Jaa

Yhteyshenkilöt

  • NRC Group
    Radiokatu 3, 00240 Helsinki
    http://www.nrcgroup.fi
  • Harri Lukkarinen

    Toimitusjohtaja


    +358 40 866 1714
  • Pauliina Pykälä

    Viestintäjohtaja


    +358 403543360
    http://www.nrcgroup.fi
  • Lainaukset

    – Yrityksemme erityisvahvuuksiin hankkeessa kuuluvat vahva allianssiosaaminen ja Suomessa yli 150 vuoden kokemus ratojen rakentamisesta sekä raideliikenteen sähköistämisestä ja ohjausjärjestelmistä. Tälläkin hetkellä olemme mukana Helsingin Raide-Jokeri-raitiotieallianssissa sekä Tampereen Raitotieallianssissa. Tampereen raitiotien ensimmäinen osuus avattiin tämän kuun alussa liikenteelle etuajassa ja noin 30 miljoonaa euroa alle budjetin, mikä kertoo hankkeen erinomaisesta toteutuksesta. Myös Raide-Jokerin on arvioituvan valmistuvan viisi kuukautta suunniteltua aiemmin, tammikuussa 2024.
    Jouni Kekäle, NRC Groupin operatiivinen johtaja ja Raitiotie-divisioonan vetäjä, joka toimii myös Kruunusillat-allianssin johtoryhmän jäsenenä
    Kaikissa työvaiheissa pidetään huoli siitä, että junaliikenteelle aiheutuu mahdollisimman vähän häiriötä. Haminan ja Kotkan satamat ovat Suomen suurimpia vientisatamia, ja rataosuus on yksi Suomen vilkkaimmista tavaraliikenteen väylistä.
    NRC Groupin projektipäällikkö Mika Kontkanen
    Tähän asti hankinnoissa ovat ratkaisseet pääasiassa hankintahinta ja toimitusvarmuus. Jatkossa hankintoja ohjaa myös elinkaaritehokkuus.
    NRC Groupin Materiaalit-divisioonan johtaja Katariina Nilsson
    Olen erittäin ylpeä kolmesta asiasta. Projekti valmistuu etuajassa, budjetti on alittumassa 30 miljoonalla eurolla ja työturvallisuus on hyvällä tasolla.
    Tampereen raitiotieallianssin projektipäällikkö, NRC Groupin Sari Valjus
    Tampereen raitiotiehankkeessa NRC Groupin kokemus rautatierakentamisesta on tuonut merkittävää lisäarvoa koko hankkeelle ja asiakkaille. Rakentamisen lisäksi vastaamme myös raitiotielinjaston kunnossapidosta osana kunnossapitoallianssia, ja tälläkin osa-alueella hyödynnämme alan vankkaa osaamistamme. On innostavaa olla rakentamassa ja ylläpitämässä Suomen ympäristöystävällisintä infraa myös tulevien sukupolvien tarpeisiin.
    NRC Groupin operatiivinen johtaja Jouni Kekäle
    Talveen varautuminen alkaa Lapissa varhain, ja resurssien pitää olla hyvissä ajoin kunnossa, Nevanperä korostaa. NRC Group rekrytoikin parhaillaan eri alojen osaajia aina toimihenkilöistä turvalaite- ja rata-asentajiin.
    NRC Groupin projektipäällikkö Petri Nevanperä
    Harva sähköalalla tietää, että NRC Groupilla pääsee näin vaativiin ja mielenkiintoisiin suurjännitesähköurakoihin.
    NRC Groupin sähkörakentamisen projektipäällikkö Tomi Mielityinen
    Projekti koostuu monipuolista erikoisosaamista vaativista rata-, sähkörata- ja turvalaiterakentamisen töistä, joihin meillä on huippuosaaminen ja pitkä kokemus. Rata on meidän toimintaympäristömme.
    Rautatierakentaminen-divisioonan johtaja Sami Korhonen
    Tämä urakkavoitto oli merkittävä ja toivottu uutinen Pohjois-Suomen turvalaiteväelle. Tulemme urakan aikana työllistämään useita kymmeniä yrityksemme työntekijöitä.
    Projektipäällikkö Niklas Pekkala
    Vuonna 2021 pyrimme Suomessa jatkamaan kannattavaa kasvuamme optimoimalla ydinprosessejamme, kehittämällä ammattilaisiamme ja huolehtimalla heidän turvallisuudestaan. Koronavirusepidemiasta huolimatta rakennus- ja kunnossapitoprojektimme ovat tähän mennessä edenneet suunnitellusti, mistä kiitänkin osaltaan ammattimaisesti toiminutta henkilökuntaamme.
    NRC Groupin Suomen maayhtiön toimitusjohtaja Harri Lukkarinen
    Haluamme edistää vähähiilistä infrarakentamista yhdessä kumppaneidemme kanssa ja mahdollistaa samalla loppukäyttäjille vastuulliset liikkumisvalinnat.
    NRC Groupin Suomen maayhtiön ympäristöpäällikkö Jukka Viitanen
    Sitä varten me täällä olemme, että pidämme sähköradan kunnossa, korjaamme vauriot ja junaliikenne pelaa.
    Etelä-Suomen sähkökunnossapidosta vastaava projektipäällikkö Leo Tuppurainen
    Valitse ajanjakso -
    Hakusi ei tuottanut tuloksia
    Hakusi ei tuottanut enempää tuloksia
    Takaisin alkuun