Panimojuomien kotimaanmyynti laski – olutvero tulee laskea Viron tasolle

Vuoden 2017 tammi-kesäkuussa oluen, siiderin ja long drink -juomien kotimaanmyynti oli 219,0 miljoonaa litraa. Juomien myynti laski 2,6 miljoonaa litraa eli 1,2 prosenttia edelliseen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tiedot perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten Captol Investin, Hartwallin, Olvin, Saimaan Juomatehtaan ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset myivät olutta kesäkuun loppuun mennessä yhteensä 186,7 miljoonaa litraa. Myynti laski 1,7 prosenttia. Siideriä myytiin 14,4 miljoonaa litraa ja kasvua oli 0,8 prosenttia. Long drink -juomia myytiin 17,8 miljoonaa litraa. Myynti kasvoi 3,6 prosenttia.

Alkoholiveronkorotukset eivät kasvata verotuottoa

Alkoholiveroa on korotettu Suomessa 2010-luvulla kaksi kertaa. Korotuksien tarkoituksena on ollut valtion verotulojen lisääminen. Veronkorotukset eivät kuitenkaan ole kasvattaneet alkoholiverosta saatavia tuottoja. Viimeisimmän veronkorotuksen jälkeen vuonna 2014 valtio sai alkoholiverotuottoja vielä 1,394 miljardia euroa, mutta seuraavana vuonna tulot tippuivat 1,356 miljardiin euroon. Alkoholijuomien matkustajatuonti on syönyt alkoholiveron tuotot. Panimoala on arvioinut, että matkustajatuonnin vuoksi valtiolta jää saamatta vuosittain noin 300 miljoonaa euroa pelkästään alkoholiverotuottoja.

Viro korotti olutveroaan heinäkuussa, mutta vero on alle puolet Suomen verotasosta. Suomen olutvero on edelleen EU:n korkein. Suomen olutvero 4,7-tilavuusprosenttisella oluella on 1,51 euroa litraa kohti ja Viron olutvero on vastaavasti 0,73 euroa litraa kohti. Virolle jää lisäksi etua matalamman arvonlisäveron, panttiarvon ja pienempien työvoimakustannusten takia. Viron naapurissa Latviassa olutvero on vain yksi seitsemäsosa Suomen tasosta. Litraa kohti vero on vain 0,21 euroa.

”Suomen pitää ratkaista kiihtyvän rajakaupan ongelmat itse. Hallituksen uusi alkoholilaki on maltillinen askel oikeaan suuntaan. Uusi laki tulee saada viipymättä voimaan, mutta myös olutvero tulee laskea lähemmäs Viron tasoa. Järkevä politiikka tukee kotimarkkinan kilpailukykyä ja ottaa jaossa olevat verotulot kotiin”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.

Panimojuomien osalta verokorotukset ovat kiihdyttäneet matkustajatuontia. Olutta, siideriä ja long drink -juomia tuotiin Suomeen matkustajatuontina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisimmän matkustajatuontitutkimuksen mukaan yhteensä 57,7 miljoonaa litraa. Toukokuun 2016 ja huhtikuun 2017 välisenä aikana panimojuomien tuonti kasvoi yli 11 prosentilla edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Suurin osa juomista tuodaan Virosta ja laivoilta.

OLUEN, SIIDERIN JA LONG DRINK -JUOMIEN KOTIMAANMYYNTI 1.1.2017−30.6.2017

Juoma 2017 2016 Muutos Muutos
                 milj. l. milj. l. milj.l. %
 Olut 186,7 190,0 -3,3 -1,7
 Siideri 14,4 14,3 0,1 0,8
 Long drinkit 17,8 17,2 0,6 3,6
 Myynti yhteensä 219,0 221,5 -2,6 -1,2

 

Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset. Tilasto ei sisällä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ulkopuolisten toimijoiden myyntilukuja eikä panimotuotteiden tilastoimatonta yksityistuontia. Tilasto sisältää vuoden 2011 alusta lähtien kaikki Panimoliiton jäsenyritysten tuotemerkit ja mahdolliset kaupalle tehdyt merkit.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Elina Ussa, p. 045 269 7711
Viestintäpäällikkö Outi Heikkinen, p. 050 370 8677

www.panimoliitto.fi, www.kohtuullisesti.fi, www.maljasuomelle.fi
Twitter: @panimoliitto, Facebook: /panimoliitto, Instagram: @panimoliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Captol Invest Oy, Oy Hartwall Ab, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy, Saimaan Juomatehdas ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on Elintarviketeollisuusliitto ry:n toimialayhdistys.

http://www.panimoliitto.fi/panimojuomien-kotimaanmyynti-laski-olutvero-tulee-laskea-viron-tasolle/

Yrityksestä

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy, Saimaa Brewing Company ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on Elintarviketeollisuusliitto ry:n toimialayhdistys.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Panimojuomien kotimaanmyynti laski
Tweettaa
Alkoholiveronkorotukset eivät ole kasvattaneet verotuottoa
Tweettaa
Viro korotti olutveroaan heinäkuussa, mutta vero on alle puolet Suomen verotasosta.
Tweettaa
Suomen olutvero on edelleen EU:n korkein.
Tweettaa

Lainaukset

Suomen pitää ratkaista kiihtyvän rajakaupan ongelmat itse. Hallituksen uusi alkoholilaki on maltillinen askel oikeaan suuntaan. Uusi laki tulee saada viipymättä voimaan, mutta myös olutvero tulee laskea lähemmäs Viron tasoa. Järkevä politiikka tukee kotimarkkinan kilpailukykyä ja ottaa jaossa olevat verotulot kotiin
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa