OP tukee 1 700 nuoren työllistymistä yhdistyksissä ympäri Suomen

Report this content

OP:n vuosittaisen Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta on tänä kesänä tarjolla ennätysmäärä kolmannen sektorin työpaikkoja, joita 1517-vuotiaat nuoret voivat paraikaa hakea. Haussa olevat kesätyöpaikat julkaistaan osuuspankkien sivuilla, ja tänä kesänä kampanjan kautta työllistyy peräti 1 700 nuorta.

Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa osuuspankit ympäri Suomen lahjoittavat yhteensä lähes 700 000 euroa yleishyödyllisille yhdistyksille nuorten työllistämiseksi. Osuuspankkien lahjoituksen avulla yhdistykset voivat palkata 1517-vuotiaita nuoria kesätöihin kahdeksi viikoksi. Nuoret hakevat kampanjan kesätyöpaikkoja suoraan yhdistyksiltä. Kun yhdistys palkkaa nuoren, OP maksaa yhdistykselle nuoren kahden viikon palkan.

Tarjolla on hienoja kesätyömahdollisuuksia yhdistyksissä ympäri Suomen. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjalla haluamme tukea niin nuorten työllistymismahdollisuuksia kuin kolmannen sektorin toimintaa. Nuorten uralle ensimmäisen työpaikan saaminen on tärkeä virstanpylväs, sanoo OP Ryhmän viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuuli Kousa.

Kyseessä on kuudes kesä, kun osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja alkoi vuonna 2014, kun OP Lounaismaa ja OP Valkeakoski haastoivat muut osuuspankit mukaan palkkaamaan nuoria kesätöihin. 

Valittavana on kesätöitä esimerkiksi apuohjaajana, viestintäassistenttina sekä tapahtuma- ja kahvilatyöntekijänä. Yhdistys valitsee kesätyöntekijän, perehdyttää hänet, vastaa työnohjauksesta, palkanmaksusta ja työnantajavelvoitteista.

Kaikki kesätyöpaikat löytyvät osoitteesta: https://www.op.fi/kesaduuniopnpiikkiin

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
OP:n viestintä, p. 050 523 9904, viestinta@op.fi

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jonka perustehtävänä on vahvan vakavaraisuuden ja tehokkuuden avulla luoda kestävää taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta omistaja-asiakkaille ja toimintaympäristölle. OP Ryhmän muodostavat 156 osuuspankkia sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Ryhmässä työskentelee 12 000 työntekijää. Ryhmällä on 1,9 miljoonaa omistaja-asiakasta.
www.op.fi

Tilaa