Panimojuomien kotimaanmyynti kasvoi hieman – alkoholilaista erityislakina voitaisiin luopua

Report this content

Oluen, siiderin, long drink -juomien sekä virvoitusjuomien ja kivennäisvesien kotimaanmyynti oli 166,5 miljoonaa litraa tammi-maaliskuussa 2018. Panimojuomien kokonaismyynti kasvoi 4,8 miljoonaa litraa eli 3,0 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Alkoholijuomien yhteenlaskettu myynti pieneni. Alkoholilaki nykymuodossaan on vanhanaikainen ja alkoholisäännökset voitaisiin sisällyttää erityislain sijaan yleislakiin.

Panimoliiton jäsenyritykset myivät alkoholittomia juomia enemmän kuin tammi-maaliskuussa 2017. Kivennäisvesien ja virvoitusjuomien myynti kasvoi yhteensä 5,1 miljoonaa litraa eli 7,5 prosenttia. Oluen, siiderin ja long drink -juomien yhteenlaskettu myynti laski 0,3 miljoonaa litraa eli 0,3 prosenttia. Alkoholijuomista kasvoi vain long drink -juomien myynti. Myynti kasvoi 3,3 miljoonaa litraa eli 47,5 prosenttia. Merkittävä myynnin kasvu johtui siirtymästä eri juomaryhmien välillä. Samaan aikaan kun long drink -juomien myynti kasvoi, oluen ja siiderin myynnit laskivat. Luvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten Hartwallin, Momentin Groupin, Olvin, Red Bullin, Saimaa Brewing Companyn ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin.

”Juomamyynnit olisivat olleet huonommat, ellei pääsiäinen olisi ollut tänä vuonna jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Viime vuonna pääsiäinen oli vasta huhtikuussa. Alkoholilaki ei siis tuonut mukanaan mitään suurta ryntäystä alkoholijuomahyllyille, kuten pahimmissa uhkakuvissa maalailtiin”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.

Alkoholilain normit tulisi siirtää osaksi yleislainsäädäntöä

Alkoholilain vaikutuksia voidaan arvioida tarkemmin vasta vuoden kuluttua. Tässä vaiheessa lain muutos on myyntitilastojen perusteella mennyt panimoalan odottamalla tavalla. Kulutus ei ole kasvanut tänä vuonna. Viime joulukuussa kaupat ostivat juomia varastoon ennen vuodenvaihteen veronkorotusta, mutta sekään ei nostanut joulukuussa 2017 alkoholipitoisten panimojuomien myyntiä.

”Alkoholilain valmistelu oli kaikkinensa turhauttavan pitkä ja vaivalloinen prosessi, jossa elinkeinoja kuuli milloin lupa- ja valvontaviranomaiset ja milloin lakia valmisteleva sosiaali- ja terveysministeriö. Uuden lain vaikutusten arvioinnissa on tasapuolisuuden nimissä arvioitava myös elinkeinojen kuten kaupan, ravintolan ja panimoalan toimintaympäristössä tapahtuneita myönteisiä muutoksia. Tehtävä vaatii elinkeinoelämän tuntemusta, jota ei välttämättä ole sosiaali- ja terveysministeriössä kovin runsaasti. Järkevää olisi, että työ- ja elinkeinoministeriön osaaminen otettaisiin vaikuttavuusarviointien teossa käyttöön. Seuraavan hallituksen tulisi pohtia myös panimoelinkeinon sääntelyn siirtämistä kokonaisuudessaan työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen muiden elinkeinojen tapaan”, pohtii Ussa.

Panimoalan näkemys on, että alkoholilakiin jäi edelleen korjattavia kohtia muun muassa tarjousmyynnin sääntelyn, valvonnan ulottumattomissa olevan alkoholimainonnan normien ja päivittäistavarakaupan myynnin kellonaikarajojen osalta. Normien purku jäi näiltä osin kesken.

”Pitkällä aikajänteellä pitäisi miettiä, tarvitaanko nykymuotoista alkoholilakia lainkaan. Voisiko tarvittavat normit siirtää erillislainsäädännöstä yleislainsäädäntöön? Valtion alkoholimonopolia säänneltäisiin omana lakinaan, mutta se ei muodostaisi alkoholilain sydäntä, kuten tällä hetkellä”, Ussa ehdottaa ja toteaa:

”Kotimaisella oluella on tärkeä työllistävä vaikutus koko arvoketjulle alkutuotannosta kauppaan ja ravintoloihin. Sitä on aika kohdella sen mukaisesti, myös verotuksellisesti”.

KOTIMAANMYYNTI 1.1.2018−31.3.2018

Juoma 2018 2017 Muutos Muutos
                 milj. l. milj. l. milj.l. %
Olut 78,6 81,5 -3,0 -3,6
Siideri 4,9 5,6 -0,6 -11,5
Long drinkit 10,2 6,9 3,3 47,5
Virvoitusjuomat 56,5 52,2 4,2 8,1
Kivennäisvedet 16,3 15,4 0,9 5,7
Kokonaismyynti 166,5 161,7 4,8 3,0

 

Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset. Tilasto ei sisällä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ulkopuolisten toimijoiden myyntilukuja eikä panimotuotteiden tilastoimatonta yksityistuontia.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Elina Ussa, p. 045 269 7711

www.panimoliitto.fi, www.kohtuullisesti.fi, www.maljasuomelle.fi
Twitter: @panimoliitto, Facebook: /panimoliitto, Instagram: @panimoliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy, Saimaa Brewing Company ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on Elintarviketeollisuusliitto ry:n toimialayhdistys.

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Juomamyynnit olisivat olleet huonommat, ellei pääsiäinen olisi ollut tänä vuonna jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Viime vuonna pääsiäinen oli vasta huhtikuussa. Alkoholilaki ei siis tuonut mukanaan mitään suurta ryntäystä alkoholijuomahyllyille, kuten pahimmissa uhkakuvissa maalailtiin.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Alkoholilain valmistelu oli kaikkinensa turhauttavan pitkä ja vaivalloinen prosessi, jossa elinkeinoja kuuli milloin lupa- ja valvontaviranomaiset ja milloin lakia valmisteleva sosiaali- ja terveysministeriö. Uuden lain vaikutusten arvioinnissa on tasapuolisuuden nimissä arvioitava myös elinkeinojen kuten kaupan, ravintolan ja panimoalan toimintaympäristössä tapahtuneita myönteisiä muutoksia. Tehtävä vaatii elinkeinoelämän tuntemusta, jota ei välttämättä ole sosiaali- ja terveysministeriössä kovin runsaasti. Järkevää olisi, että työ- ja elinkeinoministeriön osaaminen otettaisiin vaikuttavuusarviointien teossa käyttöön. Seuraavan hallituksen tulisi pohtia myös panimoelinkeinon sääntelyn siirtämistä kokonaisuudessaan työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen muiden elinkeinojen tapaan.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Pitkällä aikajänteellä pitäisi miettiä, tarvitaanko nykymuotoista alkoholilakia lainkaan. Voisiko tarvittavat normit siirtää erillislainsäädännöstä yleislainsäädäntöön? Valtion alkoholimonopolia säänneltäisiin omana lakinaan, mutta se ei muodostaisi alkoholilain sydäntä, kuten tällä hetkellä.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa
Kotimaisella oluella on tärkeä työllistävä vaikutus koko arvoketjulle alkutuotannosta kauppaan ja ravintoloihin. Sitä on aika kohdella sen mukaisesti, myös verotuksellisesti.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa