Topi Simola on nimitetty Nobina Suomen uudeksi toimitusjohtajaksi

Report this content

Nobina Suomen uudeksi toimitusjohtajaksi ja Nobina-konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Topi Simola. Edellisessä tehtävässään Simola toimi VR Groupin kaupunkiliikenteen johtajana. Simola aloittaa Nobinalla 26. elokuuta. Samalla nykyinen toimitusjohtaja Petri Auno siirtyy Nobina-konsernin COO:n operatiivisen johtajan tehtävään vastuualueinaan muun muassa hankinta, turvallisuus ja konsernin yhteiset operatiiviset toimintatavat.

Topi Simolalla on laaja kokemus joukkoliikennealalta ja useista johtotehtävistä, joissa hän on menestyksellisesti johtanut ja kehittänyt sekä strategista että operatiivista liiketoimintaa.

"Olen iloinen voidessani toivottaa Topin tervetulleeksi Nobinalle. Topin laaja kokemus Suomen ja Ruotsin joukkoliikenteestä huomioiden, olen vakuuttunut siitä, että yhdessä Nobina Suomen johtoryhmän kanssa hän vie toimintamme Suomessa seuraavalle tasolle, ja näin vahvistaa entisestään asemaamme Pohjoismaissa", toteaa Henrik Dagnäs, Nobina-konsernin CEO.

"On hienoa päästä osaksi konsernia, jossa toimintaa kehitetään systemaattisesti pitkällä tähtäimellä. Odotan innolla, että pääsen yhdessä sitoutuneiden kollegoitten kanssa jatkamaan toimintamme tehokasta operointia ja vastuullista kehittämistä. Joukkoliikenteellä on keskeinen rooli kestävämmän tulevaisuutemme luomisessa. Olen ylpeä saadessani olla mukana tällä matkalla", kertoo Topi Simola.

Petri Auno aloittaa konsernin COO:n tehtävässä 1. syyskuuta. COO:na hänen vastuualueinaan ovat muun muassa konsernin yhteisten operatiivisten toimintatapojen tehokas käyttöönotto kaikissa Nobinan toimintamaissa, konsernin hankintatoimi, turvallisuus, uusien liikennöintisopimusten käynnistysprojektien tuki sekä liikenteen sähköistämiseen liittyvä asiantuntijapalvelu. Auno jatkaa myös konsernin johtoryhmän jäsenenä. 

"Nobina Suomen toimitusjohtajana Petri on hyödyntänyt laajaa toimialatuntemustaan konsernimme hyväksi. Hänen vankka operatiivinen kokemuksensa tulee olemaan tärkeä osa Nobina-konsernin toiminnan kehittämistä ja menestystämme", Dagnäs toteaa. 

"Odotan innolla, että pääsen hyödyntämään operatiivista kokemustani COO:n tehtävässä konsernimme markkina-aseman vahvistamiseksi yhdessä asiantuntevien kollegoiden kanssa. Tämä on hieno mahdollisuus päästä uuden tehtävän kautta tukemaan Nobinan kasvua ja menestystä", Petri Auno kertoo.

Lisätietoja:

David Erixon, Head of Media Relations
david.erixon@nobina.se   +46 72 967 02 84

Nobina

Me olemme Nobina. Meitä nobinalaisia on yhteensä 13 000 neljässä maassa, ja olemme Pohjoismaiden suurin joukkoliikenneyritys. Linja-autoillamme matkustaa päivittäin miljoona ihmistä, kestävästi ja kaikkina vuodenaikoina. Kaupungeissa ja maaseudulla kautta koko maan. Pari pysäkinväliä tai kotiin asti. Tarjoamme miellyttävän bussimatkan heti ystävällisestä tervehdyksestä alkaen. Käyttämällä uutta älytekniikkaa edistämme fossiilivapaata liikennettä. Yhdessä matkustajiemme ja toimeksiantajiemme kanssa olemme riittävän iso toimija todellisen muutoksen aikaansaamiseksi.

Konsernimme toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Liikevaihtomme oli kaudella 2023/2024 lähes 13 Ruotsin kruunua. Ruotsissa ja Tanskassa Nobina harjoittaa myös palveluliikennettä brändeillä Samtrans, Göteborgs Buss, Telepass ja Ørslev.

Pidämme yhteiskunnan pyörät pyörimässä.

Lisätietoja: www.nobina.com