Jaa

Yhteyshenkilöt

  • Nesteen mediapalvelu
    Tavoitat meidät puhelimitse toimistoaikoina arkisin klo 8.30 - 16.00, tai sähköpostitse osoitteesta media(at)neste.com
    0800 94025
  • Susanna Sieppi

    Viestintäjohtaja


  • Lainaukset

    Nuorten syrjäytymiseen liittyvä haaste niin ilmeinen, ettei sitä voi ratkaista yksin – siksi haluamme kutsua kaikki yritykset mukaan auttamaan. Jokaisen nuoren taustasta riippumatta pitäisi saada tuntea olevansa tärkeä osa yhteiskuntaamme. Zero Exclusion -kampanjan tavoitteena oli antaa mukana olleille nuorille ääni tavalla, joka on yllättävä ja herättävä.
    Heidi Peltonen, Manager, Sustainable Partnerships, Neste
    Vastuullisuus näyttää olevan monissa yrityksissä tärkeä arvo, joka nähdään keskeisenä osana liiketoimintaa. Silti kyselyyn osallistuneista vastaajista vain selvästi alle puolet (38 %) kertoi yrityksensä tekevän parhaillaan vastuullisuuteen liittyvää yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Vastuullista liiketoimintaa parantavat konkreettiset teot vaativat kuitenkin usein yhteistyötä. Me Nesteellä haluamme kannustaa yrityksiä rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta yhdessä ennakkoluulottomasti – niin Suomessa kuin globaalisti.
    Nesteen vastuullisuusjohtaja Salla Ahonen
    Toimiston avaaminen Australiassa on jälleen yksi tärkeä askel Nesteen kasvustrategian toteuttamisessa globaalisti. Tavoitteemme on tulla globaaliksi johtajaksi uusiutuvissa ja kiertotalousratkaisuissa. Paikallistoimiston avaamisen ansiosta pystymme tiivistämään yhteistyötä kumppaniemme kanssa ja siten varmistamaan jäte- ja tähderaaka-aineiden toimittamisen. Tämä puolestaan auttaa meitä vastaamaan vähähiilisten tuotteiden kasvavaan globaaliin kysyntään tieliikenteessä ja kaupungeissa, lentoliikenteessä sekä polymeeri- ja kemikaaliratkaisuissa.
    Nesteen Renewables Platform -liiketoimintayksikön johtaja Matti Lehmus
    Yhteistyö on osa Nesteen kemialliseen kierrätykseen keskittyvän kumppaniverkoston ja infrastruktuurin rakentamista, millä tähtäämme Plastics Pledge -lupauksemme täyttämiseen. Lupauksemme mukaisesti tavoitteenamme on prosessoida vuosittain yli miljoona tonnia muovijätettä vuodesta 2030 lähtien.
    Nesteen Renewable Polymers & Chemicals -liiketoiminnasta vastaava johtaja Mercedes Alonso
    Sen lisäksi, että tarjoamme asiakkaillemme uusiutuvia ja kiertotalousratkaisuja, olemme sitoutuneet pienentämään oman tuotantomme hiilijalanjälkeä. Sijoitukset kotimaiseen uusiutuvaan energiaan ovat osa tätä.
    Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker
    Uusiutuvat ja kiertotalouspolymeerit ja -kemikaalit voivat ottaa merkittävän roolin ilmastonmuutoksen ja maailmanlaajuisen muovijäteongelman ratkaisemisessa. Saksa on koti monille maailman menestyneimmistä muovi- ja kemianteollisuuden yrityksistä ja Düsseldorf sijainniltaan eurooppalaisen kemianteollisuuden kannalta keskeisellä paikalla. Tavoitteenamme on yhdistää voimat näiden alojen edelläkävijöiden kanssa luodaksemme elinvoimaisemman maapallon lapsillemme.
    Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker
    ”Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että yhteistyö Lufthansan kanssa jatkuu. Yhtiö on vuosikymmenten ajan ajanut vastuullisia toimintatapoja ja on toiminut uusiutuvan lentopolttoaineen testauksen edelläkävijänä. Yhteinen päämäärämme on lisätä lentoliikenteen vastuullisuutta ja tarjota ratkaisuja, jotka auttavat asiakkaitamme saavuttamaan hiilijalanjäljen pienentämiseen liittyvät tavoitteet”
    Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker
    Neste on maailman kolmanneksi vastuullisin yhtiö ja maailman suurin uusiutuvan dieselin tuottaja. Olemme iloisia siitä, että voimme avata uuden toimiston Kiinaan ja aloittaa jätteiden ja tähteiden hankkimisen raaka-aineiksi uusiutuvan dieselin, lentopolttoaineen sekä muiden uusiutuvien ratkaisujen globaalia tuotantoa varten.
    Jennifer Jiang, Nesteen Shanghain toimiston johtaja
    Olemme ylpeitä, että olemme Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseissä. Tämä osoittaa pitkän aikavälin työtämme ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja sitoutumistamme auttamaan asiakkaitamme kasvihuonekaasujen vähentämisessä.
    Nesteen vastuullisuus-, yhteiskuntasuhde-, viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja Simo Honkanen
    Oregonin lainsäätäjät etsivät jatkuvasti ratkaisuja vähentääkseen kasvihuonekaasupäästöjä. Fossiilisen polttoaineen vaihtaminen Neste MY uusiutuvaan dieseliin mahdollistaa tämän tavoitteen saavuttamisen nopeasti. Samalla voimme myös parantaa Oregonin ajoneuvojen suorituskykyä.
    Jeremy Baines, Nesteen Yhdysvaltojen myyntijohtaja
    Neste on aina ollut etulinjassa kehittämässä puhtaampia, kestävämpiä ratkaisuja. Tämä on myös laivapolttoaineiden liiketoimintaamme ohjaava tekijä. Neste Marine 0.5 täyttää laivaliikenteen rikkipäästöjen tiukentuneet lakisääteiset vaatimukset, ja lisäksi varmistaa alusten sujuvan käytön.
    Marko Pekkola, Nesteen Öljytuotteet-liiketoimintayksikön johtaja
    Neste ja Flow Festival jakavat kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, ja tämä yhteistyö on erinomainen esimerkki vastuullisista valinnoista, joita voimme edistää Flow Festivalin kaltaisissa isoissa yleisötapahtumissa. Me tarvitsemme kaikki keinot ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Olen iloinen, että pystyimme tarjoamaan vastuullisuusasiantuntemustamme artistien Sustainability Riderissa ja jatkoimme Neste MY uusiutuvan dieselin tarjoamista Flow Festivalin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.
    Sirpa Tuomi, Nesteen markkinointijohtaja
    Viime jouluna Kinkkutemppuun osallistui 185 000 kotitaloutta, ja se innosti meidät toteuttamaan samantyyppisen tempauksen myös Neste Rallissa. Tämä on konkreettinen tapa kertoa ihmisille mitä kiertotalous tarkoittaa ja kannustaa heitä edistämään sitä.
    Sirpa Tuomi, Nesteen markkinointijohtaja
    Nesteen tavoitteena on tulla globaaliksi johtajaksi uusiutuvissa ja kiertotalousratkaisuissa. Luopumalla Venäjän polttoaineen vähittäiskaupasta pystymme keskittymään ensisijaisiin strategisiin tavoitteisiimme.
    Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker
    Suomalaisautoilijat eivät erikoiskahveista perusta, vaan suosivat perinteisempiä kahvilaatuja. Vaaleapaahtoinen suodatinkahvi on yhä autoilijoiden ehdoton suosikki.
    Tytti Stranding, markkinointipäällikkö, Nesteen Marketing & Services -liiketoimintayksikkö
    Rejlersillä ja niillä yli 300 kokeneella ammattilaisella, jotka siirtyvät kaupan myötä Rejlersin palvelukseen, on jatkossa erittäin tärkeä rooli Nesteen tarpeiden edelleen toteuttamisessa.
    Neste Engineering Solutionsin toimitusjohtaja Patrick von Essen
    ”Neste kehittää uusiutuvia ja kiertotalousratkaisuja kestävää tulevaisuutta edistäville toimijoille. Uraauurtava yhteistyö LyondellBasellin kanssa on merkittävä virstanpylväs Nesteen uusiutuvien polymeerien ja kemikaalien liiketoiminnan kaupallistamisessa.”
    Toimitusjohtaja Peter Vanacker
    Taistelussa ilmastonmuutosta vastaan tarvitsemme kaikkia keinoja. Tämä tarkoittaa uudenlaisia kumppanuuksia ja jaetun vision päästöjen vähentämisestä ja kestävien valintojen lisäämisestä. Kuten Zero Island -hanke näyttää, voimme muuttaa maailmaa nopeammin kuin uskomme, jos instituutiot, yritykset ja yksilöt toimivat yhdessä.
    Carl Nyberg, Nesteen Uusiutuvan tieliikenteen johtaja
    Päästöjen vähentäminen liikennesektorilla edellyttää yhteistyötä, yhteisiä tavoitteita ja yhteisiä ponnisteluja. On ilo jakaa asiantuntemustamme vähähiilisistä uusiutuvista polttoaineista ja auttaa PANYNJ-virastoa saavuttamaan kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteensa
    Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker
    Tämä on hyvin merkittävä kirjaus, jolla Suomi liittyy edelläkävijöiden rintamaan lentoliikenteen päästöjen vähentämisessä.
    Nesteen yhteiskuntasuhdejohtaja Ilkka Räsänen
    Turvallisuus on meille äärimmäisen tärkeää, ja olemme asettaneet ihmisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden toimintamme keskiöön. Tämän vuoksi seuraamme turvallisuuden kehittymistä samalla tarkkuudella kuin talouslukujakin. Turvallisuuspalkinnolla haluamme kiinnittää huomiota erityisen hyviin turvallisuustuloksiin ja kannustaa urakoitsijoita kehittämään toimintaansa niin, että voimme ehkäistä tapaturmat ja poikkeamat kokonaan. Olemme hyvin tyytyväisiä, että meillä on vastuullisia urakoitsijoita, kuten Bilfinger Industrial Services Nederland. He varmistavat kanssamme, että kaikki pääsevät jokaisen työpäivän jälkeen terveinä kotiin.
    Peter Vanacker, Nesteen toimitusjohtaja
    CARBin raportti vahvistaa, että uusiutuvan dieselin avulla voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi ja vaikuttaa välittömästi Kalifornian hiilijalanjälkeen ilman lisäinvestointeja tai muutoksia nykyiseen infrastruktuuriin.
    Nesteen Yhdysvaltojen johtaja Jeremy Baines
    Neste ja VTT ovat olleet pitkään kumppaneita, ja tänään allekirjoitetut sopimukset mahdollistavat entistä laajemman tutkimusyhteistyön. Olemme todella iloisia, että voimme vahvistaa suomalaista huippuosaamista yhdessä VTT:n kanssa. Tavoitteenamme on tulla globaaliksi johtajaksi uusiutuvissa ja kiertotalousratkaisuissa. Tässä kumppanuuksilla ja uusilla innovaatioilla on merkittävä rooli.
    Peter Vanacker, Nesteen toimitusjohtaja
    Olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme tarjota uusiutuvaa lentopolttoainetta liikelentoyhteisölle. Kun halutaan vähentää ilmailun päästöjä, jätteistä ja tähteistä valmistettu uusiutuva lentopolttoaine on heti toteutettavissa oleva drop-in-vaihtoehto lentokoneissa käytettävälle fossiiliselle polttoaineelle. Tekemällä yhteistyötä Air BP:n kanssa pystymme löytämään parhaat keinot sellaisten luotettavien toimitusketjujen kehittämiseen, joilla varmistetaan, että uusiutuvaa lentopolttoainetta on entistä laajemmin asiakkaiden saatavilla.
    Peter Vanacker, Nesteen toimitusjohtaja
    Olemme ylpeitä siitä, että olemme Air BP:n kumppanina tuomassa uusiutuvaa lentopolttoainetta Ruotsiin. Se lähettää vahvan viestin myös kansainväliselle ilmailuyhteisölle.
    Nesteen Pohjoismaiden uusiutuvasta liikenteestä vastaava johtaja Andreas Teir
    Uskomme, että yhdessä ja ennakkoluulottomasti kokeilemalla voimme saada aikaan uudenlaisia ja ennennäkemättömiä vastuullisia ratkaisuja. Panostamme tähän jatkossakin yhä enemmän.
    Nesteen Marketing & Services -yksikön markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen
    Olemme hyvin ylpeitä siitä, että voimme nyt yhdessä Savonlinjan kanssa tarjota kuluttajille mahdollisuuden vaikuttaa bussimatkustamisensa hiilijalanjälkeen.
    Nesteen myyntijohtaja Tuomas Kulola
    Yksi mustan hiilen lähteistä on lentoliikenne, joka on myös voimakkaimmin globaalisti kasvava liikennemuoto.Toisaalta lentoliikenteen mustahiilipäästöjä voidaan tehokkaasti vähentää käyttämällä puhtaammin palavia polttoaineita, kuten Neste MY uusiutuvaa lentopolttoainetta.
    Lars Peter Lindfors, Nesteen innovaatiojohtaja
    Ilmastoasiat ja lentäminen mietityttävät monia, ja tämä näkyy matkasuunnitelmissa. Yhä useampi meistä puntaroikin liikkumisensa vaikutuksia ilmastoon.
    Nesteen Marketing & Services -liiketoimintayksikön markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen
    Olemme innoissamme Oaklandin kaupungin kanssa tehtävästä yhteistyöstä, jolla kaupunkijätteestä tehdään kaupungin polttoainetta ja pystytään osaltaan parantamaan kaupungin asukkaiden elämänlaatua.
    Neste Yhdysvaltojen myyntijohtaja Jeremy Baines
    Juuri käydyistä vaaleista puhuttiin ilmastovaaleina, ja ilmastonmuutos oli selvästi yksi mielipiteitä jakaneista vaalikysymyksistä. Keskustelun polarisaatio näkyi myös meidän kampanjassamme
    Nesteen Marketing & Services -liiketoimintayksikön markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen
    Emme kasvata tuotantokapasiteettiamme huolehtimatta jalostustoimintamme suorista ilmastovaikutuksista.
    Peter Vanacker, Nesteen toimitusjohtaja
    Tavoitteenamme on vähentää asiakkaiden kasvihuonekaasupäästöjä uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujensa avulla vuosittain vähintään 20 miljoonaa tonnia CO2e vuoteen 2030 mennessä.
    Peter Vanacker, Nesteen toimitusjohtaja
    Yhdessä Air BP:n kanssa pystymme tukemaan tätä tavoitetta, ja yhteistyömme antaa meille arvokasta näkemystä vastaavien toimitusketjujen kehittämiseen lentoliikenteen hiilipäästöjen vähentämiseksi muillakin markkinoilla.
    Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker
    Ilmastonmuutos on aikamme suurin haaste, ja kello käy. Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n mukaan meillä on alle 12 vuotta aikaa torjua ilmastonmuutos. Se on myös haaste, johon ei löydy yksinkertaisia vastauksia. Tarvitsemme kaikki käytettävissä olevat keinot sen ratkaisemiseksi. Meidän tulee ottaa käyttöön pieniä ja suuria päästöjä vähentäviä ratkaisuja heti, kun niitä on saatavilla. Jos emme toimi nyt, pian on liian myöhäistä
    Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker
    Ilmastokeskustelussa ja etenkin politiikassa yritetään usein asettaa äänestäjiä toisiaan vastaan, mikä tekee koko ongelmasta lähestulkoon ratkaisemattoman. Totuus on se, että olemme kaikki ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa samassa veneessä eli pulassa, jos homma ei hoidu. Tämän hallituskauden aikana pitää saada aikaan tuloksia ja selkeitä vähennyksiä. Ei pelkkiä suunnitelmia, ei hyviä aikomuksia, vaan tuloksia
    Toimittaja Riku Rantala
    Jo viidesosa suomalaisista dieselautoilijoista valitsee tankkiinsa Neste MY uusiutuvan dieselin niillä asemilla, joilla sitä on saatavilla. Tavoitteenamme on laajentaa sen saatavuutta edelleen, jotta yhä useampi voisi vähentää oman ajoneuvonsa ilmastopäästöjä jo nyt, eikä vasta tulevaisuudessa
    Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Suomen toiminnoista vastaava johtaja Sam Holmberg
    Uskomme vakaasti, että yhteiset innovatiiviset projektimme tulevat parantamaan suomalaisen kemianteollisuuden kilpailukykyä. Suomalainen kemianteollisuuden osaaminen on maailman huippua, ja uskon että yhdessä Åbo Akademin kanssa pääsemme hyödyntämään vahvuuksiamme uudella ja inspiroivalla tavalla.
    Nesteen teknologiajohtaja Lars Peter Lindfors
    Uusiutuvien polttoaineiden kysyntä on kasvanut globaalisti, ja Kalifornia näyttää tietä kohti päästötöntä tulevaisuutta. Neste MY uusiutuva diesel täyttää ympäristövaatimukset tinkimättä suorituskyvystä.
    Jeremy Baines, Neste US Inc:n myyntijohtaja
    Fossiilivapaa tulevaisuus edellyttää muutoksia jokapäiväiseen elämäämme ja ajatteluumme. Osana Zero Island -hanketta halusimme kertoa ihmisille, että he voivat viettää ensiluokkaisen loman mahdollisimman vähin päästöin, tarvitsematta lentää toiselle puolelle maailmaa.
    Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi
    Tarvitsemme edelläkävijöitä ja rohkeita maita, jotka toimivat ilmailun kestävän kasvun suunnannäyttäjinä. Haluan onnitella Ruotsia siitä, että se on asettanut riman erittäin korkealle lentoliikenteen päästövähennysten suhteen päätöksellään käyttää uusiutuvaa lentopolttoainetta.
    Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker
    Kinkkutemppu osoitti jälleen, että suomalaiset ympäri maata ovat innokkaita kierrättäjiä. Suomalainen kiertotalousosaaminen on maailman kärkeä, eikä yhtä valtavaa temppua pystyttäisi toteuttamaan missään muualla maailmassa.
    Nesteen teknologiajohtaja Lars Peter Lindfors
    Samalla, kun keskustelu erilaisista tulevaisuuden vaihtoehdoista liikenteen päästöjen vähentämiseksi jatkuu, korkealaatuiset uusiutuvat polttoaineet kuten Neste MY uusiutuva diesel™ vähentävät liikenteen päästöjä tasaisen varmaa tahtia.
    Peter Vanacker
    Neste jakaa hallituksen näkemyksen siitä, että suuri määrä kestävästi tuotettuja biopolttoaineita tarvitaan, jotta liikenteen ilmastopäästöjä voidaan vähentää nopeasti ja riittävästi ensi vuosikymmenellä
    Nesteen yhteiskuntasuhdejohtaja Ilkka Räsänen
    Tuleva vuosi määrittää pitkälti sen, saadaanko lentoliikenteen hiilidioksidipäästöjen kasvu pysäytettyä vuoteen 2020 mennessä. Lentämisen kasvun tämän jälkeenkin tulee olla hiilineutraalia, joten ratkaisuja tehdään nyt pitkällä tähtäimellä.
    Nesteen Uusiutuvat tuotteet -liiketoiminta-alueen kehitysjohtaja Andreas Teir
    Moni suhtautuu jo nyt myönteisesti robotiikan tarjoamiin mahdollisuuksiin autoilussa. On kiinnostavaa nähdä, miten asenteet sitä kohtaan kehittyvät. Varmaa on, että tulemme näkemään yhä pidemmälle robotisoituja tai automatisoituja palveluita
    Panu Kopra, Marketing & Services -liiketoiminta-alueen johtaja
    Ilmastopäästöjen vähentämiseen tarjoamamme ratkaisut ovat ehdottomasti merkittävin panoksemme ilmastonmuutoksen torjumisessa globaalisti. Valmistamamme uusiutuvat polttoaineet auttoivat asiakkaitamme vähentämään globaaleja ilmastopäästöjä ennätykselliset 8,3 miljoonaa tonnia vuonna 2017 ja tähtäämme päästövähennyksissä entistä korkeammalle.
    Nesteen vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Simo Honkanen
    Sijoituksemme osoittaa, että Neste on onnistunut jatkamaan vastuullisuuskehitystä oikeaan suuntaan ja että henkilöstömme työskentelee motivoituneesti elinvoimaisemman planeetan luomiseksi lapsillemme.
    Peter Vanacker, Nesteen toimitusjohtaja
    Autoilijan on helppo ottaa Neste MY käyttöön heti, ilman muutoksia moottoriin tai ajoneuvoon. Tuote on Suomessa auttanut asiakkaitamme vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään jo kahden vuoden ajan. Vähenemä vastaa noin 14 000 henkilöauton poistamista tieliikenteestä vuodeksi, mikä määränä on yhtä suuri kuin esimerkiksi keskikokoisen suomalaisen kaupungin koko liikennekäytössä oleva henkilöautokanta
    Sam Holmberg, johtaja, Marketing & Services -liiketoiminta-alue Suomi
    Neste MY uusiutuva diesel antaa lisää vaihtoehtoja ajoneuvohankintoihimme, koska jatkossa voimme hankkia myös dieselkalustoa sen täyttäessä vähäpäästöisen strategian mukaiset tavoitteemme. Saavutamme tuotteen käytöllä päästövähennyksen, joka vastaa 30 auton poistamista tieliikenteestä vuodeksi. Tämä on huomattava luku, sillä ajoneuvoja meillä on käytössä yhteensä 63
    Lahti Energian ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Eeva Lillman