Panimoiden ympäristökuormitus pieneni

Report this content

Panimoalan ympäristötaseen mukaan panimot vähensivät edelleen veden ja energian kulutusta sekä sekajätteen määrää. Ympäristökuormitus on laskenut selvästi kaikilla mittareilla 2000-luvun alusta.

Panimoala haluaa kantaa vastuunsa ympäristöasioissa ja on kiinnittänyt erityistä huomiota ympäristöä säästävien toimintatapojen kehittämiseen sekä energiatehokkuuteen. Panimoiden koostaman ympäristötaseen mukaan panimot vähensivät ympäristökuormitusta viime vuonna hieman edelliseen vuoteen nähden, mutta myönteinen kehitys on ollut erityisen suuri, kun katsotaan 2000-luvun alkuun.

Panimoalan ympäristötase osoittaa, että vedenkulutusta on saatu prosesseja kehittämällä laskemaan olennaisesti 2000-luvun alusta lähtien. Viime vuonna yhden juomalitran valmistamiseen kului enää 2,5 litraa vettä, kun vuonna 2000 luku oli vielä 4,0 litraa. Sekajätteen määrää ja energiankulutusta on niin ikään pystytty vähentämään merkittävästi. Sekajätteen määrä on laskenut 2000-luvun alusta lähes 98 prosenttia ja lämpö- ja sähköenergian kulutus on yhteensä vähentynyt kolmanneksella 2000-luvun alkuun verrattuna.

”Panimoissa suunnitellaan prosesseja ympäristönäkökulmat huomioiden. Kehitys on ollut hyvää ja Suomen panimot ovatkin edelläkävijöitä ympäristöasioissa. Toki näissä asioissa voi ja pitää aina parantaa toimintaa”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa

Ympäristötase kertoo, kuinka paljon raaka-aineita ja energiaa teollisuus käyttää valmistettua juomalitraa kohden, ja kuinka paljon päätyy jätteeksi tai aiheutuu päästöjä.

Kiertotalous avainasemassa jätteen vähentämisessä

Jätettä on saatu vähennettyä muun muassa käyttämällä uudelleen oluen tuotannosta syntyvät sivutuotteet kuten mäski ja hiiva. Olennaisessa roolissa jätteiden vähentämisessä on myös juomapakkausten kierrätysjärjestelmä, joka on Suomessa yksi maailman parhaimmista. Muihin pakkauksiin verrattuna pantilliset juomapakkaukset ovat kierrätyksen edelläkävijöitä.

Juomapakkausten palauttamisesta on Suomessa tehty helppoa. Tyhjät tölkit, kierrätysmuovi- ja lasipullot ja uudelleentäytettävät lasipullot voi palauttaa vaikka lähikauppaan.

Vuosittain kuluttajat palauttavat palautusjärjestelmiin noin 1,7 miljardia pantillista juomapakkausta. Vuonna 2016 juomatölkkien palautusaste oli 96 prosenttia. Kierrätysmuovipullot palautettiin 92 prosenttisesti ja kierrätyslasipulloista palautui kiertoon 98 prosenttia.

”Hyvistä ympäristötaseen luvuista saamme kiittää erityisesti myös kuluttajia, jotka ahkerasti palauttavat pullot ja tölkit kierrätykseen. Materiaalit käytetään uudelleen ja näin vähennetään tuotannon ympäristövaikutusta. Tämä tarkoittaa suurta energiansäästöä, raaka-aineiden käytön vähenemistä ja jätteiden määrän pienenemistä”, Ussa sanoo.

Panimot ja kauppa ovat yhdessä kehittäneet juomapakkausten palautusjärjestelmiä. Nykyisin Suomen Palautuspakkaus Oy, Palpa, ja sen yhteydessä toimiva Ekopullo, huolehtivat Suomessa lähes kaikesta juomapakkauskierrätyksestä. Panimot ovat Palpan jäseniä.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Elina Ussa, p. 045 269 7711
Viestintäpäällikkö Outi Heikkinen, p. 050 370 8677

www.panimoliitto.fi, www.kohtuullisesti.fi, www.maljasuomelle.fi
Twitter: @panimoliitto, Facebook: /panimoliitto, Instagram: @panimoliitto

http://www.panimoliitto.fi/panimoiden-ymparistokuormitus-pieneni/

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Captol Invest Oy, Oy Hartwall Ab, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy, Saimaan Juomatehdas ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on Elintarviketeollisuusliitto ry:n toimialayhdistys.

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Panimot vähensivät edelleen veden ja energian kulutusta sekä sekajätteen määrää
Tweettaa
Ympäristökuormitus on laskenut selvästi kaikilla mittareilla 2000-luvun alusta
Tweettaa
Kiertotalous avainasemassa jätteen vähentämisessä
Tweettaa

Lainaukset

Panimoissa suunnitellaan prosesseja ympäristönäkökulmat huomioiden. Kehitys on ollut hyvää ja Suomen panimot ovatkin edelläkävijöitä ympäristöasioissa. Toki näissä asioissa voi ja pitää aina parantaa toimintaa
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Hyvistä ympäristötaseen luvuista saamme kiittää erityisesti myös kuluttajia, jotka ahkerasti palauttavat pullot ja tölkit kierrätykseen. Materiaalit käytetään uudelleen ja näin vähennetään tuotannon ympäristövaikutusta. Tämä tarkoittaa suurta energiansäästöä, raaka-aineiden käytön vähenemistä ja jätteiden määrän pienenemistä
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa