Nordea tukee Ukrainaa

Report this content

Nordea tukee ukrainalaisia ja kansainvälistä avustustoimintaa.

”Olen syvästi surullinen Ukrainan sodasta. Nordea tuomitsee Venäjän hyökkäyksen, joka uhkaa kansainvälistä turvallisuutta ja vaikuttaa tavallisten ihmisten elämään. Ajatuksemme ovat niiden luona, jotka kärsivät sodasta, pelkäävät henkensä puolesta ja ovat huolissaan läheisistään”, Nordean konsernijohtaja Frank Vang-Jensen sanoo.

Nordea lahjoittaa yhteensä 500 000 euroa avustustyöhön Ukrainassa ja sen lähialueilla: 250 000 euroa UNICEFille ja 250 000 euroa Punaiselle Ristille. Nordea ei myöskään toistaiseksi veloita tapahtumamaksuja henkilö- ja yritysasiakkaiden lahjoituksista hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka toimittavat hätäapua Ukrainaan ja muille sodasta kärsiville alueille.

Nordea järjestää keräyksen, johon lahjoitetut tavarat toimitetaan niitä tarvitseville perheille Puolan Punaisen Ristin kautta. Keräys järjestetään Nordean toimitiloissa Puolassa osana Nordean henkilöstön vapaaehtoistoimintaa.

Kuten aiemmin tällä viikolla kerrottiin, Nordea Asset Management on päättänyt sulkea pois sijoitussalkuistaan kaikki sijoitukset Venäjälle, mukaan lukien valtionlainat, osakkeet ja joukkolainat. Nordea noudattaa kaikkia asiaankuuluvia pakotteita, lakeja ja säännöksiä.

”Olemme työntekijöidemme, asiakkaidemme ja koko yhteiskunnan tukena näinä vaikeina aikoina”, Frank Vang-Jensen sanoo.

Lisätietoja:

Ulrika Romantschuk, konsernin brändi, viestintä ja markkinointi, 010 416 8023

Konserniviestintä, press@nordea.com

Nordea on johtava pohjoismainen yleispankki. Olemme auttaneet asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan jo 200 vuoden ajan. Haluamme olla vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja tarjota merkityksellisiä palveluita sekä asiakkaillemme että yhteiskunnille, joissa toimimme. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Tilaa