainnut ensimmäisen tähtensä: Sushi Sho tarjoilee nimensä mukaisesti erinomaista sushia Tukholmassa. Borgholm keskittyy herkullisiin, taiteellisiin ruokalajeihin Öölannin saarella, Upper House ja sen hienostunut keittiö löytyvät 25. kerroksesta Göteborgista. Daniel Berlin pyörittää nimeään kantavaa perheravintolaa Skoonen Tranåsissa ja PM & Vänner menestyy Växjössä pitkälle kehitetyllä ruoalla aiheista ”metsä, järvi ja niitty”.

Tanska kasvattaa tähtiloistoaan neljällä uudella neljän tähden ravintolalla yhdessä kolmella tähdellä palkitun Geraniumin kanssa. Kadeau tarjoaa perinteisiä tanskalaisruokia kaukana kaaoksesta, rannalla Bornholmissa sijaitsevassa ravintolassa. Frederiksminde on erikoistunut luoviin ruokalajeihin samannimisessä hotellissa Præstossa. Henne Kirkeby Kro perustaa ruokalistansa ympäristön maatilojen tarjontaan sekä oman keittiöpuutarhan raaka-aineisiin. Myös klassista ranskalaista ruokaa Kööpenhaminan keskustassa tarjoava Kong Hans Kælder saa tauon jälkeen uudelleen Michelin-tähden.

Norjassa Kontrast (Oslo) ja RE-NAA (Stavanger) ovat niin ikään pohjoismaiden yhden tähden ravintoloita yhdessä kolmeen tähteen yltäneen Maaemon kanssa.

Bib Gourmand ravintoloiden joukkoon nousivat Pohjoismaissa uusina tulokkaina Smalhans (Oslo), Nook (Tukholma) ja Somm (Göteborg).

”Bib Gourmand arvio kertoo lukijoillemme, mistä voi löytää erittäin hyvin valmistettua ruokaa kohtuulliseen hintaan. Iloitsemme siitä, että pohjoismaisesta oppaasta löytyy 30 ”Bibsiä”, Burr toteaa.

Michelin Nordic Guide 2016 on saatavissa pohjoismaissa mobiilisovelluksena, jonka voi ladata Iphoneen sekä Android-puhelimiin. Sovelluksen sisältö päivitetään pian kirjan julkistamisen jälkeen.

Michelin Nordic Guide 2016 löytyy monipuolisen valikoiman omaavista kirjakaupoista perjantaista 26. helmikuuta 2016 alkaen.

Koko lista Pohjoismaiden tähtiravintoloista: Nordic Guide Award List 2016.

Lehdistön yhteyshenkilö, Michelin Nordic, Tukholma: Lotta Wrangle
Puhelin: 46 72 250 07 40, sähköposti: lotta.wrangle@se.michelin.com


Michelin on johtava rengasvalmistaja, joka on omistautunut ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden parantamiseen kestävän kehityksen periaatetta kunnioittaen. Michelin valmistaa ja myy renkaita kaiken tyyppisiin ajoneuvoihin ja tarjoaa innovatiivisia liiketoiminnan tukipalveluita sekä digitaalisia sovelluksia matkailuun. Lisäksi Michelin julkaisee matkaoppaita, hotelli- ja ravintolaoppaita sekä kaupunki- ja tiekarttoja. Yhtymän pääkonttori sijaitsee Clermont-Ferrandissa Ranskassa ja sillä on paikallinen organisaatio 170 maassa; henkilöstön määrä on 112 300. Michelinillä on 68 tehdasta 17 maassa sekä tuotekehityksestä ja tutkimuksesta vastaava teknologiakeskus, jonka yksiköt sijaitsevat Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. (www.michelin.com, www.michelin.fi)

Avainsanat:

Yrityksestä

Michelin on johtava rengasvalmistaja, joka on omistautunut ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden parantamiseen kestävän kehityksen periaatetta kunnioittaen. Michelin valmistaa ja myy renkaita kaiken tyyppisiin ajoneuvoihin ja tarjoaa innovatiivisia liiketoiminnan tukipalveluita sekä digitaalisia sovelluksia matkailuun. Lisäksi Michelin julkaisee matkaoppaita, hotelli- ja ravintolaoppaita sekä kaupunki- ja tiekarttoja. Yhtymän pääkonttori sijaitsee Clermont-Ferrandissa Ranskassa ja sillä on paikallinen organisaatio 170 maassa; henkilöstön määrä on 114 000. Michelinillä on 68 tehdasta 17 maassa sekä tuotekehityksestä ja tutkimuksesta vastaava teknologiakeskus, jonka yksiköt sijaitsevat Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. (www.michelin.com, www.michelin.fi)

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Tämän vuoden pohjoismainen oppaamme on jännittävä kahdestakin syystä. Ensinnäkin sieltä löytyy kaksi uutta, upeaa kolmen tähden ravintolaa. Lisäksi olemme ensimmäistä kertaa laajentaneet oppaamme sisällön maaseudulle, suurten kaupunkien ulkopuolelle. Olemme huolellisesti poimineet kaikkein parhaat ravintolat ja hotellit kaikkialta Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Tanskasta – minkä myötä on annettu ennätysmäärä uusia tähtiä vuodelle 2016
Rebecca Burr, Michelin Nordic Guiden päätoimittaja