Michelin otti käyttöön uuden teknologiakeskuksensa

Report this content

Michelin vihki syyskuussa käyttöön ensimmäisen osan uudesta tutkimus- ja tuotekehityskeskuksestaan Ladoux’ssa, Ranskassa. Keskuksen päärakennus on nimeltään URBALAD ja se valmistuu kaikilta osiltaan vuonna 2018. Teknologiakeskuksen uudistamisprojekti on yli 270 miljoonan euron investointi, jonka tarkoituksena on vahvistaa yhtymän innovaatiokapasiteettia ja tehostaa korkealuokkaisten tuotteiden ja palveluiden kehitysprosesseja.

Michelin Technology Center on vuodesta 1955 lähtien ollut rengasjätin innovaatio-, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan hermokeskus. Nykyisin Michelin-yhtymässä työskentelee yli 6 000 asiantuntijaa tulevaisuuden tuotteiden ja palveluiden kehitystyössä. Yli puolet heistä työskentelee yhtymän pääteknologiakeskuksessa Ladoux’ssa, jossa juuri on otettu käyttöön ensimmäinen osa uudesta päärakennuksesta. Rakennus on 67 000 neliömetreineen ja 1 600 työpaikkoineen koko Keski-Ranskaan sijoittuvan Auvergne-Rhône-Alpes -alueen suurin.

- Investoimme teknologiakeskuksemme uudistamiseen, koska haluamme lisää potentiaalia innovaatiotoiminnallemme. Uusi keskus vahvistaa Michelinin johtavaa asemaa uusien renkaiden ja digitaalitekniikkaa hyödyntävien rengasratkaisujen sekä niihin liittyvien palveluiden kehittäjänä. Uusi teknologiakeskus auttaa meitä myös saavuttamaan kunnianhimoisen COP21 -päästövähennys-tavoitteemme, mikä tarkoittaa, että vähennämme tuotteidemme elinkaaren hiilijalanjälkeä 20 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, sanoo Michelin Nordicin toimitusjohtaja Vincent Pinot.

Kokonaisuudessaan Michelinin uusi teknologiakeskus Ladoux’ssa valmistuu vuoden 2018 aikana. Se on jo nyt yksi maailman moderneimmista huipputeknologian kehityskeskuksista, jonka suojissa toimivat yhteistyössä kaikki tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan sektorit yrityksen eri innovaatio-ohjelmien parissa.

Michelinillä on innovaatiokeskuksia Ladoux’n keskusyksikön lisäksi Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Thaimaassa, Intiassa, Kiinassa, Japanissa sekä Sveitsissä.

Ladoux’n teknologiakeskus on huipputeknologian tarkoin vartioitu keskittymä
Yhtymän keskeiset innovaatioprojektit ja niiden tutkimus- ja tuotekehitystoiminta on keskitetty Ladoux’hun, teknologiakeskuksen ytimeen. Siellä työskentelevät asiantuntijatiimit kehittävät alan edistyksellisintä teknologiaa ja siihen perustuvia innovatiivisia tuotteita ja niihin liittyviä palveluita.

Teknologiakeskuksen toiminnoista mainittakoon:
- renkaiden materiaalien tutkimus ja kehittäminen
- renkaiden rakennesuunnittelu ja muotoilu
- kumiseosten prototyyppien valmistus
- prototyyppiseosten vulkanointiin tarvittavien muottien suunnittelu ja valmistus
- renkaiden prototyyppien valmistus
- koestukset laitteissa sekä testiradoilla tehtävät
kokeet
- testikaluston logistiikka ja huolto
- simulointikokeet, analyysit ja mittaukset

Ladoux’n teknologiakeskus on äärimmäisen tarkasti vartioitu, huipputurvallinen saareke, jossa on uuden URBALAD-rakennuksen lisäksi 19 erilaista testirataa 450 hehtaarin alalla. Peräti 72 prosenttia kaikista Michelinin kehittämistä renkaista syntyy Ladoux’n teknologiakeskuksessa. Siellä valmistetaan joka vuosi noin 15 000 prototyyppiä ennen sarjatuotannon aloittamista tarvittavia testejä ja mittauksia varten.

Lehdistön yhteyshenkilö, Michelin Nordic, Tukholma: Lotta Wrangle
Puhelin: 46 72 250 07 40, sähköposti: lotta.wrangle@michelin.com


Michelin on johtava rengasvalmistaja, joka on omistautunut ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden parantamiseen kestävän kehityksen periaatetta kunnioittaen. Michelin valmistaa ja myy renkaita kaiken tyyppisiin ajoneuvoihin ja tarjoaa innovatiivisia liiketoiminnan tukipalveluita sekä digitaalisia sovelluksia matkailuun. Lisäksi Michelin julkaisee matkaoppaita, hotelli- ja ravintolaoppaita sekä kaupunki- ja tiekarttoja. Yhtymän pääkonttori sijaitsee Clermont-Ferrandissa Ranskassa ja sillä on paikallinen organisaatio 170 maassa; henkilöstön määrä on 112 300. Michelinillä on 68 tehdasta 17 maassa sekä tuotekehityksestä ja tutkimuksesta vastaava teknologiakeskus, jonka yksiköt sijaitsevat Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. (www.michelin.com, www.michelin.fi)

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Investoimme teknologiakeskuksemme uudistamiseen, koska haluamme lisää potentiaalia innovaatiotoiminnallemme. Uusi keskus vahvistaa Michelinin johtavaa asemaa uusien renkaiden ja digitaalitekniikkaa hyödyntävien rengasratkaisujen sekä niihin liittyvien palveluiden kehittäjänä. Uusi teknologiakeskus auttaa meitä myös saavuttamaan kunnianhimoisen COP21 -päästövähennys-tavoitteemme, mikä tarkoittaa, että vähennämme tuotteidemme elinkaaren hiilijalanjälkeä 20 prosentilla vuoteen 2030 mennessä
Michelin Nordicin toimitusjohtaja Vincent Pinot