Myllyn Paras on Suomen 3. vastuullisin elintarvikebrändi

Suomalainen kuluttaja on entistä kiinnostuneempi vastuullisuudesta; yli 70 % kertoo keskustelleensa aiheesta läheistensä kanssa. Tärkeimpänä vastuullisuuskeskustelun aiheena esille nousee ilmastonmuutos. Viime vuonna julkaistu IPCC:n raportti on nostanut kuluttajien tietoisuutta asiasta ja sama ilmiö on nähtävissä muissakin Pohjoismaissa.

Yli 76 % suomalaisista kuluttajista kertoo, että vastuullisuus vaikuttaa heidän ostopäätöksiinsä ja 36 % kertoo olevansa valmis maksamaan yli 10 % enemmän tuotteista ja palveluista, joiden tuottaja toimii vastuullisesti.

Sustainable Brand Index -kuluttajatutkimus on järjestetty Suomessa vuodesta 2013. Myllyn Paras on ollut mukana arvioitavana jo viiden vuoden ajan ja tänä vuonna kuluttajat arvostivat brändin Suomen 3. vastuullisimmaksi elintarvikebrändiksi, koko tutkimuksessa brändi oli viidennellä sijalla.

Kiitämme suomalaisia kuluttajia tästä upeasta tunnustuksesta. Myllyn Paras on vuosikymmenten ajan toteuttanut visiota yhteisestä vastuusta ja tehnyt parhaansa vähentäessään fossiilisten polttoaineiden käyttöä, siirtynyt biopohjaisiin polttoaineisiin ja helposti kierrätettäviin pakkausmateriaaleihin. Pakkauksissa on selkeät kierrätysohjeet, ja kuluttajia on ohjattu ruokahävikin pienentämiseen ja kestävään ruokatalouteen. Tämä tunnustus saa meidät jatkamaan valitulla tiellä ja kehittämään toimintaamme entisestään.” kertoo Myllyn Paras Finland Oy:n toimitusjohtaja Miska Kuusela.

Suomessa tutkimus kattaa yhteensä 174 brändiä, tutkittavien brändien valintakriteereinä ovat yrityksen liikevaihto, markkinaosuus ja brändin tunnettuus. Tutkimukseen osallistui Suomessa 10 300 iältään 16-70 -vuotiasta kuluttajaa ja se toteutettiin tammi-maaliskuussa 2019.

Sustainable Brand Index -kuluttajatutkimus toteutetaan myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa. Kaikkiaan brändejä tutkittiin 1148 kpl ja kuluttajahaastatteluja toteutettiin 50 000. Se on Euroopan laajin vastuullisuuteen keskittyvä kuluttajatutkimus.

Lisätietoja tutkimuksesta https://www.sb-index.com/finland

Lisätietoja:

Miska Kuusela, toimitusjohtaja, puh. 040 820 1943
Johanna Kemppinen, markkinointipäällikkö, puh 044 312 2037

 

Myllyn Paras Finland Oy

Myllyn Paras valmistaa, myy ja markkinoi jauhoja, hiutaleita, suurimoita ja pastaa sekä pakastetaikinoita ja leivonnaispakasteita. Yrityksen kaksi tehdasta sijaitsevat Hyvinkäällä. Yhteensä yhtiö työllistää yli sata henkilöä.

Yrityksestä

Myllyn Paras valmistaa, myy ja markkinoi jauhoja, hiutaleita, suurimoita ja pastaa sekä pakastetaikinoita ja leivonnaispakasteita. Yrityksen kaksi tehdasta sijaitsevat Hyvinkäällä. Myllyssä valmistetaan jauhot, hiutaleet, suurimot sekä pastat. Pakastetehdas on keskittynyt pakastetaikinoiden ja leivonnaispakasteiden valmistukseen. https://www.myllynparas.fi

Tilaa