Rauman telakalla aloitettiin ensimmäisen monitoimikorvetin rakentaminen – Suomen maanpuolustuksen kannalta merkittävään hankkeeseen on valmistauduttu huolellisesti
Rauma Marine Constructions Oy (RMC Defence Oy) aloitti ensimmäisen Laivue 2020 -hankkeen monitoimikorvetin tuotannon. Laivue 2020 käsittää yhteensä neljä Itämeren vaihteleviin olosuhteisiin suunniteltua monitoimikorvettia. Maailmanlaajuisesti ainutlaatuiset taistelualukset rakennetaan turvallisuussyistä uuden monitoimihallin sisällä.
Rauman telakalla vietettiin maanantaina 30. lokakuuta ensimmäisen Laivue 2020 -hankkeen monitoimikorvetin steel cutting -seremoniaa. Perinteinen seremonia juhlisti monitoimikorvetin rakennusvaiheen aloitusta.
Rauma Marine Constructions (RMC) ja sen tytäryhtiö RMC Defence Oy rakentavat neljä Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettia. Suorituskykyiset korvetit on suunniteltu Itämeren vaihteleviin olosuhteisiin syysmyrskyistä jäisiin ja jäätäviin olosuhteisiin.
”Olemme ylpeitä osuudestamme tässä merkittävässä hankkeessa. Tänään alkava tuotanto on selkeä osoitus siitä, että olemme onnistuneesti vieneet läpi vaativan suunnitteluvaiheen ja meillä on vahva pohja lähteä valmistamaan aluksia,” kertoo RMC:n toimitusjohtaja Mika Nieminen.
Monitoimikorvetit valmistetaan uudessa, tätä hanketta varten rakennetussa, monitoimihallissa. Monitoimihalli tarjoaa tuotannolle erinomaiset olosuhteet, taaten turvallisuuden ja laadun. Lisäksi RMC on tehnyt merkittäviä investointeja terästuotantoon, joilla mahdollistetaan entistä ohuempien levyjen hitsaaminen. RMC on rakentanut aluksesta myös referenssilohkon, jolla on selvitetty hankkeen tekninen tuotantokyky. Näin on varmistettu investointien soveltuvuus sotalaivatuotantoon, varmennettu mitta- ja muototarkkuudet, verifioitu suunnittelun käytännöt ja testattu erilaisia laitteiden ja materiaalien teknisiä ratkaisuja.
Ainutlaatuiset taistelualukset jatkavat Rauman telakan vahvaa perinnettä
Suomen meripuolustus on jo pitkään nojannut raumalaiseen laivanrakennusosaamiseen, sillä lähes kaikki vuoden 1990 jälkeen käyttöön otetut Merivoimien taistelualukset on rakennettu Raumalla. Lisäksi Raumalla on rakennettu ja huollettu huomattava osa Suomen valtion omistamista aluksista, kuten kaikki monitoimimurtajat ja rajavartiolaitokselle vartioaluksia. Raumalla on uniikki osaaminen sekä fasiliteetit hankkeen onnistuneeseen hoitamiseen. Korvettien lisäksi Raumalla rakennetaan niiden elinkaaren aikaista pysyvää osaamista.
Laivue 2020 -hankkeen suorituskyvyn omaaville monitoimikorveteille ei ole referenssejä muualla maailmassa. Pohjanmaa-luokan alukseen on sovitettu merkittävä valvontakyky ilmaan, pintaan ja veden alle. Lisäksi niillä on kyky merimiinoittamiseen, pinta-alusten, sukellusveneiden ja erilaisten ilmamaalien torjuntatehtäviin sekä merioperaatioiden johtamiseen. Korvetit kykenevät ympärivuotiseen ja pitkäkestoiseen operointiin kaikissa Itämeren sää- ja jääolosuhteissa. Kotimaan operaatioiden lisäksi aluksia voidaan käyttää kriisinhallintatehtävissä ja osana NATO:n pysyviä laivasto-osastoja.
”Suunnittelussa on erityisesti kiinnitetty huomiota shokinkestävyyteen, melutasoihin ja veden pinnan yläpuolisen häiveen hallintaan. Monitoimikorvetit ovat Suomen Merivoimissa ensimmäinen alusluokka, joka suunnitellaan ja rakennetaan luokituslaitoksen valvonnassa mukaan lukien jäissäkulkukyky. Teknisesti haastavien korvettien tuotekehitys jatkuu tuotannon aloituksen jälkeen”, kertoo RMC:n projektijohtaja kommodori evp. Timo Ståhlhammar.
Kokonaisuudessaan Laivue 2020 -hanke on valmis vuoteen 2029 mennessä, ja sen suora työllistämisvaikutus Suomessa on noin 3 600 henkilötyövuotta.
Taistelualusten rinnalla rakennetaan kahta matkustaja-autolauttaa Tasmaniaan
Kokonaan kotimaisessa omistuksessa olevan RMC:n tilauskanta on yli miljardi euroa. Monitoimikorvettien lisäksi Rauman telakalla on rakenteilla kaksi matkustaja-autolauttaa Spirit of Tasmanialle. Laivoista ensimmäinen laskettiin vesille perjantaina 27. lokakuuta ja toisen aluksen rungonkoonti rakennusaltaassa alkaa.
Ennen Pohjanmaa-luokan korvetteja RMC on rakentanut useita, teknologisesti edistyneitä kaupallisia aluksia. Viime vuonna RMC luovutti Tallink Siljalle energiatehokkaan matkustaja-autolautta MyStarin, joka liikennöi Tallinna–Helsinki väliä. Vuonna 2021 RMC luovutti Wasalinelle matkustaja-autolautta Aurora Botnian, joka on palkittu kansainvälisesti ympäristöystävällisyydestään.
Monitoimikorvettien päätiedot:
- Pituus: 117 m
- Leveys: 16 m
- Syväys: 5 m
- Nopeus: 26 solmua (48 km/h)
- Miehistö: 70
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Hanna-Kaisa Koskinen
viestintäpäällikkö, Rauma Marine Constructions Oy
p. +358 50 3843660
hanna-kaisa.koskinen@rmcfinland.fi
Kuvia tilaisuudesta: https://rmckuvapankki.photos/public-folder/
Rauma Marine Constructions (RMC) on yksi Euroopan johtavista laivanrakennusyhtiöistä. Kesällä 2014 perustettu raumalainen yhtiö on kokonaan suomalaisessa omistuksessa. RMC on erikoistunut matkustaja-autolauttojen, jäänmurtajien ja puolustusvoimien alusten rakentamiseen ja huoltoon. Lisätietoja osoitteesta www.rmcfinland.fi