Olvi-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.2022 — 30.6.2022 (6 kk)

Report this content

OLVI OYJ                  Puolivuosikatsaus 11.8.2022 klo 9.00

Olvi-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.2022 — 30.6.2022 (6 kk)

Puolivuosikatsauksen pääkohdat

Olvi-konsernin myyntivolyymi ja liikevaihto kehittyivät vahvasti toisella kvartaalilla jatkaen alkuvuoden hyvää kehitystä. Liikevoitto laski katsauskaudella, mutta toisella kvartaalilla saavutettiin edellisvuoden liikevoittotaso merkittävästä ja nopeasta kustannusten noususta huolimatta. Kaikilla markkinoilla hinnankorotuksilla on onnistuttu vähentämään voimakkaan kustannusinflaation vaikutusta. Konsernin vakavaraisuus on pysynyt vahvana ja mahdollistaa tulevaisuuden kasvuinvestoinnit.  

 

Lähiajan näkymät ennallaan

 

Jatkuvien toimintojen osalta liikevoiton arvioidaan pysyvän hyvällä edellisvuoden tasolla. Liiketoimintaan sisältyy kuitenkin merkittäviä epävarmuuksia raaka-aineiden, pakkausmateriaalien ja energian saatavuuden sekä kustannusten nousun vuoksi.

 

Olvi antaa tulosohjeistuksen jatkuvien toimintojen osalta. Jatkuviin liiketoimintoihin kuuluvat Suomen ja Itämeren alueen raportointisegmentit. Valko-Venäjän liiketoiminta esitetään IFRS 5 -standardin mukaisesti lopetettuihin toimintoihin / myytävänä oleviin eriin eikä näin sisälly tulosohjeistukseen.

 

Konsernin keskeisimmät tunnusluvut (jatkuvat toiminnot)

 

4–6/

2022

4–6/

2021

Muutos % /

%-yks.

1–6/ 2022

1–6/ 2021

Muutos % /

%-yks.

1–12/ 2021

Myyntivolyymi, Mltr

188,7

159,2

18,5

323,5

271,7

19,0

574,5

Liikevaihto, MEUR

127,0

102,0

24,5

211,8

171,4

23,5

364,8

Bruttokate, MEUR

48,6

44,7

8,7

79,9

72,9

9,6

151,7

% liikevaihdosta

38,3

43,8

 

37,7

42,5

 

41,6

Liikevoitto, MEUR

15,4

15,5

-0,4

20,0

21,9

-8,3

45,1

% liikevaihdosta

12,2

15,2

 

9,5

12,8

 

12,4

Tilikauden tulos, MEUR

10,8

10,9

-0,3

14,7

16,4

-10,2

36,7

% liikevaihdosta

8,5

10,7

 

6,9

9,5

 

10,1

Tulos/osake, EUR

0,52

0,52

-1,2

0,71

0,79

-10,7

1,77

Investoinnit, MEUR

8,9

8,1

9,9

17,1

14,2

20,3

26,8

Oma pääoma/osake, EUR

 

 

 

14,45

12,86

12,4

14,19

Omavaraisuusaste, %

 

 

 

53,7

54,6

-0,9

60,7

Velkaantumisaste, %

 

 

 

-11,6

-22,9

-11,3

-16,6

 

Konsernia koskevat tunnusluvut, mukaan lukien myytävänä olevat toiminnot

 

4–6/ 2022

4–6/ 2021

Muutos % /

%-yks.

1–6/ 2022

1–6/ 2021

Muutos % /

%-yks.

1–12/ 2021

Myyntivolyymi, Mltr

278,4

249,8

11,4

467,2

413,7

12,9

853,7

Liikevaihto, MEUR

168,8

132,0

27,9

272,7

217,3

25,5

462,2

Liikevoitto, MEUR

26,7

20,6

29,4

33,1

28,7

15,4

59,4

% liikevaihdosta

15,8

15,6

 

12,1

13,2

 

12,9

 

Myytävänä olevista eristä on kerrottu tarkemmin puolivuosikatsaustiedotteen taulukko-osan taulukossa 5, kohdassa 12.


Liiketoiminnan kehitys

Toimitusjohtaja Lasse Aho:

Liiketoiminnan kehitys toisella kvartaalilla

 

Olvi-konsernin tuotteiden kysyntä jatkui vahvana toisella kvartaalilla. Erityisesti alkoholittomien tuotteiden myynti jatkoi voimakasta kasvua strategian mukaisesti. Panostukset niin uusiin tuotemerkkeihin kuin kevään uutuuksiin on otettu markkinoilla hyvin vastaan. Myyntivolyymi kasvoi 18,5 prosenttia ja kasvua syntyi kaikilla maantieteellisillä raportointisegmenteillä vähittäiskauppakysynnän pysyessä vahvana ja HoReCa- ja rajakaupan palauduttua koronapandemiaan liittyneiden myyntikanava- ja matkustusrajoitusten poistuttua. Vienti Venäjälle on lopetettu. Vienti muille markkinoille kasvoi suunnitellusti. Liikevaihto kasvoi 24,5 prosenttia. Ilman vuoden 2021 yrityshankintoja myyntivolyymi olisi kasvanut 7,8 ja liikevaihto 17,7 prosenttia. Hinnankorotuksia on tehty voimakkaan ja äkillisen kustannusten nousun takia kunkin markkinan ja myyntikanavan mahdollisuuksien mukaan. Liikevaihto kasvoi kaikilla markkinoilla. Kustannusten nousua ei vielä saatu vietyä hintoihin täysmääräisesti.

 

Ukrainan sodan seurauksena tuotantokustannukset jatkoivat koronapandemian aikana alkanutta merkittävää nousuaan niin raaka-aineissa, pakkaustarvikkeissa, energian hinnoissa kuin polttoaineissa. Materiaalien saatavuudessa oli haasteita. Lisäksi palkat ovat nousseet erityisesti Baltiassa. Kannattavuuden hallinta oli haasteellista nopeasti muuttuvan toimintaympäristön ja inflaation vuoksi. Liikevoitto oli 15,4 miljoonaa euroa ja pysyi lähellä edellisvuoden tasoa laskien vain -0,4 prosenttia, kun tehdyt hinnankorotukset kompensoivat osaa kohonneista kustannuksista.  

Liiketoiminnan kehitys alkuvuoden aikana

 

Alkuvuoden aikana myyntivolyymi on kasvanut 19,0 ja liikevaihto 23,5 prosenttia. Markkinaosuudet pysyivät hyvällä tasolla tai paranivat edelleen monissa tuoteryhmissä. Lisäksi uudet liiketoiminnat kuten Tanskan Vestfyen sekä Latvian Piebalgas ja Everest-vesituotemerkki toivat suunniteltua kasvua konserniin.

 

Liikevoitto oli 20,0 miljoonaa euroa, joka on 8,3 prosenttia edellistä vuotta pienempi. Yhtiön tuloksentekokyky parani merkittävästi toisella vuosineljänneksellä. Kustannusten nousuun on reagoitu hinnan korotuksilla. Lisäksi toimintaa tehostetaan jatkuvasti täsmäinvestoinneilla  ja operatiivisilla toimilla.

 

Olvi jatkoi investointeja tuotanto- ja varastointikapasiteetin lisäämiseksi ja vahvisti tulevaisuuden kilpailukykyä viemällä eteenpäin strategisia uudistusprojekteja muun muassa vastuullisuuteen ja digitaalisuuteen liittyen. Olvin tavoitteena on saavuttaa hiilineutraali toiminta jo ensi vuoden aikana Iisalmen tehtaalla. Digitaalista ja tiedolla johtamisen liiketoimintakyvykkyyttä parannetaan.  

 

Segmenttikohtainen liiketoiminnan kehitys

 

Suomessa liiketoiminta kehittyi hyvin toisella kvartaalilla HoReCa- ja rajakaupan palautuessa koronapandemian rajoitusten poistuttua. Myös vähittäiskauppakysyntä pysyi vahvana. Myyntivolyymi kasvoi 3,3 prosenttia, mikä on hyvä saavutus huomioiden edellisen vuoden lämpimän alkukesän sään volyymivaikutus vertailuluvuissa. Alkuvuonna myyntivolyymi on kasvanut 2,1 prosenttia. Kuluvan vuoden onnistumisia ovat olleet muun muassa hard selzerit, joissa Olvi on selkeä markkinajohtaja. Liikevaihto kasvoi 9,7 prosenttia, kun kustannusten nousua vastaavia hinnankorotuksia saatiin vietyä osittain asiakashintoihin kevään aikana. Vuoden alusta lähtien liikevaihdon kasvu oli 8,6 prosenttia. Liikevoitto kasvoi toisella kvartaalilla 9,6 prosenttia, mutta vuoden alusta laski 3,0 prosenttia. Vertailukelpoista liikevoittoa parantaa edellisvuoden palkitsemiseen liittyvät kulut, joita ei ole
syntynyt raportointikaudella. Operatiivisesti on ollut haasteellista päästä edellisen vuoden kannattavuustasolle kustannuspaineiden ja hinnankorotusten ajallisen jaksottumisen vuoksi.  


Itämeren alueen raportointisegmentin osalta myyntivolyymi kasvoi toisella kvartaalilla 35,0 ja liikevaihto 46,1 prosenttia. Ilman vuoden 2021 yrityshankintoja myyntivolyymi olisi kasvanut 15,8 ja liikevaihto 31,5 prosenttia. Myyntivolyymi ja liikevaihto kasvoivat kaikissa toimintamaissa, erityisesti Latviassa. Everest-veden ja Piebalgas-oluiden myynti on kasvattanut Latvian liiketoimintaa suunnitellulla tavalla. Vientimyyntiä pystyttiin avaamaan uusille markkinoille. Alkuvuonna myyntivolyymi kasvoi 39,6 ja liikevaihto 47,6 prosenttia. Merkittävän lisän

segmentin kasvuun tuo Tanska, jota ei ole edellisen vuoden vertailuluvuissa. Kasvavaa myyntiä tuetaan investoinneilla. Liettuassa rakennetaan uutta keittämöä, Virossa ja Latviassa on laajennettu merkittävästi varastointikapasiteettia ja Tanskassa modernisoidaan tuotantoa. Näiden avulla varmistetaan vahva markkina-asema jatkossakin. Energia- ja polttoainekustannusten nousu on ollut todella
voimakasta. Tämä yhdessä raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien hintojen nousun ja saatavuusongelmien kanssa on heikentänyt kannattavuutta. Tanskan integraatio on vielä käynnissä. Liikevoitto laski 6,5 prosenttia toisella kvartaalilla ja vuoden alusta 8,5 prosenttia.

 

Toiminnan kausiluonteisuus
 

Konsernin liiketoimintojen luonteeseen liittyy kausivaihtelua. Raportoitavien maantieteellisten segmenttien liikevaihto ja liikevoitto eivät kerry tasaisesti, vaan ne vaihtelevat vuodenaikojen ja sesonkien ominaispiirteiden mukaan.

Myynnin kehitys

Olvi-konsernin myyntivolyymi kasvoi tammi-kesäkuussa 19,0 prosenttia ja oli 323,5 (271,7) miljoonaa litraa. Kasvu keskittyi Itämeren segmenttiin, jonka osalta Tanska ei ole mukana vertailukaudessa.

Myyntivolyymi, miljoonaa litraa

4–6/ 2022

4–6/ 2021

Muutos %

 1–6/ 2022

 1–6/ 2021

Muutos %

Suomi

75,1

72,7

3,3

130,7

127,9

2,1

Itämeren alue

128,4

95,0

35,0

218,3

156,4

39,6

Eliminoinnit

-14,7

-8,5

 

-25,5

-12,6

 

Jatkuvat toiminnot yhteensä

188,7

159,2

18,5

323,5

271,7

19,0

 

Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 23,5 prosenttia ja oli 211,8 (171,4) miljoonaa euroa.

 

Liikevaihto, miljoonaa euroa

4–6/ 2022

4–6/ 2021

Muutos %

 1–6/ 2022

 1–6/ 2021

Muutos %

Suomi

58,9

53,7

9,7

100,5

92,5

8,6

Itämeren alue

76,1

52,1

46,1

124,7

84,5

47,6

Eliminoinnit

-8,0

-3,8

 

-13,5

-5,6

 

Jatkuvat toiminnot yhteensä

127,0

102,0

24,5

211,8

171,4

23,5

 

Tuloskehitys

 

Konsernin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 20,0 (21,9) miljoonaa euroa, mikä on 9,5 (12,8) prosenttia liikevaihdosta. Liikevoittoa rasittavat nopeasti kasvaneet tuotantokustannukset erityisesti energian, raaka-aineiden, pakkausmateriaalien ja logistiikan osalta. Vastaavia lopputuotteiden hinnankorotuksia ei ole pystytty tekemään välittömästi johtuen muun muassa vähittäiskaupan hinnoittelujaksoista.

Liikevoitto, miljoonaa euroa

4–6/ 2022

4–6/ 2021

Muutos %

 1–6/ 2022

 1–6/ 2021

Muutos %

Suomi

8,8

8,0

9,6

11,4

11,7

-3,0

Itämeren alue

7,3

7,8

-6,5

9,6

10,5

-8,5

Eliminoinnit

-0,6

-0,3

 

-0,9

-0,4

 

Jatkuvat toiminnot yhteensä

15,4

15,5

-0,4

20,0

21,9

-8,3


Konsernin tammi-kesäkuun tulos verojen jälkeen oli 14,7 (16,4) miljoonaa euroa.

Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos oli tammi-kesäkuussa 0,71 (0,79) euroa.

Tase, rahoitus ja investoinnit

Olvi-konsernin taseen loppusumma kesäkuun 2022 lopussa oli 563,4 (493,6) miljoonaa euroa. Oma pääoma per osake oli kesäkuun 2022 lopussa 14,45 (12,86) euroa. Omavaraisuusaste oli 53,7 (54,6) prosenttia ja

velkaantumisaste -11,6 (-22,9) prosenttia. Konsernin maksuvalmiutta kuvaava mittari, current ratio, pysyi lähes samalla tasolla kuin aiemmin ollen 1,0 (1,1).

Korollisten velkojen määrä oli kesäkuun lopussa 8,9 (3,6) miljoonaa euroa. Kasvu johtuu Tanskan Vestfyen-yhtiön lyhytaikaisista korollisista lainoista. Korollisista veloista lyhytaikaisten velkojen osuus oli 7,0 (1,3) miljoonaa euroa.

Olvi-konsernin laajennus- ja korvausinvestoinnit olivat tammi-kesäkuussa 17,1 (14,2) miljoonaa euroa. Investoinneista 6,2 miljoonaa euroa kohdistui Suomen yhtiöihin ja 10,9 miljoonaa euroa Itämeren alueen tytäryhtiöihin. Olvi-konserni on jatkanut suunniteltuja investointeja jatkuvissa toiminnoissa ja investoinut tuotanto- ja varastointikapasiteetin kasvattamiseen ja monipuolistamiseen sekä tuotantotilojen modernisointiin ja ympäristöystävällisyyteen. Lisäksi on tehty investointeja jatkuvuuden varmistamiseksi erityisesti energiaratkaisujen osalta Baltiassa.

Henkilöstö

Olvi-konsernin keskimääräinen henkilöstömäärä jatkuvien toimintojen osalta tammi-kesäkuussa oli 1 468
(1 210) henkilöä. Konsernin keskimääräinen henkilöstömäärä kasvoi 21,3 prosentilla, johtuen pääasiassa vuonna 2021 toteutetuista Piebalgas- ja Vestfyen-yrityskaupoista.

Olvi-konsernin henkilöstömäärät keskimäärin segmenteittäin:

 

4–6/ 2022

4–6/ 2021

Muutos %

 1–6/ 2022

 1–6/ 2021

Muutos %

Suomi

476

437

8,9

441

404

9,2

Itämeren alue

1 067

848

25,8

1 027

806

27,4

Yhteensä

1 543

1 285

20,1

1 468

1 210

21,3

 

Hallitus ja johto

Olvi Oyj:n hallituksessa ja johdossa ei ole katsauskaudella tapahtunut muutoksia.

 

Olvi Oyj tiedotti erillisessä tiedotteessa 20.6.2022 uuden toimitusjohtajan nimityksestä nykyisen toimitusjohtajan eläköitymisen vuoksi. Toimitusjohtajana aloittaa 1.1.2023 alkaen Patrik Lundell. Lasse Aho jatkaa toimitusjohtajana 31.12.2022 saakka. KTM Patrik Lundell siirtyy Olvin toimitusjohtajan tehtävään Starbucksin Euroopan, Afrikan ja Lähi-Idän toimintojen Channel Business Development -yksikön johtajan tehtävästä. Tätä ennen hän on työskennellyt useissa kansainvälisissä yrityksissä ja tehtävissä muun muassa Unileverillä, PepsiCo'lla sekä Scottish & Newcastlella.

Viron tytäryhtiön toimitusjohtaja vaihtuu 1.9.2022. Yhtiötä erittäin menestyksekkäästi 25 vuotta johtaneen Tarmo Noopin jälkeen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jaanus Vihand. Hänellä on pitkä, yli 20 vuoden kokemus johtotehtävistä elintarvike- ja vähittäiskauppa-alalta. Hänet on valittu vuonna 2019 parhaaksi toimitusjohtajaksi Virossa.

Katsauskauden muut tapahtumat

Konsernirakenteen muutokset

Olvin tytäryhtiöomistuksissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia tammi-kesäkuun 2022 aikana.

Liiketoiminnan riskit ja niiden hallinta

Ukrainan sodan vaikutukset

 

Ukrainan sota on lisännyt merkittävästi liiketoiminnan riskejä. Pakkausmateriaaleissa on ollut saatavuusongelmia jo koronapandemian takia, mutta Ukrainan sota on entisestään vaikeuttanut tilannetta erityisesti tölkkien ja lasipullojen osalta. Toistaiseksi myynnin menetykset eivät ole olleet merkittäviä. Pakkausmateriaalien hinnat ovat jatkaneet koronapandemian aikana alkanutta tuotanto- ja logistiikkakustannuksista johtuvaa nousuaan. Lisäksi raaka-aineiden osalta hinnat ovat nousseet nopeasti varsinkin ohran ja sokerin osalta ja saatavuus on heikentynyt markkinoilla. Energian hinta on moninkertaistunut sähkön ja kaasun osalta alkuvuoden aikana erityisesti Itämeren segmentissä, mikä vaikuttaa tuotantokustannuksiin. Öljyn hinta on nostanut polttoaineiden hintoja, jotka heijastuvat suoraan logistiikkakustannuksiin. Kustannusten nousuun vastataan jatkamalla hintojen korotuksia koko loppuvuoden ajan. Olvi etsii aktiivisesti vaihtoehtoisia tavarantoimittajia ja pyrkii parantamaan tuotannollisen toiminnan tehokkuutta.

 

Kuluttajahinnat ovat nousseet nopeasti vuoden 2022 aikana erityisesti Euroopassa Ukrainan sodan seurauksena. Yleinen kustannusinflaatio vähentää kuluttajien ostovoimaa ja sitä kautta vaikuttaa kuluttajakäyttäytymiseen. Kulutuksen painopiste siirtyy edullisempiin tuotevaihtoehtoihin. Lisäksi kulutus voi kokonaisuudessaan laskea. Tällä voi pitkällä aikavälillä olla vaikutusta liiketoiminnan kasvuedellytyksiin.  

 

Venäläisen energian tuonnin mahdollinen loppuminen Eurooppaan on huomioitu erityisesti Olvin Baltian liiketoiminnassa. Keskeytymättömän valmistuksen varmistamiseksi korvaavia energiaratkaisuja on etsitty ja tuotantolaitokset on sopeutettu onnistuneesti mahdollisiin energiamuutoksiin.

 

Ukrainan sota on muuttanut liiketoimintaympäristöä merkittävästi Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Olvin hallituksen 5.3.2022 julkaistun tiedotteen mukaisesti Olvi on lopettanut viennin Venäjälle kaikista Olvin toimintamaista ja aloittanut huolellisen suunnittelun Valko-Venäjän markkinoilta vetäytymiseksi. Venäjän viennin loppumisella, sodan aiheuttamalla tuotanto- ja logistiikkakustannusten nousulla sekä Valko-Venäjän liiketoiminnoista vetäytymisellä on merkittävä vaikutus konsernin liiketoimintaan. Valko-Venäjän yhtiön liiketoimintaan vaikuttavat EU:n pakotteet sekä viennin lopettaminen Venäjälle. Valko-Venäjän yhtiön operatiivista ja ylläpitävää toimintaa on pystytty kuitenkin jatkamaan turvaamalla riittävät hankinnat paikallisesti. Valko-Venäjän vetäytymisen tilanteesta on kerrottu tarkemmin puolivuosikatsaustiedotteen taulukko-osan taulukossa 5, kohdassa 12. 

 

Koronapandemia

 

Liiketoiminnan kehittymisen ennustamiseen liittyy epävarmuustekijöitä, sillä erilaisia koronapandemian heijastevaikutuksia on ollut vaikea ennakoida etukäteen. Vaikutukset liittyvät esimerkiksi koronapandemian leviämisen ehkäisemiseksi tehtyihin myyntikanavanarajoituksiin ja ihmisten liikkumisen rajoittamiseen, mutta myös kokonaiskysynnän muutoksiin. Lisäksi globaaleissa tuotanto- ja kuljetusketjuissa on ollut suuria saatavuushaasteita ja kustannusnousupaineita, jotka ovat jatkuneet edelleen muun muassa Kiinan tiukkojen koronatoimien johdosta. Alkuvuoden 2022 aikana Olvin toimintamaissa oli voimassa merkittäviä koronapandemiaan liittyviä myyntikanavarajoituksia, jotka ovat nyt kuitenkin poistuneet toisen kvartaalin alusta. Kuluttajakysynnän palautuminen erityisesti HoReCa:n ja rajakaupan osalta on alkanut.

 

Varautuminen


Olvi-konsernissa on tehty useita skenaarioita ja valmistauduttu vastaamaan muuttuviin tilanteisiin erilaisilla toimenpiteillä. Tuotannollisiin häiriöihin on varauduttu ja jatkuvuussuunnitelmia laadittu muun muassa henkilöstön, raaka-aineiden ja energian saatavuuteen liittyen. Käynnissä on investointeja energian saannin turvaamiseksi mahdollisten pakotteiden varalta. Lisäksi raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien saatavuutta on varmistettu.

 

Tarkempi kuvaus normaaleista liiketoimintaan liittyvistä riskeistä on annettu toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksen liitetiedoissa sekä yhtiön internetsivujen osiossa Sijoittajille/hallinto/hallinnointiperiaatteet.

 

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat


Katsauskauden jälkeen ei ole merkittäviä raportoitavia tapahtumia.
 


OLVI OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Lasse Aho, toimitusjohtaja, Olvi Oyj, puh. 0290 00 1050 tai 0400 203 600
Tiina-Liisa Liukkonen, talousjohtaja, Olvi Oyj, puh. 0290 00 1050 tai 041 505 4779


TAULUKKO-OSA:
- konsernin laaja tuloslaskelma, taulukko 1
- konsernin tase, taulukko 2
- laskelma konsernin oman pääoman muutoksista, taulukko 3
- konsernin rahavirtalaskelma, taulukko 4
- puolivuosikatsaustiedotteen liitetiedot, taulukko 5


JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.olvi.fi

OLVI-KONSERNI

 

 

 

TAULUKKO 1

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA

 

 

 

 

 

1 000 EUR

 

 

 

 

 

 

4–6 / 2022

4–6 / 2021

1–6 / 2022

1–6 / 2021

1–12 / 2021

 

 

 

 

 

 

Bruttotuotot

294 385

260 773

498 359

446 320

924 637

Valmisteverot ja muut vähennettävät erät

-167 365

-158 732

-286 606

-274 909

-559 871

Liikevaihto

127 020

102 041

211 753

171 411

364 766

 

 

 

 

 

 

Hankinnan ja valmistuksen kulut

-78 414

-57 343

-131 870

-98 529

-213 079

Bruttokate

48 606

44 698

79 883

72 882

151 687

 

 

 

 

 

 

Logistiikan, myynnin ja markkinoinnin kulut

-25 305

-21 357

-44 318

-37 259

-77 723

Hallinnon kulut

-7 960

-7 827

-15 849

-13 998

-29 954

Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut

98

-5

331

238

1 070

Liikevoitto

15 438

15 508

20 046

21 863

45 080

 

 

 

 

 

 

Rahoitustuotot

85

16

106

24

46

Rahoituskulut

-177

49

-235

20

-302

Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta

0

0

0

0

44

Tulos ennen veroja

15 347

15 572

19 917

21 907

44 868

 

 

 

 

 

 

Tuloverot

-4 498

-4 685

-5 223

-5 542

-8 198

Jatkuvien toimintojen tilikauden voitto

10 849

10 887

14 695

16 365

36 670

Myytävänä olevien toimintojen tilikauden voitto

8 561

4 090

10 201

5 484

11 691

TILIKAUDEN VOITTO

19 410

14 977

24 895

21 849

48 361

 

 

 

 

 

 

Muut laajan tuloksen erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi:

 

 

 

 

 

Ulkomaisiin tytäryhtiöihin liittyvät muuntoerot

13 858

1 192

5 809

2 600

5 366

Eriin liittyvät tuloverot

-188

-19

-66

-44

-85

TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ

33 080

16 150

30 638

24 405

53 642

 

 

 

 

 

 

Tilikauden voiton jakautuminen:

 

 

 

 

 

- emoyhtiön omistajille

19 013

14 808

24 497

21 644

47 862

- määräysvallattomille omistajille

397

169

398

205

499

 

 

 

 

 

 

Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen:

 

 

 

 

 

 - emoyhtiön omistajille

32 250

15 944

30 060

24 120

52 977

 - määräysvallattomille omistajille

830

206

578

285

665

 

 

 

 

 

 

Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu tulos/osake, EUR

 

 

 

 

 

- laimentamaton, jatkuvat toiminnot

0,52

0,52

0,71

0,79

1,77

- laimennettu, jatkuvat toiminnot

0,52

0,52

0,71

0,79

1,77

- laimentamaton, myytävänä olevat

  toiminnot

0,40

0,19

0,48

0,25

0,54

- laimennettu, myytävänä olevat

  toiminnot

0,40

0,19

0,48

0,25

0,54

OLVI-KONSERNI

 

 

TAULUKKO 2

KONSERNIN TASE

 

 

 

1 000 EUR

30.6.2022

30.6.2021

31.12.2021

VARAT

 

 

 

Pitkäaikaiset varat

 

 

 

Aineelliset hyödykkeet

196 888

173 352

190 627

Liikearvo

22 204

22 204

22 204

Muut aineettomat hyödykkeet

11 845

9 807

12 355

Osuudet osakkuusyrityksissä

980

974

1 018

Muut sijoitukset

888

880

888

Lainasaamiset ja muut pitkäaikaiset saamiset

2 069

2 026

1 393

Laskennalliset verosaamiset

1 415

632

1 452

Pitkäaikaiset varat yhteensä

236 290

209 876

229 937

 

 

 

 

Lyhytaikaiset varat

 

 

 

Vaihto-omaisuus

56 104

40 417

47 164

Myyntisaamiset ja muut saamiset

125 349

101 478

86 270

Tuloverosaaminen

22

215

0

Rahavarat

44 079

65 142

50 640

Lyhytaikaiset varat yhteensä

225 553

207 252

184 075

Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät

101 540

76 429

76 231

 

VARAT YHTEENSÄ

563 383

493 557

490 242

 

 

 

 

OMA PÄÄOMA JA VELAT

 

 

 

Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma

 

 

 

Osakepääoma

20 759

20 759

20 759

Muut rahastot

1 387

1 387

1 387

Omat osakkeet

-1 075

-400

-438

Muuntoerot

-48 165

-56 366

-53 727

Kertyneet voittovarat

326 092

300 914

326 016

 

298 998

266 294

293 997

Määräysvallattomien omistajien osuus

3 798

3 079

3 627

Oma pääoma yhteensä

302 796

269 373

297 624

 

 

 

 

Pitkäaikaiset velat

 

 

 

Rahoitusvelat

1 984

2 321

1 913

Muut velat

3 999

4 588

3 985

Laskennalliset verovelat

13 760

11 031

13 943

 

 

 

 

Lyhytaikaiset velat

 

 

 

Rahoitusvelat

6 961

1 275

1 269

Ostovelat ja muut velat

209 507

183 194

158 164

Tuloverovelka

3 243

3 268

872

Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyvät velat

21 132

18 508

12 471

Velat yhteensä

 

260 586

224 184

192 617

OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

563 383

493 557

490 242


OLVI-KONSERNI

 

 

 

TAULUKKO 3

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

 

 

 

1 000 EUR

Osake-pääoma

Muut rahastot

Omien
osakkeiden rahasto

Käyvän arvon rahasto

Muunto-erot

Voitto-varat

Määräys-vallattomien
omistajien osuus

Yhteensä

Oma pääoma 1.1.2022

20 759

1 092

-438

295

-53 728

326 016

3 627

297 624

Laaja tulos:

 

 

 

 

 

 

 

 

     Tilikauden tulos

 

 

 

 

24 497

398

24 895

     Muut laajan tuloksen erät:

 

 

 

 

 

 

 

          Muuntoerot

 

 

 

 

5 629

 

180

5 809

          Eriin liittyvät tuloverot

 

 

 

-66

 

 

-66

Tilikauden laaja tulos yhteensä

 

 

 

5 563

24 497

578

30 638

Liiketoimet omistajien kanssa:

 

 

 

 

 

 

 

     Osingonmaksu

 

 

 

 

 

-24 855

-175

-25 030

     Omien osakkeiden hankinta

-637

 

 

 

 

-637

     Osakepalkitseminen, työsuorituksen arvo

 

 

 

518

 

518

     Aikaisempia kausia koskeva oikaisu

 

 

 

-84

 

-84

Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä

-637

 

 

-24 421

-175

-25 233

Tytäryhtiöomistusosuuksien muutokset:

 

 

 

 

 

 

     Määräysvallattomien omistajien osuuden hankinta

 

 

-232

 

-232

     Määräysvallattomien omistajien osuuden muutos

 

 

232

-232

0

Tytäryhtiöomistusosuuksien muutokset yhteensä

 

 

0

-232

-232

Oma pääoma 30.6.2022

20 759

1 092

-1 075

295

-48 165

326 092

3 798

302 796

 

 

 

 

 

 

1 000 EUR

Osake-pääoma

Muut rahastot

Omien
osakkeiden rahasto

Käyvän arvon rahasto

Muunto-erot

Voitto-varat

Määräys-vallattomien
omistajien osuus

Yhteensä

Oma pääoma 1.1.2021

20 759

1 092

-1 802

295

-58 842

303 465

3 165

268 132

Laaja tulos:

 

 

 

 

 

 

 

 

     Tilikauden tulos

 

 

 

 

21 644

205

21 849

     Muut laajan tuloksen erät:

 

 

 

 

 

 

 

          Muuntoerot

 

 

 

 

2 520

 

80

2 600

          Eriin liittyvät tuloverot

 

 

 

-44

 

 

-44

Tilikauden laaja tulos yhteensä

 

 

 

2 476

21 644

285

24 405

Liiketoimet omistajien kanssa:

 

 

 

 

 

 

 

     Osingonmaksu

 

 

 

 

 

-22 771

-346

-23 117

     Osakepalkitseminen, työsuorituksen arvo

 

 

 

296

 

296

     Omien osakkeiden hankinta

-874

 

 

 

 

-874

     Omien osakkeiden liikkeeseenlasku
     henkilöstölle

1 687

 

 

-1 614

 

73

     Omien osakkeiden myynti henkilöstölle

589

 

 

 

 

589

     Aikaisempia kausia koskeva oikaisu

 

 

 

-105

-26

-131

Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä

1 402

 

 

-24 194

-372

-23 164

Tytäryhtiöomistusosuuksien muutokset:

 

 

 

 

 

 

    Määräysvallattomien omistajien osuuden muutos

 

 

-1

1

0

Tytäryhtiöomistusosuuksien muutokset yhteensä

 

 

 

-1

1

0

Oma pääoma 30.6.2021

20 759

1 092

-400

295

-56 366

300 914

3 079

269 373

OLVI-KONSERNI

 

TAULUKKO 4

 

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA

 

 

 

1 000 EUR

 

 

 

 

1–6 / 2022

1–6 / 2021

1–12 / 2021

 

 

 

 

Jatkuvien toimintojen tilikauden voitto

14 695

16 365

36 670

Myytävänä olevien toimintojen tilikauden voitto

10 201

5 484

11 691

Oikaisut:

 

 

 

     Poistot ja arvonalentumiset

12 533

13 058

27 006

     Muut oikaisut

8 568

7 047

10 251

Käyttöpääoman muutos:

 

 

 

     Myynti- ja muiden saamisten muutos

-47 052

-32 277

-5 878

     Vaihto-omaisuuden muutos

-13 310

-6 825

- 8 684

     Osto- ja muiden velkojen muutos

44 246

55 330

28 561

Maksetut korot

-544

-186

-594

Saadut korot

140

108

268

Saadut osingot

5

2

3

Maksetut verot

-3 446

-1 997

-9 687

Liiketoiminnan rahavirta (A)

26 036

56 109

89 607

 

 

 

 

Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin

-17 835

-16 816

-31 213

Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot

377

881

1 068

Määräysvallattomien omistajien osuuksien hankinta

-378

0

0

Ostetut tytär-, osakkuus- ja yhteisyritysosakkeet

0

-2 094

-11 121

Investoinnit muihin sijoituksiin

0

-30

-30

Saadut osingot

38

21

21

Investointien rahavirta (B)

-17 798

-18 038

-41 275

 

 

 

 

Lainojen nostot

6 864

0

884

Lainojen takaisinmaksut

-1 125

-1 295

-12 371

Omien osakkeiden hankinta

-637

-874

-874

Omien osakkeiden myynti henkilöstölle

0

589

551

Maksetut osingot

-12 587

-11 734

-23 240

Rahoituksen rahavirta (C)

-7 485

-13 314

-35 050

 

 

 

 

Rahavarojen lisäys (+) / vähennys (-) (A+B+C)

753

24 757

13 282

 

 

 

 

Rahavarat 1.1.

58 741

45 096

45 096

Valuuttakurssimuutosten vaikutus

197

164

363

Rahavarat 30.6./31.12.

59 691*

70 017

58 741

 

   *Rahoituslaskelma sisältää sekä jatkuvat että myytävänä olevat toiminnot.

 OLVI-KONSERNI     TAULUKKO 5

PUOLIVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT

Puolivuosikatsaus on laadittu IAS 34 -standardin mukaisesti noudattaen samoja laadintaperiaatteita kuin 31.12.2021 laaditussa tilinpäätöksessä lukuun ottamatta uutena sovellettavaa IFRS 5 Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot -standardia. IFRS 5 -standardin mukaisesti Valko-Venäjän toiminnot on luokiteltu myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin. Tarkemmat tiedot luokittelun vaikutuksesta on esitetty liitetiedossa 12.

 

Olvi-konserni on muuttanut IFRS 8 Toimintasegmentit -standardin mukaista segmenttiraportointiaan 1.1.2022 alkaen. Vertailutiedot on muutettu vastaavasti. 

 

Puolivuosikatsauksen tiedot esitetään tuhansina (1000) euroina. Esittämistä varten yksittäiset luvut ja loppusummat on pyöristetty täysiksi tuhansiksi, mikä aiheuttaa pyöristyseroja yhteenlaskuissa. Valko-Venäjän ruplan vaihtokurssina on käytetty Valko-Venäjän keskuspankilta saatuja kursseja. Tunnusluvut on laskettu tarkoilla euroluvuilla. Puolivuosikatsauksessa julkistettuja tietoja ei ole tilintarkastettu.

1.  SEGMENTTI-INFORMAATIO

 

 

 

SEGMENTTIEN LIIKEVAIHTO JA TULOS 1–6/2022

 

 

1 000 EUR

 

Suomi

 

Itämeren alue

Eliminoinnit

 

Konserni yhteensä

 

 

 

 

 

TUOTOT

 

 

 

 

Ulkoinen myynti

99 840

111 913

0

211 753

     Juomamyynti

99 031

111 913

0

210 944

     Laitepalvelut

809

 

 

809

Sisäinen myynti

664

12 824

-13 488

0

Liikevaihto yhteensä

100 504

124 737

-13 488

211 753

 

 

 

 

 

Tilikauden voitto yhteensä

29 170

6 164

-20 639

14 695

 

SEGMENTTIEN LIIKEVAIHTO JA TULOS  1–6/2021

 

 

1 000 EUR

 

Suomi

 

Itämeren alue

Eliminoinnit

 

Konserni yhteensä

 

 

 

 

 

TUOTOT

 

 

 

 

Ulkoinen myynti

92 070

79 341

0

171 411

     Juomamyynti

91 613

79 341

0

170 954

     Laitepalvelut

457

 

 

457

Sisäinen myynti

443

5 166

-5 609

0

Liikevaihto yhteensä

92 513

84 507

-5 609

171 411

 

 

 

 

 

Tilikauden voitto yhteensä

28 230

7 468

-19 333

16 365

 

2.  LÄHIPIIRITAPAHTUMAT

 

Johdon työsuhde-etuudet

 

Hallituksen ja toimitusjohtajan palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet

1 000 EUR

 1–6 / 2022

 1–6 / 2021

 1–12 / 2021

Toimitusjohtaja

407

758

939

Hallituksen puheenjohtaja

36

36

73

Muut hallituksen jäsenet

 

86

86

172

Yhteensä

529

880

1 184

 


3. OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA

 

 

 

30.6.2022

      %

 

 

 

A-osakkeita, kpl

16 989 976

82,0

K-osakkeita, kpl

3 732 256

18,0

Yhteensä

20 722 232

100,0

 

 

 

A-osakkeiden äänimäärä yhteensä

16 989 976

18,5

K-osakkeiden äänimäärä yhteensä

74 645 120

81,5

Äänimäärä yhteensä, kpl

91 635 096

100,0

 

 

 

Ääniä / A-sarjan osake

1

 

Ääniä / K-sarjan osake

20

 

 

Rekisteröity osakepääoma 30.6.2022 oli yhteensä 20 759 tuhatta euroa.


Olvi Oyj:n osakkeille maksetaan osinkoa 1,20 euroa/osake vuodelta 2021 (1,10 euroa/osake vuodelta 2020), yhteensä 24,9 (22,8) miljoonaa euroa. Osinko maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä 0,60 euroa osakkeelta maksettiin 20.4.2022. Toinen erä 0,60 euroa osakkeelta maksetaan 2.9.2022. Sekä K- että A-sarjan osakkeilla on sama oikeus osinkoon. Yhtiöjärjestykseen sisältyy K-sarjan osakkeita koskeva lunastuslauseke.

 

4. OMAT OSAKKEET 

 

Olvi Oyj:n yhtiökokous päätti 30.3.2022, peruuttaen samalla käyttämättä olevat omien osakkeiden hankkimisvaltuudet, valtuuttaa Olvi Oyj:n hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiön omien A-osakkeiden hankkimisesta voitonjakokelpoisilla varoilla enintään 500 000 A-osaketta.

Yhtiökokous myös päätti, peruuttaen samalla käyttämättä olevat omien osakkeiden luovutusvaltuudet, valtuuttaa Olvi Oyj:n hallituksen päättämään enintään 1 000 000 uuden A-osakkeen antamisesta sekä enintään 500 000 yhtiön hallussa olevan oman A-osakkeen luovuttamisesta.

Olvi Oyj:n hallitus päätti 23.5.2022 kokouksessaan käynnistää omien osakkeiden osto-ohjelman varsinaisen yhtiökokouksen 30.3.2022 antaman valtuutuksen perusteella, ja hankkia enintään 20 000 A-osaketta. Osakkeiden hankinta alkoi 30.5.2022 ja päättyi 14.6.2022.

Olvi Oyj:llä on katsauskauden lopussa hallussa yhteensä 29 404 kappaletta omia A-osakkeita. Omien osakkeiden hankintahinta on yhteensä 1 075,4 tuhatta euroa. Yhtiön hallussa olevilla omilla osakkeilla yhtiö ei voi äänestää. Olvi Oyj:n hallussa olevien omien A-osakkeiden osuus kaikista osakkeista on 0,14 prosenttia ja osuus kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä 0,03 prosenttia. Hallussa olevien osakkeiden osuus A-osakkeista ja A-osakkeiden äänimäärästä on 0,17 prosenttia.

5. OSAKEPERUSTEISET MAKSUT

Olvi Oyj:n hallitus tiedotti 27.5.2022 antamallaan pörssitiedotteella kahdesta uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Pitkän aikajänteen palkitsemisen tavoitteena on tukea Olvin tavoitteiden saavuttamista, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota yhtiön osakkeiden ansaintaan perustuvat kannustinjärjestelmät.

Suoriteperusteisessa osakepalkkiojärjestelmässä 2022–2024 on yksi ansaintajakso. Ansaintajaksolla 2022–2024 palkkiot perustuvat konsernin kumulatiivisen euromääräiseen liikevoittoon ja konsernin kumulatiiviseen alkoholittomien tuotteiden myyntivolyymiin sekä konsernin koko arvoketjun CO2 -päästöjen vähentämiseen verrattuna vuoden 2021 tasoon. Ansaintajaksolla maksettavat nettomääräiset palkkiot ovat yhteensä enintään 10 670 Olvi Oyj:n A-osaketta. Ansaintajaksolla 2022–2024 ohjelmaan kuuluu 16 henkilöä mukaan lukien Olvin toimitusjohtaja ja muut Olvin johtoryhmän jäsenet.


Uusien avainhenkilöiden lisäosakejärjestelmässä on yksi sitouttamisjakso, tilikaudet 2022–2023. Järjestelmässä kohderyhmällä on mahdollista saada yksi Olvi Oyj:n A-osake kutakin henkilökohtaisesti sijoitettua Olvi Oyj:n A-osaketta kohden. Järjestelmän mahdolliset palkkiot maksetaan sitouttamisjakson päättymisen jälkeen. Sitouttamisjaksolta maksettavat nettomääräiset palkkiot ovat enintään 2 000 Olvi Oyj:n A-osaketta. Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 10 henkilöä.

 

6. OSAKKEIDEN LUKUMÄÄRÄ, kpl *)

 1–6 / 2022

 1–6 / 2021

 1–12 / 2021

  - keskimäärin

20 708 869

20 700 288

20 706 610

  - jakson lopussa

20 692 828

20 712 828

20 712 828

 

*) Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet on vähennetty.

 

 

7. A-OSAKKEIDEN VAIHTO HELSINGIN PÖRSSISSÄ

 

 

 

 1–6 / 2022

 1–6 / 2021

 1–12 / 2021

Olvin A-osakkeiden vaihto, kpl

1 438 181

1 146 330

1 812 283

Vaihdon arvo yhteensä, 1 000 EUR

52 513

54 729

89 417

Vaihdon osuus A-osakkeiden kokonaismäärästä, %

8,5

6,7

10,7

 

 

 

 


Osakkeiden keskikurssi, EUR

36,58

47,77

49,35

Päätöspäivän kurssi, EUR

32,35

50,70

51,20

Korkein noteeraus, EUR

52,00

55,50

55,70

Alhaisin noteeraus, EUR

29,40

43,10

43,10


   

8. ULKOMAISET JA HALLINTAREKISTERÖIDYT OMISTUKSET 30.6.2022

 

Arvo-osuusmäärä

Äänimäärä

Omistajia

 

kpl

%

kpl

%

kpl

%

Suomalaiset yhteensä

16 344 735

78,88

87 257 599

95,22

20 433

99,57

Ulkomaiset yhteensä

65 155

0,31

65 155

0,07

77

0,38

Hallintarekisteröidyt (ulkom.) yhteensä

495 616

2,39

495 616

0,54

6

0,03

Hallintarekisteröidyt (kotim.) yhteensä

3 816 726

18,42

3 816 726

4,17

5

0,02

Yhteensä

20 722 232

100,00

91 635 096

100,00

20 521

100,00

 

9. SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 30.6.2022

 

 

 

 

 

K-sarja

A-sarja

Yhteensä

%

Äänimäärä

%

1. Olvi-säätiö       

2 363 904

890 613

3 254 517

15,71

48 168 693

52,57

2. Hortling Heikki kuolinpesä *)                                   

903 488

103 280

1 006 768

4,86

18 173 040

19,83

3. Hortling Timo Einari

212 600

49 152

261 752

1,26

4 301 152

4,69

4. Hortling-Rinne Marit    

149 064

14 234

163 298

0,79

2 995 514

3,27

5. Nordea Bank Abp, hall.rek.

2 003 344

2 003 344

9,67

2 003 344

2,19

6. Skandinaviska Enskilda Banken Ab (publ), Helsingin sivukonttori, hall.rek.

1 773 223

1 773 223

8,56

1 773 223

1,94

7. Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma

828 075

828 075

4,00

828 075

0,90

8. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

683 000

683 000

3,30

683 000

0,75

9. Hortling Pia Johanna

23 388

25 366

48 754

0,24

493 126

0,54

10. Hortling Jens Einari

23 388

16 216

39 604

0,19

483 976

0,53

Muut

56 424

10 603 473

10 659 897

51,42

11 731 953

12,79

 

Yhteensä

3 732 256

16 989 976

20 722 232

100,00

91 635 096

100,00

*) Osakkeenomistus sisältää omassa ja määräysvallassa olevien nimissä olevat osakkeet.

 

Olvi ei ole saanut tammi-kesäkuun 2022 aikana arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 pykälän mukaisia liputusilmoituksia.

 

10. AINEELLISET KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEET

 

1 000 EUR

 

 

 

 

 1–6 / 2022

 1–6 / 2021

  1–12 / 2021

 

 

 

 

Alkusaldo

190 627

168 833

168 833

Lisäykset

16 615

15 298

43 203

Vähennykset ja siirrot

-90

-1 324

-1 951

Poistot

-10 260

-9 455

-19 458

Kurssierot

-4

0

0

Yhteensä

196 888

173 352

190 627

 

11. VASTUUSITOUMUKSET

 

 

 

1000 EUR

 

 

 

 

30.6.2022

30.6.2021

31.12.2021

 

 

 

 

Annetut pantit ja vastuusitoumukset

 

 

 

   Omasta puolesta

10 004

1 938

10 007

 

 

 

 

Leasing- ja vuokravastuut:

 

 

 

   Alle vuoden sisällä erääntyvät

1 294

805

1 012

   1–5 vuoden sisällä erääntyvät

1 399

637

550

Leasing- ja vuokravastuut yhteensä

2 693

1 442

1 562

 

 

 

 

Muut vastuut

60

60

60


 

12. MYYTÄVÄNÄ OLEVAT PITKÄAIKAISET OMAISUUSERÄT

 

Luokittelu ja laadintaperiaatteet

 

Olvi tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan. Olvi Oyj:n hallitus päätti kokouksessaan 5.3.2022 vetäytyä Valko-Venäjän markkinoilta ja aloitti samalla Olvi Oyj:n 96,36-prosenttisesti omistaman tytäryhtiö Lidskoe Pivon myyntiin tähtäävien toimenpiteiden valmistelun. Osavuosikatsauksesta 31.3.2022 lähtien Lidskoe Pivo on luokiteltu lopetettuihin toimintoihin / myytävänä oleviin eriin IFRS 5 Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot -standardin mukaisesti. Lidskoe Pivon myynnin uskotaan olevan erittäin todennäköinen seuraavan 12 kuukauden kuluessa.

 

Valko-Venäjän liiketoiminnasta luopuminen merkitsee konsernin liiketoiminnan merkittävää supistumista. Valko-Venäjän osuus vuoden 2021 myyntivolyymista oli 33,2, liikevaihdosta 21,1 ja liikevoitosta 24,3 prosenttia. Lisäksi vetäytymisen suunnittelu ja toteutus tulee aiheuttamaan kertaluonteisia kustannuksia. Olvi lopetti hallituksen päätöksen jälkeen investoinnit Lidskoe Pivoon, pysäytti merkittävän Venäjän viennin ja aloitti potentiaalisten ostajaehdokkaiden kartoituksen ja neuvottelut liiketoiminnasta luopumisen toteuttamiseksi. Prosessi on edennyt suunnitellusti ja sitä edistetään aktiivisesti. Prosessin etenemisessä ja toteutuksessa huomioidaan paikallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö sekä henkilöstö.

 

IFRS 5:n mukainen luokittelu on edellyttänyt johdon harkintaa. Myynnille tarvitaan paikallisen viranomaisen sekä kilpailuviranomaisen hyväksyntä, jotka ovat kaksi erillistä prosessia. Valko-Venäjän viranomaisilla on etuosto-oikeus yrityskaupoissa. Valko-Venäjän hallitus on kesäkuussa julkistanut länsimaalaisessa omistuksessa olevien yritysten myyntiin liittyviä lisärajoituksia sanktioita asettaneissa valtioissa toimiville osakkeenomistajille. Huolimatta uusista rajoituksista yhtiön johto uskoo tämänhetkisen tiedon ja paikallisten
viranomaisten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella, että myynti on mahdollista toteuttaa aikaisemmin määritellyn 12 kuukauden ajan mukaisesti.

 

Myytävänä olevia toimintoja koskeva tuloslaskelma

 

1 000 EUR

 

 

 

 

1–6 / 2022

1–6 / 2021

1–12 / 2021

 

 

 

 

Liikevaihto

60 911

45 862

97 464

Kulut

-47 884

-39 065

-83 105

Liikevoitto

13 027

6 797

14 359

Rahoituserät

-814

-15

-115

Tulos ennen veroja

12 213

6 782

14 244

Tuloverot

-2 012

-1 298

-2 553

Myytävänä olevien toimintojen tilikauden voitto

10 201

5 484

11 691

 

Valko-Venäjän myyntivolyymi laski toisella kvartaalilla yhden prosentin mutta liikevaihto kasvoi 39,5 prosenttia. Koko vuoden osalta myyntivolyymi on kasvanut 1,0 ja liikevaihto 32,8 prosenttia. Myyntivolyymin laskuun vaikuttaa erityisesti Venäjän viennin loppuminen, mutta toisaalta kotimainen kysyntä on pysynyt hyvänä ja Lidskoe Pivon markkinaosuus kasvanut. Kevään aikana tehtiin merkittäviä hinnankorotuksia, jotka kasvattivat liikevaihtoa. Hinnankorotuksilla vastattiin epävarmaan tilanteeseen toimintaympäristössä. Tuotantokustannukset ovat nousseet merkittävästi ja sanktioiden vaikutukset näkyvät erityisesti materiaalien saatavuudessa. Liikevoitto parantui toisella kvartaalilla 120,3 prosenttia ja vuoden alusta 92,0 prosenttia. Vertailukelpoista euromääräistä liikevoittoa parantavat kasvanut liikevaihto, sopeutustoimenpiteet sekä voimakkaasti vahvistunut valuuttakurssi. Lisäksi IFRS:n mukaisesti myytävänä olevista toiminnoista ei tehdä poistoja, joiden vaikutus tulokseen olisi ollut 1,8 miljoonaa euroa. Sopeuttamistoimenpiteillä ei ole ollut vaikutusta henkilöstön määrään.

 

Myytävänä olevia toimintoja koskeva tase

 

1 000 EUR

 

 

 

 

30.6.2022

30.6.2021

31.12.2021

 

 

 

 

Konserniliikearvo

4 072

3 597

3 762

Aineettomat hyödykkeet

376

208

341

Aineelliset hyödykkeet

41 543

37 630

38 729

Lainasaamiset ja muut pitkäaikaiset saamiset

289

307

338

Laskennalliset verosaamiset

252

3

36

Vaihto-omaisuus

17 229

10 174

11 445

Lyhytaikaiset saamiset

22 167

19 635

13 479

Rahat ja pankkisaamiset

15 612

4 875

8 101

Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät

101 540

76 429

76 231

 

 

1 000 EUR

 

 

 

 

30.6.2022

30.6.2021

31.12.2021

 

 

 

 

Pitkäaikaiset rahoitusvelat

17

0

0

Laskennalliset verovelat

5

71

0

Lyhytaikaiset rahoitusvelat

6

19

3

Ostovelat ja muut velat

19 181

17 309

12 468

Tuloverovelka

1 923

1 109

0

Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuusesiin liittyvät velat

21 132

18 508

12 471

 

 Myytävänä olevia toimintoja koskevat muut tiedot

 

1 000 EUR/ 1 000 Ltr

 

 

 

 

1–6 / 2022

1–6 / 2021

1–12 / 2021

 

 

 

 

Myyntivolyymi

143 737

141 977

279 197

Keskimääräinen henkilöstömäärä

849

816

832

Tulos/osake, EUR, laimentamaton

0,48

0,25

0,54

Tulos/osake, EUR, laimennettu

0,48

0,25

0,54

Liiketoiminnan rahavirta

7 955

4 380

12 847

Investointien rahavirta

-637

-2 697

-5 043

Rahoituksen rahavirta

-6

-2 474

-5 569

 

 

13.  TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERUSTEET


Konserni esittää tunnuslukuyhteenvedossa (sivu 1) konsernin tuloslaskelmasta suoraan johdettavat tunnusluvut liikevaihto, liikevoitto ja tilikauden tulos ja näiden prosenttiosuudet liikevaihdosta sekä tulos/osake-tunnusluvun. (Tulos/osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden voitto / Osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu lukumäärä kauden aikana).

 

Olvi Oyj esittää IFRS:n mukaisesti laaditun konsernitilinpäätöksen lisäksi vaihtoehtoisia tunnuslukuja kuvaamaan liiketoimintansa taloudellista kehitystä ja antamaan vertailukelpoisen kokonaiskuvan yhtiön kannattavuudesta, vakavaraisuudesta sekä maksuvalmiudesta.

Konserni on soveltanut ESMA:n (the European Securities and Markets Authority) uutta 3.7.2016 voimaan tullutta ohjeistusta vaihtoehtoisista tunnusluvuista ja määrittänyt vaihtoehtoiset tunnusluvut alla esitetyn mukaisesti.

Liikevaihtoa tukevana vaihtoehtoisena tunnuslukuna konserni esittää myyntivolyymitiedot miljoonina litroina. Myyntivolyymi on tärkeä, yleisesti toimialalla käytetty, toiminnan laajuutta kuvaava mittari.

Oma pääoma/osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma / Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä kauden lopussa.

Omavaraisuusaste, % = 100 * (Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma + määräysvallattomien omistajien osuus) / (Taseen loppusumma).

Velkaantumisaste (gearing), % = 100 * (Korollinen vieras pääoma - rahat ja pankkisaamiset) / (Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma + määräysvallattomien omistajien osuus).