Nordea tukee senioreiden digiosaamista – opastusta ympäri Suomen

Report this content

Nordea on järjestänyt tänä vuonna jo satoja digiopastustilaisuuksia ja kohdannut yli 10 000 senioria niiden kautta. Digipalveluiden opastuksessa tärkeimmäksi teemaksi on koettu pankkipalveluihin sekä muihin yhteiskunnan palveluihin tunnistautuminen.

Tunnistautumiseen liittyvät muutokset ovatkin lisänneet digineuvonnan tarvetta tänä syksynä. Valtakunnallisen vanhustenviikon ja käynnissä olevien vapaaehtoistyön superviikkojen aikana Nordea on lisännyt digiopastustilaisuuksien määrää ja tarjontaa riittää myös loppuvuodeksi. Kuuden päivän aikana Helsingin keskustan pankkimuseossa järjestetyissä tilaisuuksissa on vieraillut lähes 150 ihmistä.

”Suurin osa asiakkaistamme on jo siirtynyt uusiin tunnistautumisvälineisiin. Samoin ovat toimineet yli 65-vuotiaat asiakkaamme. Uudet ratkaisut ovat arkea helpottavia ja turvallisempia. Siksi suosittelemme niiden käyttöönottoa kaikille. Tarjoamalla runsaasti digineuvontaa pyrimme varmistamaan, että kaikki osaavat käyttää digipalveluita ja saavat niiden hyödyt itselleen”, Nordean henkilöasiakkaista vastaava varajohtaja Jani Eloranta toteaa.

Nordea järjestää digiopastustilaisuuksia yhdessä eri sidosryhmien kanssa mm. kirjastoissa, palvelutaloissa, kyläkouluilla sekä kuntien ja kaupunkien palvelupisteissä. Lisäksi digiopastusta on tarjolla konttoreissa. Tilaisuuksien lisäksi pankki kouluttaa eri puolella Suomea eläkeläisjärjestöjen vertaisopastajia, jotka ovat itse senioreita ja opastavat muita senioreita digipalveluiden käytössä. Nordean digiopastustilaisuuksissa neuvotaan kaikkien pankkien asiakkaita.

”Jokaisella nordealaisella on mahdollisuus tehdä kaksi vapaaehtoistyöpäivää vuodessa ja toimia niiden aikana digiopastajana”, Eloranta kertoo.

Tunnistautuminen uudistuu

Syyskuussa voimaan astunut EU-laajuinen maksupalveludirektiivi tuo eurooppalaisten pankkien käyttämät tunnistautumisratkaisut samalla tasolle. Nordean asiakkailla yli 30 vuotta vanhan tunnuslukukortin käyttö loppuu, ja kaikki Nordean asiakkaat saavat käyttöönsä modernimman ja turvallisemman tunnistautumistavan.

Nordean uudet tunnistautumistavat, maksuttomat tunnuslukusovellus ja tunnuslukulaite, ovat jo yli miljoonan asiakkaan käytössä. Lisäksi näkövammaisille on kehitetty puhuva tunnuslukulaite yhdessä Näkövammaisten keskusliiton kanssa. Suurempi laite on myös muiden asiakkaiden saatavilla konttoreista 20 euron hintaan.

Lisätietoja:

Nordean viestintä, p. 09 4245 1006
Katso kaikki Nordean tulevat digiopastustilaisuudet täältä.

Nordea luo kiinteitä suhteita asiakkaisiin ja yhteiskuntaan vahvan sitoutumisen kautta. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Nordea on yksi Pohjoismaiden suurimmista pankeista markkina-arvolla mitattuna. Nordealla on noin 10 miljoonaa asiakasta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit