Kruunusiltojen rakentamisen suunnittelu etenee, toteutusvaihe alkaa tänä vuonna
Kruunusillat-yhteys yhdistää 10 kilometrin raitiotieyhteydellä Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Hankkeen suunnittelu etenee vauhdilla, ja rakentaminen on tarkoitus aloittaa valmistelevina töinä keväällä 2021.
Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat NRC Groupin lisäksi Helsingin kaupunki, YIT Suomi Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Infra & Rail Oy ja Sitowise Oy. NRC Groupin vastuulla ovat muun muassa ratatekniikka, tekniset järjestelmät sekä käyttöönotto.
– Hankkeessa on parhaillaan käynnissä KAS2-vaihe, jonka aikana tehdään suunnitelmia ja määrälaskentoja. Tarkoituksena on, että maaliskuun puoleen väliiin mennessä hankkeelle on muodostettu tavoitekustannus, johon kaikki allianssiosapuolet sitoutuvat, kertoo projektipäällikkö Annina Mattsson NRC Groupilta.
Rakentaminen aloitetaan keväällä valmistelevina töinä Koirasaarentien länsipäästä. Ensimmäisenä tehdään kadun pohjarakennusta ja kunnallistekniikkaan liittyviä töitä. Isommalla teholla rakentaminen alkaa syksyllä 2021, kun urakan varsinainen toteutusvaihe käynnistyy. Alustava tavoite Kruunusiltojen valmistumiselle on vuonna 2026, mutta aikataulu tarkentuu tämän vuoden aikana.
Allianssissa puhalletaan yhteen hiileen
Allianssiyhteistyö on Mattssonin mukaan sujunut hyvin, vaikka koronapandemia on tuonut siihen omat haasteensa. – Allianssimalliin kuuluu yleensä olennaisena osana big room -työskentely, jossa hankkeen eri osapuolet työskentelevät yhteisessä työtilassa ja tiedonvaihto on mutkatonta ja nopeaa. Etätyösuositusten vuoksi tämä työskentelytapa on jäänyt vähemmälle, mutta onneksi
työskentelyä on pystytty jatkamaan etäyhteyksien kautta ja olemme myös järjestäneet tapahtumia virtuaalisesti. Osa porukasta on tehnyt lisäksi maastokäyntejä, joissa tapaamiset ovat olleet mahdollisia myös kasvokkain, Mattsson kertoo.
Koronarajoituksista huolimatta Kruunusiltojen henkilöstötyytyväisyys on ollut korkealla tasolla. Henkilöstötyytyväisyyskyselyssä NRC Groupin tulos oli erinomainen (NPS-luku 100). Mattsson arvelee yhteisöllisyyttä, hyvää työilmapiiriä ja mahdollisuutta keskittyä yhteen selkeään projektiin syiksi hyvän henkilöstötyytyväisyyden taustalla. Ketään ei jätetä yksin ja eteen tulevat haasteet ratkotaan yhdessä.
– Saamme tarvittaessa apua myös kahdelta muulta ratikka-allianssilta, Raide-Jokerilta ja Tampereen Raitiotieallianssilta. Allianssityöskentelyssä kotiorganisaation rooli helposti hämärtyy, mutta NRC Groupin työntekijöiden kanssa olemme viikottain yhteyksissä ja olemme saaneet myös sieltä tärkeää tukea, Mattson kehuu.
Henkilöstön määrä Kruunusilloilla on kasvanut tasaista tahtia ja uudet työntekijät ovat löytäneet oman paikkansa. – Onnistuneet rekrytoinnit ovat olleet tämän vuoden kohokohtia ja meillä on täällä hyvä porukka. Rekrytoinnit jatkuvat tänä vuonna, kun rakentaminen aloitetaan.
Kruunusillat pyrkii vastuullisuuden kärkeen
Tärkeä osa suunnitteluvaihetta on ympäristövaikutusten miettiminen, koska Kruunusillat rakentuu keskelle merellistä pääkaupunkia ja sen saaria. Hanke on tavoitteena toteuttaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Tavoitteen saavuttamiseksi Kruunusillat toimii kansainvälisen CEEQUAL-viitekehyksen mukaan ja pyrkii olemaan yksi Suomen ensimmäisistä CEEQUAL-sertifikaatin saaneista hankkeista. CEEQUAL on infrahankkeille kehitetty kestävän kehityksen luokitusjärjestelmä, jolla pyritään lisäämään läpinäkyvyyttä ja eri hankkeiden vertailtavuutta. Se huomioi laajasti vastuullisuuden eri näkökulmat hankkeen kaikissa vaiheissa, strategisista linjauksista ja suunnittelusta lähtien.
Kruunusilloilla painotetaan ympäristön haittojen minimointia, vähäpäästöisiä menetelmiä ja hiilijalanjäljen pienentämistä sekä rakentamisen että koko rakennetun ympäristön elinkaaren aikana. – CEEQUAL-viitekehyksen periaatteet tuodaan tutuksi koko allianssille ja sitoutetaan ihmiset ottamaan vastuullinen toimintatapa osaksi omaa työtään. Jokaisen tekemisellä on vaikutusta, Mattsson sanoo.
Lue lisää Kruunusillat-hankkeesta Helsingin kaupungin sivuilta.
NRC Group Finland
viestinta@nrcgroup.fi
NRC Group on Pohjoismaiden johtava raideinfra-alan toimija, joka työllistää noin 2 000 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. NRC Group luo ihmisiä ja yhteiskuntaa liikuttavaa infraa, joka ylittää odotukset niin tänään kuin huomennakin, ja tarjoaa laaja-alaisesti palveluita koko infrastruktuurin elinkaarelle. Yrityksen tavoitteena on olla tulevaisuuden infra-alan halutuin yhteistyökumppani ja työnantaja.
NRC Groupin kasvu on ollut merkittävää sen perustamisvuodesta 2011 lähtien, ja yrityksen liikevaihto on noin 600 miljoonaa euroa. NRC Groupin pääkonttori sijaitsee Lysakerissa, Oslossa, ja se on listattu Oslon pörssissä lyhenteellä “NRC”. Konsernin toimitusjohtajana toimii Henning Olsen.
Suomessa NRC Group Finlandissa työskentelee noin 1000 henkeä. Vuonna 2019 Suomen liikevaihto oli 270 miljoonaa euroa.
www.nrcgroup.fi
Avainsanat: