Outokumpu toimialansa johdossa ympäristötyössä Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseissä

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE
16.11.2011 klo 9.00

Outokumpu säilytti asemansa viidettä vuotta peräkkäin Dow Jones Sustainability indekseissä (DJSI) - DJSI World ja DJSI Europe. Vuoden 2011 arvioinnissa Outokumpu valittiin maailmanlaajuisen DJSI World -indeksin viiden parhaan teräsyhtiön joukkoon.

Outokumpu sai kiitosta erityisesti ympäristötyöstään, ja se arvioitiin toista vuotta peräkkäin koko teräsalan parhaaksi yhtiöksi ympäristöasioissa. Outokumpu sai myönteistä palautetta myös työterveys- ja -turvallisuusasioissa, joissa se sai toimialansa parhaat pisteet.

"Olemme ylpeitä siitä, että meitä pidetään suunnannäyttäjinä ympäristön kannalta kestävässä kehityksessä. Arvioinnin tulokset ovat osoitus pitkäjänteisestä sitoutumisestamme ympäristötyöhön. Olemme esimerkiksi onnistuneet pienentämään hiilijalanjälkeämme 40 % 1990-luvulta lähtien mukaan lukien 25 %:n vähennys hiilidioksidipäästöissä vuosina 2000-2010. Meitä ilahduttaa myös saamamme tunnustus jatkuvasta työstämme työterveys- ja turvallisuusasioissa", kertoo Outokummun toimitusjohtaja Mika Seitovirta.  

DJSI-indeksejä varten johtavat yritykset pisteytetään kestävän kehityksen suhteen. Vuotuisessa arvioinnissa analysoidaan perusteellisesti yritysten taloudellista, ekologista ja sosiaalista toimintaa. Analyysin suorittaa kunakin vuonna riippumaton arvioitsija SAM Research AG. DJSI World käsittää 342 yhtiötä ja DJSI Europe 172.

Outokummun sitoutumisen kestävään kehitykseen ovat noteeranneet monet kestävän kehityksen ja yritystoiminnan vastuullisuuden instituutiot, kuten SAM, Carbon Disclosure Leadership Index, ETHIbel, SRI, OMX Sustainability Index ja Kempen SRI. Lisäksi Outokumpu sai ruostumattomanteräsalan yhteistyöjärjestön International Stainless Steel Forumin (ISSF) ensimmäisen kestävän kehityksen palkinnon toukokuussa 2011.

Lisätietoja:

Tuomas Haikka, Johtaja - Kestävä kehitys ja ympäristö, puh. (09) 421 4241, matkapuh. 040 749 4218

Liitteet:
Outokumpu Tornio Works kuva
Dow Jones Sustainability Index logo

OUTOKUMPU OYJ

Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä rakennusaineita. Outokummun palveluksessa on noin 8 000 henkilöä yli 30 maassa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä. www.outokumpu.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit