Lainaukset

Viron uusi hallitus on jo sopinut valmisteverojen alentamisesti, mikä tarkoittaa hyvin todennäköisesti myös alkoholiveron laskua. Tämä on päättäjiemme ehdottomasti muistettava, kun tulevissa hallitusneuvotteluissa päätetään verolinjauksista. Jos matkustajatuonti kasvaa jälleen, verotulot jäävät Suomessa saamatta. Veronkorotusten sijaan olisikin keskityttävä työllisyyden turvaamiseen, sillä panimoala työllistää suoraan ja välillisesti yhteensä 25 000 henkeä.
Riikka Pakarinen, toimitusjohtaja
Juomamyynnit olisivat olleet huonommat, ellei pääsiäinen olisi ollut tänä vuonna jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Viime vuonna pääsiäinen oli vasta huhtikuussa. Alkoholilaki ei siis tuonut mukanaan mitään suurta ryntäystä alkoholijuomahyllyille, kuten pahimmissa uhkakuvissa maalailtiin.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Alkoholilain valmistelu oli kaikkinensa turhauttavan pitkä ja vaivalloinen prosessi, jossa elinkeinoja kuuli milloin lupa- ja valvontaviranomaiset ja milloin lakia valmisteleva sosiaali- ja terveysministeriö. Uuden lain vaikutusten arvioinnissa on tasapuolisuuden nimissä arvioitava myös elinkeinojen kuten kaupan, ravintolan ja panimoalan toimintaympäristössä tapahtuneita myönteisiä muutoksia. Tehtävä vaatii elinkeinoelämän tuntemusta, jota ei välttämättä ole sosiaali- ja terveysministeriössä kovin runsaasti. Järkevää olisi, että työ- ja elinkeinoministeriön osaaminen otettaisiin vaikuttavuusarviointien teossa käyttöön. Seuraavan hallituksen tulisi pohtia myös panimoelinkeinon sääntelyn siirtämistä kokonaisuudessaan työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen muiden elinkeinojen tapaan.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Pitkällä aikajänteellä pitäisi miettiä, tarvitaanko nykymuotoista alkoholilakia lainkaan. Voisiko tarvittavat normit siirtää erillislainsäädännöstä yleislainsäädäntöön? Valtion alkoholimonopolia säänneltäisiin omana lakinaan, mutta se ei muodostaisi alkoholilain sydäntä, kuten tällä hetkellä.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Kotimaisella oluella on tärkeä työllistävä vaikutus koko arvoketjulle alkutuotannosta kauppaan ja ravintoloihin. Sitä on aika kohdella sen mukaisesti, myös verotuksellisesti.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Uusi alkoholilaki vahvistaa yleiseurooppalaista trendiä, jossa kulutus siirtyy väkevistä juomista kohti mietoja. Ensimmäisien kuukausien perusteella voidaan jo nyt sanoa, etteivät vakavimmat uhkakuvat lain muutoksesta toteutuneet. Erityisen ilahduttavaa on kauppiaiden viesti siitä, että alkoholittomat vaihtoehdot ovat alkuvuonna lyöneet läpi hienosti.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Panimoliitto tukee nyt tehtyä alkoholialan yhteistä sopimusta valmistusaineiden ja energiasisällön merkitsemiseksi tuotteisiin. On tärkeää, että yhteisymmärrys löytyi ja myös viinien ja väkevien alkoholijuomien valmistajat sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistämiseksi
toimitusjohtaja Elina Ussa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta
Matkustajatuonnin laskeva trendi on saatava pysyväksi. Uusi alkoholilaki kasvattaa kysyntää ja kilpailua kotimarkkinoilla rajakaupan sijaan. Lisäksi on pohdittava panimojuomien verotuksen laskua pienin askelin kohti Viron tasoa, varsinkin kun Viro empii ja peruuttaa jo päättämiään veronkorotuksia. Suomen pitää itsenäisesti ratkaista rajakaupan ongelmat, eikä odottaa naapurimaan epävarmoja ratkaisuja
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Kuihtuvan kehityksen muuttamiseksi on ravintoloiden kilpailukykyä parannettava laskemalla anniskelun arvonlisäveroa ravintolaruoan kanssa samalle tasolle
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Positiivista on, että työpaikkojen vähentyminen on hidastunut. Keskeisiltä osiltaan vuoden alusta voimaan saatettu uusi alkoholilaki on piristysruiske elinkeinolle. Vaikka veropolitiikka onkin olennaisin keino hallita rajakauppaa, on markkinoiden sääntelyn purkaminen kotimarkkinoita vahvistava tekijä. Uuden alkoholilain vaikutukset panimoiden työllisyyteen ja kotimarkkinan kysynnän kasvuun rajakaupan kustannuksella ovat arvioitavissa tulevien vuosien aikana
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Ussan aikana Panimoliitosta on tullut aktiivinen osallistuja. Ala on panostanut vastuullisuustyöhön muun muassa luomalla maan suosituimman vastuullisuussivuston kohtuullisesti.fi. Lisäksi on aloitettu alkoholimainonnan ennakkotarkastus. Alkoholilain valmistelu oli vuosien työsarka, jonka lopputuloksessa elinkeinon tarpeet ja näkemykset myös huomioitiin.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja, panimoyhtiö Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho
Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia alkoholittomista oluista, mutta panimoiden mahdollisuudet mainostaa näitä juomia ovat hyvin rajatut. Monesti alkoholittomia oluita tai siidereitä voi mainostaa vain samalla tavoin kuin alkoholipitoisiakin. Kohtuukäytön edistämisen kannalta olisi tärkeää voida kertoa kuluttajalle saman tuotemerkin alkoholittomasta versiosta
toimitusjohtaja Elina Ussa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta
Sosiaalisen median osalta mainonnan rajoitukset ovat epäselviä ja kuten aluehallintovirastokin on todennut ne ovat mahdottomia valvoa. Tällaiset rajoitukset, joita ei voida valvoa, tulisi purkaa
toimitusjohtaja Elina Ussa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta
Itsesääntelyyn on sitouduttu liiton jäsenyrityksissä jo vuosien ajan ja nyt auditoinnista on tarkoitus tehdä säännönmukaista. Mainostaja vastaa aina itse lain noudattamisesta ja siksi on tärkeää, että jäsenyritykset huomioivat tämän ja luovat sellaiset käytännöt mainostoimistojen kanssa, joilla voi aina varmistua, että on kussakin tilanteessa toimittu oikein
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Viron ja Latvian rajalle on pystytetty viimeisen kahden vuoden aikana lähes 20 alkoholimyymälää ja juomien hinnat ovat murto-osan Suomen tasosta. Suomen pitää ratkaista rajakaupan haasteet itse huolehtimalla kotimarkkinan kilpailukyvystä laskemalla maltillisesti veroa ja purkamalla ylisääntelyä
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Olut on hyvä ja varma valinta jouluruokien seuraksi. Suomen laajasta olutvalikoimasta löytyy sopiva olut joulupöydän joka ruokalajille. Meillä on Suomessa nykyään paras olutvalikoima, mitä on koskaan ollut. Alkoholittomien oluiden ystäviä ilahduttaa varmasti myös näiden oluiden valikoiman laajentuminen viime vuosina
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton viestintäpäällikkö Outi Heikkinen
Uusi alkoholilaki ja veronkorotus pitäisi ehdottomasti tulla voimaan samaan aikaan. Alalla on pelko siitä, että ensin nostetaan veroja ja mitään uutta lakia ei tulekaan. Veronkorotus uhkaa vesittää alkoholilain kokonaisuudistuksen, joka parantaisi kotimarkkinan kilpailukykyä ja hillitsisi rajakauppaa
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Veronkorotus vaikuttaa negatiivisesti oluen jo valmiiksi laskevaan kotimarkkinaan. Korotusten vuoksi Suomi menettää verotuloja rajakauppaan, mutta samalla heikennetään panimoelinkeinon kilpailukykyä, kykyä työllistää ja vähennetään panimoiden investointien kannattavuutta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Valvontaan satsaamisen lisäksi on tärkeää tehdä pitkäjänteistä kampanjointia sosiaalisen kontrollin kasvattamiseksi. Liikennepuolella on tehty kauan hyvää valistustyötä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Alkoholivalistuksessa tulisi pyrkiä samanlaiseen pitkäjänteiseen ja laaja-alaiseen yhteistyöhön yhdessä elinkeinon, viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Alkoholiton olut on erinomainen vaihtoehto silloin, kun alkoholi ei tilanteeseen sovi. Kuluttajat haluavat nauttia alkoholittomankin oluen tutun, hyväksi kokemansa olutmerkin nimisenä. On erittäin harmillista, että tällaista alkoholitonta olutta ei voi mainostaa, eivätkä kuluttajat saa tietoa alkoholittomien monipuolisesta valikoimasta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Suurin osa suomalaisista käyttää alkoholia kohtuudella. Alkoholinkulutuksemme on alle Euroopan maiden keskitason, mutta meille tuputetaan usein leimaa muita kosteammasta kansasta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Olut on mieto alkoholijuoma ja siten vastuullinen valinta. Hallituksen tulisikin ohjata verotuksella kuluttajia valitsemaan mietoja alkoholijuomia väkevien sijaan
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Tulokset eivät yllätä, sillä mistään ei ole saatavilla tarkkaa tietoa siitä, mistä kaikista tuotteista kannetaan virvoitusjuomavero. Vero pohjautuu muutamiin tullinimikkeisiin, mutta on hyvin tulkinnanvaraista, mikä juoma kuuluu veronalaiseen nimikkeeseen ja mikä ei. Vesien verotukselle ei ole mitään terveysperustetta ja valmistevero tulisi poistaa vesiltä
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Edelliset kaksi veronkorotusta ovat suosineet väkeviä juomia. Veronkorotusten tulisi nyt kohdistua enemmän väkeviin kuin mietoihin alkoholijuomiin
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Oluen, siiderin ja lonkeron matkustajatuonti on viimeisten veronkorotusten vuoksi kasvanut. Tämä uusi korotus ei tule hillitsemään matkustajatuontia, mutta se heikentää kotimaisten elinkeinojen kilpailukykyä ja mahdollisuuksia työllistää
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Alkoholipolitiikasta puuttuu johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys, joilla pyrittäisiin vahvistamaan kotimarkkinan kilpailukykyä. Alkoholilakia on valmisteltu vuosia saamatta valmista ja nyt alkoholiveroa nostetaan umpimähkään budjetin tilkkeeksi.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Suomen pitää ratkaista kiihtyvän rajakaupan ongelmat itse. Hallituksen uusi alkoholilaki on maltillinen askel oikeaan suuntaan. Uusi laki tulee saada viipymättä voimaan, mutta myös olutvero tulee laskea lähemmäs Viron tasoa. Järkevä politiikka tukee kotimarkkinan kilpailukykyä ja ottaa jaossa olevat verotulot kotiin
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Kivennäisvedet ovat lähes kalorittomia, joten ne sopivat hyvin janojuomaksi sekä ruoka- ja seurustelujuomaksi. Vesien laajasta makuvalikoimasta löytyy varmasti jokaiselle oma suosikki
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Vesien viennissä on paljon mahdollisuuksia, mutta vesien vientiin tulisi panostaa kansallisella tasolla. Vesille tarvitaan kansallinen vientistrategia, jossa kaikki toimijat yhteistyössä edistäisivät suomalaisen veden vientiä
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Lager on maailman juoduin olut ja parhaimmillaan hieman yli 5 prosenttisena. Uusi alkoholilaki mahdollistaa vihdoin lagertyypisen oluen suomalaisille kuluttajille sellaisena kuin se parhaimmillaan on paremman saatavuuden kautta maan
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Oluella on saunajuomana Suomessa pitkät perinteet ja erityisesti vaalea lager on ollut sauna- ja janojuoma. Olut kuuluu myös suomalaisten ruokapöytiin. Suomalaiset ovat aktiivista grillauskansaa ja monipuolisesta olutvalikoimasta löytyvät sopivat oluet joka ruoan kanssa
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Yksi työpaikka panimossa luo välillisesti 17 uutta työpaikkaa. Suurin osa työpaikoista on olutta tarjoilevissa baareissa, pubeissa, kahviloissa ja ravintoloissa
Pierre-Olivier Bergeron, The Brewers of Europen pääsihteeri
Kokemus on osoittanut, että rajoittava valvontapolitiikka, jonka tarkoituksena on yksioikoisesti vähentää kulutusta henkilöä kohti, ei kohdistu ongelman ytimeen. Sen sijaan tällainen politiikka tuottaa vaihtelevia tuloksia ja ei-toivottuja seurauksia sekä taloudellisesta että kansanterveydellisestä näkökulmasta
Pierre-Olivier Bergeron, The Brewers of Europen pääsihteeri
Panimot ovat ylpeitä tästä merkittävästä roolista Euroopan taloudessa. Panimot luovat työpaikkoja arvoketjuun ja lisäävät kaupankäyntiä sekä EU:ssa että sen ulkopuolella. Elinkeinomyönteisen politiikan turvin panimot voivat parantaa Euroopan talouden yleistä kilpailukykyä ja kestävää kasvua
Pierre-Olivier Bergeron, The Brewers of Europen pääsihteeri
Järkevä oluen verotus hyödyttää koko arvoketjua ”viljasta lasiin” ja siten koko Euroopan taloutta. Verotuksen kilpailukyvystä täytyy pitää huoli, ettei kasvateta rajakauppaa Euroopassa
Pierre-Olivier Bergeron, The Brewers of Europen pääsihteeri
Euroopanlaajuinen hieno kehitys näkyy myös meillä Suomessa. Oluen arvostus on kasvanut ja oluesta on tullut yhä useamman myös ruokajuoma. On tärkeää, että yhteiskunta huomioi tämän ja on ehdottoman tärkeää, että uusi alkoholilaki lopulta saadaan voimaan
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Panimoissa suunnitellaan prosesseja ympäristönäkökulmat huomioiden. Kehitys on ollut hyvää ja Suomen panimot ovatkin edelläkävijöitä ympäristöasioissa. Toki näissä asioissa voi ja pitää aina parantaa toimintaa
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Hyvistä ympäristötaseen luvuista saamme kiittää erityisesti myös kuluttajia, jotka ahkerasti palauttavat pullot ja tölkit kierrätykseen. Materiaalit käytetään uudelleen ja näin vähennetään tuotannon ympäristövaikutusta. Tämä tarkoittaa suurta energiansäästöä, raaka-aineiden käytön vähenemistä ja jätteiden määrän pienenemistä
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Meillä on maailman paras vesi, jossa on paljon vientipotentiaalia, mutta vain brändättyä vettä on kannattavaa viedä. Vedelle tulisi tehdä kansallinen vientistrategia, jossa kaikki toimijat yhteistyössä edistäisivät suomalaisen veden vientiä. Viennin kasvun edellytyksenä on vahva kotimarkkina, mutta virvoitusjuomavero syö pohjaa kotimarkkinoilta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Uuden alkoholilain tuleminen on erityisesti herättänyt ihmiset keskustelemaan alkoholinkäytöstä. Keskustelussa vilisee paljon vanhoihin mielikuviin nojaavia perusteettomia uhkakuvia. Suomeen mahtuu kuitenkin myös keskustelua kohtuullisuudesta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
On tärkeää kertoa asiallisesti kuluttajille alkoholin suurkuluttamisen haitoista, mutta myös viestiä alkoholin kohtuukäytöstä. Alkoholi voi kohtuullisesti käytettynä olla osa aikuisten ihmisten terveellistä elämäntapaa
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Nyt kun alkoholilaki on valmisteilla, halusimme selvittää, miten suomalaiset alkoholirajoituksia muuttaisivat. Viesti on hyvin selvä. Suomalaiset haluavat vapaampaa alkoholipolitiikkaa
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Panimojuomien kasvanut matkustajatuonti on ongelma, joka pitää pysyvällä tavalla ratkaista. Suomen on laskettava oluen verotus kilpailukykyiselle tasolle Viroon nähden. Tämä tarkoittaa olutveron puolittamista 10-15 prosentin maltillisilla laskuilla vuosittain.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Lakia on valmisteltu jo kuusi vuotta, eikä valmista ole vieläkään. Matkustajatuonnin hillitsemiseksi tarvitaan nopeampia keinoja
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Kuluttaja haluaa saada tietoa alkoholijuomien sisällöstä, mutta näiden tietojen merkitseminen alkoholijuomiin on edelleen eurooppalaisittainkin harvinaista, koska se ei ole pakollista. Kotimainen panimoteollisuus on edelläkävijä tuotetietojen avoimuudessa
viestintäpäällikkö Outi Heikkinen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta
Kotimaisen panimoelinkeinon toimintamahdollisuuksia on jatkuvasti heikennetty ja sen tuloksena kotimaanmyynti on laskenut pitkällä aikavälillä. Matkustajatuonnin hillitsemiseksi on pikaisesti saatava uusi alkoholilaki voimaan ja oluen, siiderin sekä lonkeron veroa laskettava
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Kokemukset ennakkotarkastuksesta ovat pelkästään hyvät. Panimot ovat sitoutuneita ennakkotarkastustoimintaan ja toimikunnan päätöksiin
ennakkotarkastustoimikunnan sihteeri, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton viestintäpäällikkö Outi Heikkinen
Valitettavasti normien purku ei ulotu alkoholimainontaan lakiuudistuksen yhteydessä. Sellaista lainsäädäntöä, jota ei voida valvoa, ei pitäisi luoda ja alkoholimainontaan on sosiaalisen median osalta tehty mahdottomia rajoituksia, jotka tulisi purkaa
toimitusjohtaja Elina Ussa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta
Oluen markkinoita jäykistävä sääntely on purettava kokonaan. Tarjousmyyntiä hillitsemään tarkoitetut säännökset ovat vastoin tarkoitustaan entisestään lisänneet tarjouskampanjointia. Lain vuoksi olut on sisäänheittotuotteena vuoden jokaisena päivänä
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Kahden eri arvion ero on käsittämättömän suuri. THL:n kykenemättömyys arvioida vaikutuksia rajakaupan suuruuteen, vie pohjan pois koko arvioinnilta. Esitykseen tarvitaan monipuolisempaa arviointia vaikuttavuudesta ja myös elinkeinopolitiikan huomioimista
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa