Suomalaisten yrittäjien stressi noussut kolmanneksi vähiten maailmassa

Report this content

Omistajavetoisten yritysten johtajien stressi on Suomessa lisääntynyt kolmanneksi vähiten maailmassa viime vuoteen verrattuna. Yritysjohtajien pitämillä henkilökohtaisilla lomapäivillä on tutkimuksen mukaan selvä yhteys stressitason kanssa. Näin käy ilmi loka–marraskuussa 2009 Grant Thorntonin teettämästä stressi-tutkimuksesta, johon osallistui yli 7 400 omistajavetoista yritystä 36 maan talousalueelta.

Maailmanlaajuisesti yli puolet (56 %) omistajavetoisten yritysten johtajista kokee, että heidän stressitasonsa on noussut viimeisen vuoden aikana. Suomessa stressi on kohonnut kolmanneksi vähiten maailmassa (33 %) Ruotsin (23 %) ja Tanskan (25 %) jälkeen. Toisessa ääripäässä on Kiina, jossa 76 % yritysjohtajista kokee stressitasonsa nousseen. Stressaantuneita ollaan myös Meksikossa (74 %), Vietnamissa (72 %) ja Kreikassa (68 %). ”On mielenkiintoista huomata, että Suomessa stressi on noussut 10 prosenttia enemmän kuin Ruotsissa, vaikka ruotsalaisten omistajavetoisten yritysten on esimerkiksi ollut vaikeampi hankkia rahoitusta viime aikoina. Ero selittynee erilaisella työnteon kulttuurilla”, sanoo Joakim Rehn, Grant Thorntonin hallituksen puheenjohtaja. Tutkimuksesta käy ilmi selvä yhteys henkilökohtaisten lomapäivien ja stressiasteen välillä. Stressaantuneimmat yritysjohtajat ovat maista, joissa pidetään vähiten henkilökohtaisia vapaapäiviä. Esimerkiksi Vietnamissa omistajavetoisten yritysten johtajat lomailevat keskimäärin seitsemää päivää vuodessa. Siellä jopa 72 % johtajista koki stressitasonsa nousseen edellisvuodesta. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa taas pidetään eniten lomapäiviä maailmassa (23–24 lomapäivää vuodessa) ja stressikin on noussut vähiten. Myös maan BKT näyttäisi vaikuttavan stressitasoon. Stressi on noussut sekä maissa, joissa BKT on kovassa kasvussa, että maissa, joissa talouden kasvu on hidastunut. Yritysjohtajien stressi Kiinassa, Vietnamissa, Meksikossa, Intiassa ja Turkissa on noussut eniten: näissä maissa BKT:n odotetaan kasvavan, ja yritysjohtajat kokevat haastavaksi pysyä kasvun mukana. Toisaalta myös Irlannissa, Espanjassa ja Kreikassa stressitaso oli lisääntynyt huomattavasti. Näissä maissa talouden kasvu on hidastunut ja yrittäjillä on paineita liiketoimintansa jatkuvuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin myös stressin syitä. Suomessa eniten stressiä aiheuttavat haastateltavien mukaan suuri työmäärä (23 %), taloudellinen tilanne (23 %) sekä omistajanvaihdoksen suunnittelu (23 %). Maailmanlaajuisesti taloudellinen tilanne oli suurin stressin aiheuttaja (38 %). Myös paine positiivisen kassavirran jatkumisesta (26 %), kilpailijoiden toimenpiteet (21 %) sekä suuri työmäärä (19 %) stressasivat yrittäjiä kansainvälisesti.

Avainsanat:

Tilaa