Miska Kuusela Myllyn Parhaan toimitusjohtajaksi

Report this content

Miska Kuusela (DI, MSc) on nimitetty Myllyn Parhaan toimitusjohtajaksi 8.4.2019 alkaen kannattavan kasvun edelleen vauhdittamiseksi. Miskalla on pitkä kokemus elintarvikealalta, mm. Dava Foods:in, Helsingin Myllyn ja Fennobon:in toimitusjohtajana. Nykyinen Myllyn Parhaan toimitusjohtaja Kirsi Vesterinen jatkaa yhtiön varatoimitusjohtajana ja talousjohtajana. Myllyn Paras on 51 MEUR liikevaihdolla Suomen johtavia, kasvavia mylly- ja leivonnaispakaste-alan toimijoita.

‒ Myllyn Paras on omistusaikanamme menestynyt hyvin. Elintarvikealan trendit tarjoavat hyviä kasvumahdollisuuksia ja olemme vakuuttuneita että Miska Kuuselan johdolla pystymme kiihdyttämään kehityshankkeitamme edelleen. Olemme myös iloisia, että Kirsi Vesterinen jatkaa varatoimitusjohtajana yhtiön kehittämistä, toteaa Myllyn Parhaan hallituksen puheenjohtaja Sami Heikkilä.

‒ Olen todella innoissani, että pääsen johtamaan suuresti arvostamaani yhtiötä. Myllyn Paras on jo aikaisessa vaiheessa onnistunut perinteisten viljajakeiden lisäksi kasvamaan korkeamman jalostusasteen ja lisäarvon tuotteissa, ja ottanut monissa tuoteryhmissä markkinajohtajan aseman. Näistä lähtökohdista yhtiön kehittämistä on hienoa jatkaa, kuvaa Miska Kuusela.

‒ Olen ylpeä vahvistuneesta asemastamme meille relevanteissa kategorioissa ja viimeaikaisista panostuksistamme uusiin innovaatioihin, esimerkiksi OATGOODS-rypsikaurakeksinnön kehittämisestä ja lanseerauksesta. Odotan innolla, että Miska osaamisellaan edelleen vahvistaa menestyksemme edellytyksiä, toteaa Kirsi Vesterinen

Lisätietoja:

Sami Heikkilä, Hallituksen puheenjohtaja Myllyn Paras, puh. 050 352 8905

Miska Kuusela, Toimitusjohtaja Myllyn Paras, puh. 040 820 1943

Kirsi Vesterinen, Varatoimitusjohtaja Myllyn Paras, puh. 044 732 5582

 

Myllyn Paras Finland Oy

Myllyn Paras valmistaa, myy ja markkinoi jauhoja, hiutaleita, suurimoita ja pastaa sekä pakastetaikinoita ja leivonnaispakasteita. Yrityksen kaksi tehdasta sijaitsevat Hyvinkäällä. Yhteensä yhtiö työllistää yli sata henkilöä. Myllyn Parhaan omistajia ovat pääomasijoitusyhtiö Sponsor Capital:in rahasto ja yrityksen johto.

Tilaa